kävimpä kylässä

kyllä siellä sielu lepäsi, pelkkää apinalaumaa koko kylä. Susipelko oli niin suuri ettei uskallettu päivälläkään pitää ovia kiinni, jos vaikka sattuu susi sisälle luikahtamaan niin pääsee nopeammin karkuun.
Niitä suloisia karvapalleroita siellä pyörikin melko runsaasti pihanpielissä, apinat olivat hakeneet "häirikköeläimille" kuten he niitä leikkisästi kutsuivat kaatolupia, mutta onneksi MMM oli ollut tiukkana eikä ollut aloittanut vielä lupahakemusten käsittelyä.

Onneksi lähikaupungissa kuitenkin oli onnistuneen karhujahdin tuloksena saatu kaadettua suurta pelkoa aiheuttanut karhu. Ymmärsin edellisenä päivänä paeta paikalta, koska muutama apina oli vapisten kertonut nähneensä jäljet.

Kyllä ne saatanan tunarit menivät sitten laskemaan kolme hirveä karkuun, eikö poliiseillakaan ole enää mitää ammattitaitoa.
Ymmärtäähän sen kuka tahansa etteivät villipedot kuulu kaupunkiin, hirven perkeleet kävelivät pihanurmen rikki ja paskoivat pihatielle.
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä minua itseäkin pelotti.

Äänestä

olen suuresti häpeissäni huonosta käytöksestäni.
Olen kirjoituksissani nimitellyt omia lajitovereitani apinoiksi ym. halventavilla nimillä. Tätä nyt pyydän teiltä anteeksi.
Vilpittömästi
Suden ystävä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suden ystävä kirjoitti:

kyllä siellä sielu lepäsi, pelkkää apinalaumaa koko kylä. Susipelko oli niin suuri ettei uskallettu päivälläkään pitää ovia kiinni, jos vaikka sattuu susi sisälle luikahtamaan niin pääsee nopeammin karkuun.
Niitä suloisia karvapalleroita siellä pyörikin melko runsaasti pihanpielissä, apinat olivat hakeneet "häirikköeläimille" kuten he niitä leikkisästi kutsuivat kaatolupia, mutta onneksi MMM oli ollut tiukkana eikä ollut aloittanut vielä lupahakemusten käsittelyä.

Onneksi lähikaupungissa kuitenkin oli onnistuneen karhujahdin tuloksena saatu kaadettua suurta pelkoa aiheuttanut karhu. Ymmärsin edellisenä päivänä paeta paikalta, koska muutama apina oli vapisten kertonut nähneensä jäljet.

Kyllä ne saatanan tunarit menivät sitten laskemaan kolme hirveä karkuun, eikö poliiseillakaan ole enää mitää ammattitaitoa.
Ymmärtäähän sen kuka tahansa etteivät villipedot kuulu kaupunkiin, hirven perkeleet kävelivät pihanurmen rikki ja paskoivat pihatielle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu