Ystävien tuki

cillaxxxx

Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut heteroystävieni suhtautuminen seksuaalisuuteeni, tai pikemminkin suhtautumattomuus.
Olen aina tiennyt kiinnostukseni naisia kohtaan, ja tuo tunne on vain voimistunut vuosien mittaan, ja vuosi sitten lopahti viimeinenkin kiinnostus miehiä kohtaan. Aika paljon on joutunut oman itsen kanssa taistelemaan näiden tunteiden kanssa ja paljon on joutunut pohtimaan ja kelailemaan. Ja pitkän hiljaiselon jälkeen piti ruveta tekemään asian eteen jotain, tuo selibaatti loppuelämäksi kun ei hirveästi houkutellut. Aloin siis silloin tällöin käymään homobaareissa ja olen muutamia naisia tapaillut.
Mutta lapsuuden ajan ystävieni reaktio tähän kaikkeen on todella hämmentänyt minua! Kyllä minä olen läpi aikojen aina suostunut lähtemään ulos heidän mieleisiin paikkoihin vaikka itseäni ei olisi kiinnostanut ollenkaan, mutta näinhän ystävät tekevät, eikö? Minulle olisi siis ollut tärkeää, että he edes kerran olisivat lähteneet kanssani DTM:ään mutta kun ei. Ei niitä vain sinne saa.
Ja sitten kerroin heille juuri tavanneeni aivan ihanan naisen ja että olen niin innoissani tulevista treffeistä. Vaan eipä kukaan heistä sanonut siihen yhtään mitään, pieni hetken hiljaisuus ja sitten jatkoivat puhumista muista jutuista! Tuli kyllä niin kurja olo:'(
Muut ystäväni ovat kyllä suurimmalta osalta suhtautuneet hienosti ja tsempanneet mutta tämä nimenomainen peruskoulukavereiden joukko on kyllä todellinen ongelma tämän asian suhteen. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Olisi hienoa kuulla, että miten olette selvinneet tilanteesta ja oletteko keskustelleet 'ystävienne' kanssa asiasta. Olisi kiva kuulla myös muita mietteitä asiasta!!

3

548

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä ainakin

      jouduin aikoinaan jäädyttämään kaikki senaikaiset ihmissuhteeni - ei jäänyt ainuttakaan! Lesbouttani ei hyväksynyt kukaan silloisista ns. ystävistäni. Hohhoijaa! Onneksi olen saanut uusia erittäin hyviä ystäviä näin aikuisiällä niin heteroista kuin lesboista. Eli ne ns. peruskouluaikaiset saivatkin mennä... Olen itse tottunut siihen, että jos joku puhuu mulle, niin aidosti ja oikeasti sydämestäni myös kuuntelen. Niinpä sanoisin näin jälkikäteen ajatellen, että ainakin nämä minun ns. ystäväni olivat kyllä todella huonokäytöksisiä ihmisiä. Surullista sinänsä. Tsemppiä sulle - löydät myös varmasti uusia ystäviä, joskus joutuu sulkemaan ovia, että uusia avautuu ja niitä avautuu, usko pois! Elämä on siinä mielessä siunauksellista. :) Aurinkoista kesää ja mieltä sulle.

    • jää pois,

      eik sitä kannata ottaa mitenkään surullisesti. On vain niin että olette pikku hiljaa kasvamassa erillenne, intressit ja maailmankuvat ei kohtaa. Sä löydät uusia ystäviä ja ne on samalla kartalla sun kanssa. Ei tossa tilanteessa kande ketään alkaa syyttelemään tai pohtimaan miksi ei kestä, kun ei niin ei vaan kestä. Heterot on ihan eri maailmasta ja ei niiden kanssa voi ihan olla oma ittensä. Niin se vaan on, ja älä huoli, elämästäsi ei silti tule mitään puuttumaan.

      • shy85angel

        miten "ystäville" ilmaista suuntautuneisuudestani, kun tiedän jo tasan tarkkaan mitä mieltä ovat vähemmistöön kuuluvista. Se että itse saa olla oma itsensä on kuitenkin se tärkein asia ja jos ystävät eivät sitä ymmärrä niin eihän sille sitten mitään valitettavasti voi. Surullistahan se on jos ystävyyden menettää suvaitsemattomuuden takia :(

        Kovasti tsemppiä sinulle! Toivottavasti pystyt ilmaisemaan itseäsi ystävillesi olemalla oma itsesi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      167
      12501
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4680
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      145
      3670
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2768
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      108
      1671
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      103
      1524
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe