Voiko toisen auttaminen olla joskus pahaksi? Vaikka tarkoitus on hyvä niin onko se silti oikein? Mitä jos auttaa toista vain omatuntonsa takia, ettei jäisi vaivaamaan? Eli oikeasti ei halua auttaa mutta auttaa sen vuoksi ettei omatunto jäisi 'likaiseksi'. Auttaminen auttamisen vuoksi.
Pari kuukautta sitten seksuaalinen identiteettini tuli kehityksensä päätökseen ja hyväksyin homoseksuaalisuuteni. Löysin aivan ihanan poikaystävän. Hän oli hieman outo ja salaperäinen mutta se juuri kiehtoi minua. Pari viikkoa sitten poikaystäväni käytös muuttui ja meile tuli riitaa ja hän ilmoitti että haluaa erota. En voinut sietää sitä. En ymmärtänyt. Enkä luovuttanut. Viimein sain puristettua hänestä ulos sen mikä häntä vaivasi.
Hänen vanhemmat olivat saanet selville jotain hänen homoudestaan. Poikaystäväni kielsi tietenkin kaiken ja oli kauhuissaan. Hän ei halua paljastua homoksi. Siksi hän halusi myös erota minusta jotta riskit olisivat pienemmät. Kerroin hänelle että lupaan tukea häntä ja auttaa. Että jos olemme yhdessä niin olemme vahvempia. Hän oli aivan poikki ja itki paljon. Hän sanoi: "Miks mä en voi hyväksyä itseäni? Miks mun elämä on tällästä?" Hän sanoi että ansaitsen parempaa ja minun pitää jättää hänet koska hän on luuseri.
Mutta en hyväksynyt sitä ja oli sellainen tunne että minun on pystyttävä auttamaan häntä. Poikaystäväni ei ole ollut koulussa sen jälkeen kun keskeytti lukion alkutaipaleella. Hänen vanhempansa eivät ole tarpeeksi kannustavia vaan tuomitsevia. He eivät ymmärrä poikaansa. Nyt he 'syrjivät' häntä koska epäilevät että hän on homo. Olen itse pärjännyt koulussa aina hyvin ja ajattelin että ehkä voisin auttaa häntä. Poikaystäväni halusi jatkaa seurustelua ja minä lupasin että autan hänet uuteen alkuun. Autoin häntä hakemaan kouluun ja hän pääsi sinne. Hän pystyy puhumaan homoudestaan vain minulle. Ehdotin että jos hän menisi jollekin muulle (ammattiauttajalle) mutta hän ei suostunut enkä uskaltanut ehdottaa koska hän otti sen loukkauksena.
Ystäväni ovat olleet suurin ongelma viime aikoina. He ovat sanoneet: "Kuinka sä jaksat olla ton luuserin kanssa? Se on ihan oikeessa että ansaitset parempaa, turhaan sä kulutat aikaa sen oppimisen tukemiseen. Se sais ite alottaa opiskelemaan kunnolla. Sä olet niin älykäs ja se on niin tyhmä, ette sovi yhteen". Sitten eräs ystäväni sanoi että ainoa syy miksi haluan auttaa häntä on se että minä haluan päteä heikomman edessä. Mitä jos se onkin totta? Mitä jos haluan vain auttaa häntä oman ylpeyteni vuoksi. Päteä ja olla se viisaampi osapuoli. Mitä jos auttamiseni tarkoitus ei olekaan niin puhdas? Rakastan poikaystävääni mutta viime aikoina olen miettinyt että rakastanko häntä oikeasti. Koska olen ihastunut toiseen jätkään. Mutta en halua sitä jätkää koska rakastan poikaystävääni mielestäni todella paljon. En halua menettää häntä.
Homoseksuaalin tie on kivinen ja verinen. Sen tien voi kulkea loppuun vain vahva henkilö. Helppoa elämä ei tule olemaan. Mutta uskon että tulevaisuudessa asiat menevät paremmin. Yritän siksi myös saada poikaystävääni uskomaan tulevaisuuteensa. Yhteiskunnassa tulee aina olemaan niitä jotka ovat meitä vastaan ja haluavat viedä meiltä oikeuden elämään. Vaikka itse hyväksyy itsensä niin muut eivät välttämättä hyväksy. Täytyy olla vahva ja taistella elämästä.
Mutta tämä tilanne on vaikea. Pitäisikö minun siirtyä eteenpäin ja jättää poikaystäväni yksin? Ehkä hänen auttaminen hidastaa minua tai vaikuttaa omaan opiskeluuni. Ehkä minun ei tulisi antaa hänen häiritä koska jouduin itsekin keskeyttämään lukion yhdessä vaiheessa (ennen kuin aloitin seurustelemaan)koska minulla oli vakavaa masennusta. Minun tulisi keskittyä nyt omiin opintoihin ja yrittää jaksaa itsekin. Mutta hänellä on ongelmia ja en voi jättää sellaista henkilöä yksin joka tarvitsee jotakuta avuksi. Mutta hän on aikuinen ja minä en. Hänen tulisi ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa hoitaa itse omat asiansa. Olenko hänen kanssaan vain säälistä? Koska tunnen sääliä. Mutta minä oikeasti välitän hänestä. Tunteeni ovat vain sekaisin ystävieni takia. Mutta pelkään että poikaystävälleni tapahtuu jotain jos jätän hänet. En voisi antaa itselleni anteeksi jos jotain sattuisi.
Ehkä olen joskus hieman ylpeä ja haluan päteä koska olen kaveriporukkani 'viisain'. Mutta mitä jos en sovikaan yhteen poikaystäväni kanssa? Koska olemme niin erilaisia. Mutta tavallaan samanlaisia. Se mitä sydämmeni sanoo, on että minun täytyy pysyä hänen luona. Mutta joskus rakkaus sokaisee, mitä jos minäkin olen sokea enkä näe? Miksi kaikki muut tuomitsevat? Olenko tekemässä virheen?
Pari kuukautta sitten seksuaalinen identiteettini tuli kehityksensä päätökseen ja hyväksyin homoseksuaalisuuteni. Löysin aivan ihanan poikaystävän. Hän oli hieman outo ja salaperäinen mutta se juuri kiehtoi minua. Pari viikkoa sitten poikaystäväni käytös muuttui ja meile tuli riitaa ja hän ilmoitti että haluaa erota. En voinut sietää sitä. En ymmärtänyt. Enkä luovuttanut. Viimein sain puristettua hänestä ulos sen mikä häntä vaivasi.
Hänen vanhemmat olivat saanet selville jotain hänen homoudestaan. Poikaystäväni kielsi tietenkin kaiken ja oli kauhuissaan. Hän ei halua paljastua homoksi. Siksi hän halusi myös erota minusta jotta riskit olisivat pienemmät. Kerroin hänelle että lupaan tukea häntä ja auttaa. Että jos olemme yhdessä niin olemme vahvempia. Hän oli aivan poikki ja itki paljon. Hän sanoi: "Miks mä en voi hyväksyä itseäni? Miks mun elämä on tällästä?" Hän sanoi että ansaitsen parempaa ja minun pitää jättää hänet koska hän on luuseri.
Mutta en hyväksynyt sitä ja oli sellainen tunne että minun on pystyttävä auttamaan häntä. Poikaystäväni ei ole ollut koulussa sen jälkeen kun keskeytti lukion alkutaipaleella. Hänen vanhempansa eivät ole tarpeeksi kannustavia vaan tuomitsevia. He eivät ymmärrä poikaansa. Nyt he 'syrjivät' häntä koska epäilevät että hän on homo. Olen itse pärjännyt koulussa aina hyvin ja ajattelin että ehkä voisin auttaa häntä. Poikaystäväni halusi jatkaa seurustelua ja minä lupasin että autan hänet uuteen alkuun. Autoin häntä hakemaan kouluun ja hän pääsi sinne. Hän pystyy puhumaan homoudestaan vain minulle. Ehdotin että jos hän menisi jollekin muulle (ammattiauttajalle) mutta hän ei suostunut enkä uskaltanut ehdottaa koska hän otti sen loukkauksena.
Ystäväni ovat olleet suurin ongelma viime aikoina. He ovat sanoneet: "Kuinka sä jaksat olla ton luuserin kanssa? Se on ihan oikeessa että ansaitset parempaa, turhaan sä kulutat aikaa sen oppimisen tukemiseen. Se sais ite alottaa opiskelemaan kunnolla. Sä olet niin älykäs ja se on niin tyhmä, ette sovi yhteen". Sitten eräs ystäväni sanoi että ainoa syy miksi haluan auttaa häntä on se että minä haluan päteä heikomman edessä. Mitä jos se onkin totta? Mitä jos haluan vain auttaa häntä oman ylpeyteni vuoksi. Päteä ja olla se viisaampi osapuoli. Mitä jos auttamiseni tarkoitus ei olekaan niin puhdas? Rakastan poikaystävääni mutta viime aikoina olen miettinyt että rakastanko häntä oikeasti. Koska olen ihastunut toiseen jätkään. Mutta en halua sitä jätkää koska rakastan poikaystävääni mielestäni todella paljon. En halua menettää häntä.
Homoseksuaalin tie on kivinen ja verinen. Sen tien voi kulkea loppuun vain vahva henkilö. Helppoa elämä ei tule olemaan. Mutta uskon että tulevaisuudessa asiat menevät paremmin. Yritän siksi myös saada poikaystävääni uskomaan tulevaisuuteensa. Yhteiskunnassa tulee aina olemaan niitä jotka ovat meitä vastaan ja haluavat viedä meiltä oikeuden elämään. Vaikka itse hyväksyy itsensä niin muut eivät välttämättä hyväksy. Täytyy olla vahva ja taistella elämästä.
Mutta tämä tilanne on vaikea. Pitäisikö minun siirtyä eteenpäin ja jättää poikaystäväni yksin? Ehkä hänen auttaminen hidastaa minua tai vaikuttaa omaan opiskeluuni. Ehkä minun ei tulisi antaa hänen häiritä koska jouduin itsekin keskeyttämään lukion yhdessä vaiheessa (ennen kuin aloitin seurustelemaan)koska minulla oli vakavaa masennusta. Minun tulisi keskittyä nyt omiin opintoihin ja yrittää jaksaa itsekin. Mutta hänellä on ongelmia ja en voi jättää sellaista henkilöä yksin joka tarvitsee jotakuta avuksi. Mutta hän on aikuinen ja minä en. Hänen tulisi ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa hoitaa itse omat asiansa. Olenko hänen kanssaan vain säälistä? Koska tunnen sääliä. Mutta minä oikeasti välitän hänestä. Tunteeni ovat vain sekaisin ystävieni takia. Mutta pelkään että poikaystävälleni tapahtuu jotain jos jätän hänet. En voisi antaa itselleni anteeksi jos jotain sattuisi.
Ehkä olen joskus hieman ylpeä ja haluan päteä koska olen kaveriporukkani 'viisain'. Mutta mitä jos en sovikaan yhteen poikaystäväni kanssa? Koska olemme niin erilaisia. Mutta tavallaan samanlaisia. Se mitä sydämmeni sanoo, on että minun täytyy pysyä hänen luona. Mutta joskus rakkaus sokaisee, mitä jos minäkin olen sokea enkä näe? Miksi kaikki muut tuomitsevat? Olenko tekemässä virheen?
Vastaukset 13
Vanhimmat
En sano mitään siit et oletteko hyvä pari ja silleen.
Se ei kuulu ulkopuoliselle.
Mut auttamisesta kyl sanon.
Milloin auttamnen on väärin?
Jos auttaa toista itsekkäistä syistä kuitenkaan ilman sen suurempaa taka-ajatusta niin onko se väärin kun kuitenkin auttaa?
Eikö jokainen masentunut ansaitse apua?
Tiedät tilanteen paremmin kuin minä.
tosiaan aika vaikee ongelma. en oo mikään hyvä kai sanomaan tähän mitään mutta kuitenkin olen sitä mieltä että jos haluat/voit/haluat ainakin yrittää auttaa tätä henkilöä niin siitä vaan. liian harva huomaa tai huomatessaan todella auttaa apua tarvitsevaa, oli sitten kyseessä isompia tai pienempiäkin ongelmia. toivottavasti jatkat auttamista ja onnistut siinä, minä ainakin uskon siihen. onnea.
Sä tarvit Jeesusta ja sillä muuten sä joudut kadotukseen. Homous on synti. Sellaisena eläminen ei
tee kenestäkään ehjää. Jeesus on tie pelastukseen.
En ole uskovainen eikä kiinnosta jeesukset. Mene selittämään muualle vitun hörhö. Mä en voi sille mitään ettei tytöt kiinnosta eikä mikään vitun kirkkokaan pysty sitä muuttamaan.
En ota sen suurempaa kantaa mut Suuremmat asiat on ihan hyvä pohtia.
On suurempia voimia kuin me.
Mitä tulee ensimmäiseen kysymykseesi, "milloin auttaminen on väärin?" niin vastaan että silloin kun siitä auttamisesta aiheutuu enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos toinen ihminen kieltäytyy ottamasta apua vastaan ja silti joku väkisin tyrkyttää niin siitä voi seurata ikuista vihanpitoa tai surua. Minua on autettu väkisin ja sen johdosta pidän suurta vihaa yllä niitä ihmisiä kohtaan jotka samalla tuhosivat elämääni ja nyt saan korjata muiden aiheuttamia vaurioita. En voi antaa anteeksi sellaiselle joka varoituksesta huolimatta ylittää rajansa ja tunkeutuu toisen yksityiseen elämään aiheuttaen tuhoa.
Minä olen auttanut väkisin ja siitä ei seurannut hyvää. Enää en edes uskalla paljoa tarjota apua etten auta väärin enkä todellakaan auta jos minua kielletään auttamasta. Sen verran on kokemuksia. Mutta tässä tapauksessa minua ei ole kielletty auttamasta. En vain tiedä pitäisikö auttaa vai ei.
Ja sitten tämä uskon asia. Eiköhän nuo 'suuremmat asiat' ole jo pohdittu ja minä olen tullut siihen tulokseen että jumalaa eikä jeesusta ole ollut ikinä. Ihmisten päissä syntyneitä kuvitelmia, keinoja hallita ihmisten elämää.. Jumala on olemassa vain niille joiden pään sisässä se elää, se auttaa vain niitä jotka uskovat. Joillekin ehkä se on kantava voima elämässä jotka eivät muualta apua tai voimaa saa. En voi uskoa sellaiseen mitä ei ole tai mikä haluaisi hallita elämääni niin että eläminen olisi tuskallista. En tarvitse uskoa, jumalaa tai raamattua. En halua niitä ja pysyn niistä kaikista mahdollisimman kaukana. Voimavaroja saan tarpeeksi muista asioista. Voin kylläkin myöntää että joskus 4 vuotta sitten ennen yläkoulun alun aikaan olin uskossa. Seksuaalisuuteni on aina ollut sama ja olen tuntenut vetoa samaa sukupuolta olevia henkilöitä kohtaan aina. Tyttöjä kohtaan en ole koskaan tuntenut mitään, en rakkautta enkä himoa.
Kun sain selville mikä on raamatun kanta homoseksuaalisuudesta niin usko alkoi horjua ja se oli järkytys. Viimeisessä rukouksessani (kun olin melkein 14 vuotias) kysyin jumalalta että hyväksyykö hän koskaan sen että minä pystyn rakastamaan ja sitoutumaan ainoastaan mieheen. Pyysin, että jos hän ei hyväksy niin seuraavana päivänä tapahtuisi jotain hyvin negatiivista ja jos hän hyväksyy niin tapahtuisi jotain positiivista. Seuraavana päivänä jouduin onnettomuuteen ja se oli selvä merkki. Tutkin raamattu asiaa enemmän ja evoluutioteoriaan uskominen vei voiton. Minusta oli kauheaa että minun tulisi pyytää anteeksi sitä mikä minä olen koska en minä voi sille mitään.
Jos luoja on minut luonut niin hän on itse minut homoksi luonut. Se on hänen virheensä jonka hän saa itse korjata jos haluaa. Mutta valitettavasti minä olen menettänyt uskoni enkä sitä takaisin kaipaakaan. Ja jos hän on olemassa niin hänen ei olisi tarvinnut rankaista minua niin ilkeällä tavalla vaikka kysyinkin viimeisessä rukouksessani hänen kantaansa homoseksuaalisuudestani.
Ja syyt miksi uskovaisena eläminen olisi tuskallista:
1) Seksuaalinen suuntautumiseni olisi raamattua vastaan. Ristiriitaista elämistä. Miten voisin uskoa sellaiseen joka kieltää minulta oikeuden muodostaa parisuhdetta haluamani henkilön kanssa?
2) Joutuisin todennäköisesti elämään selibaatissa, siihenhän nämä uskovaisten vaaralliset eheytysterapiat pyrkivät. Homo on aina homo, mutta hän itse valitsee miten elää. Jos homo ei elä niin kuin homo niin hänet armahdetaan näiden eheytysterapioiden mukaan. En usko näihin eheytysterapioihin, niistä on kuullemma enemmän haittaa kuin hyötyä. Lopulta saattaisin päätyä itsemurhaan tai itsetuhoiseen käytökseen. En halua kumpaakaan.
3)Olisin varmasti yksin koko elämäni. Naisten kanssa en voi elää ja raamattu kieltäisi minulta oikeuden miehiin. En saisi rakastaa enkä ottaa vastaan rakkautta kuten haluaisin. Kuka sellaista elämää haluaisi? Yksinäistä, tuskallista, ilman rakkautta vain koska jumala käskee? Ajatus on kauhea. Miksi minua pitäisi rankaista homoudesta jota en ole itselleni pyytänyt? Joutuisinko helvettiin lopulta kuten tuo yksi hihuli jo sanoi? Minua ollaan toimittamassa 'kadotukseen' sellaisen asian vuoksi jolle en voi mitään. Eli en voi elää uskovaisena enkä halua uskoa sellaiseen jumalaan joka viskaisi homoseksuaalin helvettiin seksuaalisuutensa vuoksi. Jos jokainen pystyisi muuttamaan seksuaalisuutensa helposti niin homoja ei paljoa olisi. Kukaan ei haluaisi olla homo jos olisi mahdollisuus valita. Mutta homous ei ole valinnan kysymys.
En voi rakastaa tyttöä vaikka haluaisinkin, ei heterokaan voi rakastaa samaa sukupuolta olevaa henkilöä samalla tavalla kuin vastakkaista vaikka haluaisikin. Voiko hetero valita? Ei. Voiko homo siis valita? Ei tietenkään. Ei kukaan voi valita rakastumisen kohdetta. Ei toiseen ihmiseen voi rakastua vain sanomalla "nyt minä rakastun tuohon henkilöön" Jos ei tätä pysty ymmärtämään niin on valitettavaa. Voisi kuitenkin yrittää tajuta käänteisesti. Sinä tykkäät tytöistä ja tunnet vetoa heihin. Minä en tykkää tytöistä mutta tunnen poikiin vetoa samalla tavalla kuin sinä tunnet tyttöjä kohtaan. Ei se ole sen vaikeampaa.
Minun elämäni on tarkoitettu menevän näin. En voi muuttaa sitä vaikka kuinka yrittäisin. Jos aloittaisin suhteen tytön kanssa ilman että haluaisin olla hänen kanssaan niin pettäisin tyttöä. Se olisi valheellinen suhde. Aloitettu vääristä syistä minun osaltani. Kunnon suhdetta ei aloiteta suhteen vuoksi. Vaan sen vuoksi että on ihastunut/raakstunut toiseen henkilöön ja tuntee häneen vetoa. Jotkut aloittavat suhteita sen vuoksi että voisivat vain sanoa "mä seurustelen". Se on teinimäistä käytöstä ja monet teinit suhteen aloittavatkin sen vuoksi että voisivat olla jotenkin aikuismaisempia.
Tämä aihe menee nyt pahasti off topiciksi eikä aloitukseni tarkoitus ollut puhua uskon asioista mutta kerta on aloitettu niin siitä vaan.
Tultuani suomi24:seen en omannut sen suurempia käsityksiä homoudesta syntinä.
Ajan kanssa näin sen yhtenä kauheimmista synneistä.
Olin silti vielä sekaisin.
Juttelen erään ystäväni kanssa aiheesta.
Hän auttoi ymmärtämään.
Homous on syntiä mutta niin on naisten ajatteleminen himon pauloissa.
Ei ole pahempia syntejä kuin muut oikeastaan.
Kai on pieniä ja suuria mutta syntiä ne ovat yhtä kaikki.
Me kaikki olemme syntisiä ja vailla Jumalan kirkkautta.
Ilman Jeesusta olisimme kaikki menetettyjä.
Meille on annettu mahdollisuus pelastua.
En tiedä onko rakkautesi oikee mutta se ei ole minun päätettävissäni eikä myöskään tiedettävissä.
Ehkäpä jos ihminen rukoillee ettei hän enää rakastaisi samaa sukupuolta olevaa niin vaan samaa ehkä sitten.
Olen ahdasmielinen.
Olen syntinen ihminen enkä pysty sen suuremmin ymmärtämään homoutta.
Mikäli katumus on pelastus niin silloin jokainen katuva pelastuu.
Jeesus avasi meille tien pelastukseen.
Vain Jeesus todellakin pelastaa.
Niin homat kuin heterotkin.
Syntiä me kaikki teemme.
Homona eläminen olisi syntiä siinä missä huoriinteko, anteeksi väkevä vertaukseni.
okainen päättää mihin uskoo ja miihin.
Ebvoluutio teotia ei kumoa Jumalaa. Se olisi jo aika outoa eikä vain? KAiken luoja kumottaisiin teorian toimeista. ei Jumala meitä ihmisä tarvtse ollakseen olemassa.
Meidä kaikine synnit on teidossa.
Kaikki on mahdolllista.
Ei selibaatissa eläminen väärrää ole.
Rakkaus on tärkein.
Ei siinä seksiä tarvita kun onhan oikein rakastaa samaa sukuopuoltakin olevaa.
Rakastan minöjin eräsät pokaa, jonka liikkeirä olen kuunnellut hänen ollessään viedä äitinsä mahassa.
Rakkauteen ei kuutenkaan kuulu himo.
Se ei kuulu homo eikä heretroille.
Rakkaus on paljon enemmä kuin tiedämmenkkän.
Ystävyys voi olla yhtä vahvaa kuin rakkaus.
Ihmisen suurin kyky on mennä luontoaan vastaan.
Voi hyvinkin olla että rakastunut jonakin päivänä naiseen.
Pidä aina mieli avoinna.
Älä menetä uskoasi sen takia että olisit syntinen.
Jokainen meistä on syntinen.
Jeesuksessa me saamme anteeksi.
En ole hyvä ihminen.
Suunta on oikea mutta hyvä en ole.
Syntinen olen.
En pysty antamaan täydellistä vastausta.
En edes sen suuremmin täydentävää.
Olen tietämätön ihminen.
Olen heikko.
En tiedä.
Nytkin kirjoitan itsentäni vain.
Jumala olkoon armollinen meille molemmille.
Kirjoitin tätä varmaan tunnin ajan joten on aika selvää et tää on hyvin sekava.
Olen pahoillani kaikesta.
Jumala tietää.
Minä en.
Uskosi tietenkin vaikuttaa mielipiteisiisi paljon eikä kirjoituksesi tuonut mitään uutta ajateltavaa. Jumala jos on olemassa niin hän on luonut myös homouden. Esiintyhän homoseksuaalisuuttaa monen eläinlajinkin keskuudessa. Eläimistä puheenollen, eilen ennen kuin menin nukkumaan niin katsoin akvaariotani ja neljää leväbarbiani. Ne uivat vielä hyvin ja näyttivät terveiltä. Suodattimen virtaus oli sopiva ja hapetus siis kunnossa. Mietin niitä katsoessani että olisikohan mahdollista että pystyisin rakastamaan naista joskus ja ajattelin että tarvitsen vain vastauksen, joko ei tai kyllä. Tänä aamuna kun heräsin niin ne kaikki neljä leväbarbia kelluivat pinnalla kuolleena!
Ne leväbarbit eivät olleet edes vanhoja ja ne olivat eläneet siihen asti aivan hyvin. Onneksi sentään kissat ja muut kalat ovat vielä elossa. Minulle niiden kalojen kuoleminen oli ehdoton ei. Se oli ensimmäinen sana jonka suustani päästin tänä aamuna. Ei. Vastaus kysymykseeni jonka esitin eilen. Kaloja saa aina uusia mutta minä näen jokaisessa kalassa jotain erityistä. Samanlaisia kaloja en enää saa vaikka tuolla lemmikkieläinkaupassa leväbarbeja vielä myydäänkin. Ehkä kalat uhrautuivat kaipaamani vastauksen puolesta ehkä se oli yliluonnollisen tahon aiheuttama kuolema, en tiedä enkä välitä muuta kuin siitä että minä pysyn homona nyt ja aina.
Ei selibaatissa eläminen tietenkään väärin olisi, mutta eri asia on että kuka sitä haluaa ja kuka siihen pystyy. Minun tulisi myös luopua poikaystävästäni. Kaikenlisäksi harva homo elää selibaatissa ja olisi vaikea löytää sellaista kumppania joka haluaisi elää myös selibaatissa. Se myös tarkoittaisi ettei saisi elää rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Eli yksinkertaisesti selibaatissa eläminen homona tarkoittaa yksineloa koko loppuelämän. Se ei ole sitä mitä haluan.
Enkä halua elää naisen kanssa koska minä haluan miehen. Mielen pitäminen avoinna ei paranna sitä mahdollisuutta että ihastuisi naiseen koska koen naisen täysin puoleensä vetämättömänä. Harva umpihomo on oikeasti siirtynyt naisiin jossain elämän vaiheessa, mutta myös on mahdollista että moni umpihetero siirtyy miehiin jossain vaiheessa. Olen lukenut homojen seuranhakupalstoja ja siellä on usein 'perheellinen heteroisä haluaisi siirtyä miehiin, kuka haluaisi avustaa minut homojen maailmaan'. Minua kuvottaa tuollaiset etsijät. Jos on onnistunut tekemään lapsia ja on avioliitossa naisen kanssa niin pitäisi edes niiden lasten takia yrittää myös pysyä uskollisena. Se on suurempi pahe kuin pelkkä homous.
En voi rakastaa naista samalla tavalla kuin miestä. Minä haluan olla sylissä pidettävä myös, eikä naisen syli kelpaa ja yleensä nainen on se joka on miehen sylissä. Nainen ei koskaan pysty korvaamaan miestä eikä mies pysty korvaamaan naista. Nainen ei voi tarjota minulle sitä mitä minä haluan parisuhteelta. Koska haluan miehen tukea ja turvaa. Naisen tuki ja turva ei yksinkertaisesti vain tunnu sellaiselta jota haluan. Tätäkin voidaan varmaan kysyä monelta kypsältä heteronaiselta, kumpaa he haluavat enemmän miehen tukea ja turvaa vai naisen? Naiset kuitenkin yleensä etsivät sitä fyysisesti vahvempaa osapuolta, miehistä puolta. Samalla tavoin minä haen miestä. En pelkästään seksuaalisessa mielessä vaan haluan jonkun jota rakastaa ja jonka kanssa elää loppuelämä.
Ja ehkä joskus jos haluaisin lapsia niin voisin perustaa sateenkaariperheen lesbojen kanssa. Homous ei vie minulta kykyä toimia isänä. Voin silti olla yhtä hyvä vanhempi lapselle kuin heterokin. Ja haluan kasvattaa edes yhden lapsen aikuiseksi ja katsoa pystynkö kasvattamaan hänestä suvaitsevaisemman ihmisen. Jos minä pystyisin siihen homona niin voisin olla ylpeä itsestäni ja lapsesta myös.
Samalla kun kirjoitan tätä niin ajatus siitä että haluan olla poikaystäväni kanssa vahvistuu ja aion pysyä hänen luonaan. Se on niin tarkoitettu. Me olemme molemmat kaksi erilaista palapelin palaa ja siksi sovimme yhteen. Jos olisimme samanlaisia paloja niin emme sopisi.
Minä en saa enää sekoittaa päätäni ajatuksilla kuten "rakastaisinpa naista" koska minä olen vasta päässyt sen vaiheen yli ja olen hyväksynyt itseni. Seksuaalinen identiteettini on jo kehittynyt. Voin hyvillä mielin tavata taas poikaystäväni ja jatkaa elämääni homona. Jos sinun lahjoittamasi sekavat mietteet jotain aiheuttivat niin ne vahvistivat vain omaa kuvaani itsestäni homona, kiitos siitä. Sinä olet täysin erilainen ihminen kuin minä ja se erilaisuus sai minut tajuamaan asioita. Et ymmärrä minua enkä minä ymmärrä sinua. Tekstisi sai minut tajuamaan että minun ei tarvitse miellyttää niitä jotka ajattelevat eritavalla kuin minä. Uskovaiset ajattelevat homoudesta eritavalla eivätkä välttämättä ymmärrä sitä koskaan. Ei minun tarvitse muutta itseäni sen vuoksi että sinun kaltaisillasi ihmisillä olisi helpompi olla jos kaikki olisivat heteroita. Ei minun tarvitse muuttaa itseäni minkään syyn takia. Minä olen valmis nyt. Valmis elämään homona. Valmis elämää varten.
Mitä sinä et homoudesta ymmärrä?
Varmaan kaikkea.
Tunteita ja silleen.
Hyvin vaikea selittää.
Ehkä ymmärränkin ehkä en.
Kirjoitan tähän pari tilannetta ja sinä voit miettiä että mitä tekisit:
Paras ystäväsi ilmoittaa että hän on homo. Hän kertoo että on ollut jossain vaiheessa ihastunut sinuun, mutta nyt hän on löytänyt mielestään maailman ihanimman miehen ja he ovat rekisteröineet parisuhteensa. Hän kertoo myös että on muuttanut yhteen asumaan tämän miehen kanssa. Viikonloppuna olisi tiedossa pienet juhlat ystävien kesken suhteen rekisteröimisen kunniaksi. Hän kutsuu sinut sinne myös.
Miten reagoit ystäväsi homouteen ja siihen että hän on ollut ihastunut sinuun? Menisitkö juhliin?
Toinen tilanne:
Sinulla on 16 vuotias poika. Huomaat hänen puhelimensa lattialla. Uteliaana katsot kännyn ruutuun ja huomaat järkyttävän viestin joka on tullut poikasi ystävältä: "Mä tykkään susta tosi paljon ja taidan olla vähän rakastunu. Tehdäänkö se taas viikonloppuna? T: Aleksi" Olet kauhistunut ja alat tutkimaan kännykkää enemmän. Huomaat että poikasi on jo lähettänyt vastauksen ystävänsä viestiin. Hän kirjoittanut: "Se olis kivaa ja mä tykkään susta kans tosi paljon. Nähdään viikonloppuna".
Tajuat että poikasi on homo ja on harrastanut jotain "likaista" aikaisemmin ja aikoo harrastaa taas seuraavana viikonloppuna. Nostat kännykän poikasi huoneen pöydälle ja menet eteiseen. Poikasi astuu ovesta sisään. Mitä teet kun poikasi huutaa sinulle vastaan kun sanot että tiedät hänen olevan homo ja kiellät häntä tapaamasta ystäväänsä viikonloppuna? Tunnetko poikaasi kohtaan inhoa? Menisitkö hänen kanssaan esim. saunaan enää?
Seuraava kysymys:
Olet järkyttynyt siitä että ystäväsi ja poikasi ovat homoja. Ajattelet että ehkä se menee ohi molempien osalta. 15 vuoden päästä kumpikin on edelleen homoja ja seurustelevat vakituisesti. Poikasi on kertonut sinulle että hän rakastaa kumppaniaan ja haluaa olla tämän kanssa. Hän on myös tehnyt lapsia lesboystävänsä kanssa ja elää siis sateenkaariperheen arkea. Luuletko että olet siihen mennessä hyväksynyt heidän homoutensa? Mitä ajattelet lapsenlapsistasi? Oletko vielä homoystäväsi ystävänä vai oletko hylännyt hänet? Mitä ajattelet pojastasi ja hänen miehestään?
Tässä pohdintaa. Voi olla että tulevaisuudessa joudut vielä pohtimaan enemmänkin jos joku läheisesi paljastuu homoksi. Sitä varten kannattaa selvittää homousasia itsellesi ettet mene aivan sekaisin jos käykin niin että poikasi tai ystäväsi onkin homo.
Kaverin suhteen se ois kyl jollakin tasolla menevää.
Muhun ihastuminen ei tulis shokkina. Kyl siin varmaan vilahtais pari muistoo mieles et oliko se tollakin hetkellä ihastunu?
Jos panisin kaikki välit poikki niin ei siitä minulle mitään hyvää koituisi. Sanosin vaan ettetn halua kuulla sen suurempia homouteeen liittyviä asioita vaikka niitä kyl näkyiskin.
Eräs ystäväni paljastu bi-seksuaaliksi(tyttö).
Se tuli kyl vähän shokkina.
Tapaan hänet ja hänen bi-kavereitaan viikonloppuna.
Et jo silloin minun piti pohtia suhtautumistani.
Et kaverin suhteen asia kyl menis.
Poika juttu:
Huutaisin tai sitten puhuisin kylmästi.
Näkisin poikana juuttuneen himoon ja lähteneen kokeilemaan seksin pauloissa jotain aina vain likaisempaa.
Kieltäisin häntä tapaamasta poikaa.
Samoin tekisin vaikka olisi kysymys tytöstä ja pojasta.
Seksin harrastaminen nuorena ei ole oikein.
Saunaan menoa se ei haittaisi.
Tyyntyisin vielä.
15 vuoden päästä:
Lapsenlapseni olisivat lapsenlapsiani. Ei olisi väliä mistä he ovat tulleet.
Voi olla että hän olisi vielä kaverini mutta kaverisuhteista ei aina tiedä muutenkaan.
Jos olisin lyönyt välit poikki omaan poikaani niin en ansaitsisi kutsua itseäni isäksi.
Olisin surkea, typerä ja ylpeä ihminen.
Minut pitäisi tuomita siitä.
Joudun vielä selvittämään itselleni paljon.
En ole ikinä rangaistuksen ulottumattomissa.
Niin paljon, niin paljon tekemistä ja anteeksi annettavaa.
Ehkä vielä joskus, jopa lähitulevaisuudessa, pystyn antamaan anteeksi.
Katsokaa taivaaseen toivolla.
"Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi"
Syy miksi et voi ymmärtää homoseksuaalisuutta on se että näet homoseksuaalit vain seksiä harrastavina himon perässä juoksijoina. Näet vain seksiä kun sana homoseksuaali esiintyy. Jos kuitenkin jättäisit sen seksin ajattelemisen pois ja katsoisit homoseksuaalia uudelleen. Mitä näet sitten? Jos tuntisit minut ja poikaystäväni niin et ehkä ajattelisi meistä sillä tavalla kuin ajattelet nyt. Sinulla on ystävänä biseksuaali tyttö, vaikuttaako hän sinusta himon perässä juoksijalta tai jotenkin inhottavalta? Silloin kun tuntee ihmisen hyvin ja vaikka hän paljastaisi jonkun 'likaisen' salaisuuden niin silti tietää millainen tämä ihminen oikeasti on eikä välttämättä tuomitse. Mutta sormella pitää heti osoittaa jos joku tuntematon henkilö paljastaa jotakin järkyttävää. Lauletaanko Jenni Vartiaisen Ihmisten Edessä biisissä lesboseksistä vai lesboista?
Ehkä alitajunnassasi koet jotenkin ystäväsi biseksuaaliisuuden uhkaavana omaa miehuuttasi kohtaan. Hänen biseksuaalisuutensa ei kuitenkaan ole sinun vikasi eikä kenenkään muunkaan. Se että hän voi tuntea vetoa myös naista kohtaan ei tarkoita että joku heteropoika olisi epäonnistunut hänen kanssaan ja siksi hän hakee seuraa myös tytöistä. Jotkut heteromiehet kokevat sen loukkauksena jos tyttöystävä paljastuukin lesboksi. Heidän itsetuntonsa saattaa laskea ja kokevat että ovat epäonnistuneet miehenä. Se on turhaa itsensä syyttämistä sillä kukaan ei ole vastuussa toisen seksuaalisesta suuntautumisesta.
"Seksin harrastaminen nuorena ei ole oikein."
Monet ovat harrastaneet nuorena seksiä ja elävät nykyään hyvää elämää. Jotkut katuvat ja jotkut eivät. Ehkä katujista suurin osa on tyttöjä jotka ovat hetken mielijohteesta päättäneet menettää neitsyytensä. Pojat ehkä kokevat sen vain sellaisena 'voittona' eivätkä harmittele myöhemmin. Mutta se onko se oikein tai väärin voi riippua tilanteesta ja nuorista. Jotkut ovat jo nuorena tarpeeksi kypsiä seksiin ja jotkut ei, koska kaikki kehittyvät eri tahtiin. Jos kaksi tarpeeksi kypsää nuorta ovat valmiita seksiin ja he sitä haluavat niin en näe syytä miksi he eivät sitä saisi harrastaa jos ehkäisykin on kunnossa. Seksiä ei ehkä kannata harrastaa nuorena, mutta en nyt menisi sanomaan että se olisi äärettömän väärin jos jotkut sitä harrastaa. Monet kokeilevat kaikenlaista jo ennen murrosikää (esim. 'lääkärileikit') mutta sitä ei tietenkään lasketa seksiksi. Seksi on väärin jos siihen liittyy pakottamista tai epävarmuutta. Tai muutan kuten pedofiliia jossa toinen osapuoli on seksuaalisesti kyspymätön lapsi.
"Näkisin poikana juuttuneen himoon ja lähteneen kokeilemaan seksin pauloissa jotain aina vain likaisempaa."
Toivottavasti et tuolla tarkoittanut että homous olisi himo. Et saisi silloin nähdä poikasi homoudessa pelkkää himoa ja seksiä (seksi pois ajattelusta nyt kokonaan) Sillä homous ei yksinään tarkoita pelkkää seksiä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Jos puhutaan että mitä homous on tekona niin silloinkaan ei voida tehdä pelkästään sellaista johtopäätöstä että homous on tekona vain seksiä. Homoseksi ja homoseksuaalisuus ovat eri asioita.
Minä rakastan miestä niin kuin heteromies rakastaa naista niin sekin on homoutta tekona ja joku voi tuomita sen. Homous ei ole pelkkää seksiä niin kuin ei ole heteroseksuaalisuuskaan. Itsekin sanoit että syntiä on myös jos katsoo naista himoiten. En minä katso joka poikaa tai miestä himoiten. Jos joku kivannäköinen tyyppi tulee vastaan niin saatan vain ajatella että ompa komee tai onkohan tuo homo tai hetero. Enkä katso edes joka päivä poikaystävääni että "se on niin komee ja ihana toivottavasti harrastetaan taas seksiä". Minä yleensä ajattelen ensin hänet nähdessään että mitä hänelle kuuluu ja mitä tekisimme seuraavaksi yhdessä. Teemme paljon kaikenlaista mitä kaikki parisuhteissa elävät tekevät. Vietämme aikaa yhdessä ja voin sanoa että seksi ei vie siitä ajasta suurinta osaa. Ei edes puoliakaan.
Ja se mitä harrastan poikaystäväni kanssa taitaa olla minun asiani eikä minua haittaa vaikka se onkin 'syntiä'. Seksi on olennainen osa parisuhdetta oli se hetero- tai homosuhde.
Kuinka moni edes ajattelee ystäviensä tai sukulaistensa seksin harrastamista? Seksi kuitenkin lähentää suhteen osapuolia ja minä koin heti täysin erilaista yhteyttä poikaystävääni (en himoa vaan jotain ihan muuta). Hän ei ole vain ystävä vaan paljon enemmän. Seksi on antautumista toiselle, antaa oman kehonsa toiselle luottavaisesti. Sitten tuntee että on toisen oma. Itse pidän siitä että poikaystäväni on omistushaluinen ja mustasukkainen joskus koska nautin siitä tunteesta että olen vain hänen ja voin sanoa muille että sori en lähde teidän mukaan. Eihän kuitenkaan sairaanoloisen mustasukkainen ole koskaan, mutta siinä vahvistuu vain se tunne että on oma suojelija. Enkä minä tahalleen toisien kanssa flirttaile ja yleensä se pienikin flirtti on vain leikkiä jolla ei ole mitään päämäärää.
SETA:n sivua lainatakseni:
"Homoseksuaalisuus on sitä, että yksilö virittyy
romanttisesti
eroottisesti
seksuaalisesti
pääsääntöisesti samaa sukupuolta olevaan ihmiseen."
Toki seksi on vahvana osana homoseksuaalin elämää mutta kyllä se vahvana on heteronkin elämässä. Ei meidän pidä miettiä muiden seksin harrastamista. Tärkeintä on että kaikki on onnellisia ja homot ja heterot saavat elää kuin haluavat. Eikö sinustakin olisi kauheaa jos sinut pakotettaisiin seurustelemaan miehen kanssa? Sitä samaa minä tuntisin jos minut pakotettaisiin naisen kanssa. Sinä tunnet käänteisesti minuun verrattuna koska olet hetero. Minä en voi kokea naisen sukupuolielintä kiehtovana koska kammoan sitä. Naisen kanssa sen sijaan voin olla ystävänä paremmin ja monet ystävistäni ovat sanoneet on ihanaa kun on homoystävä.
En ole koskaan katsonut naista himoiten joten olen onnistunut keräämään suuren ystävä porukan. Koska minä en näe naisessa ensimmäisenä tissejä tai ajattele että voi kun pääsisi sänkyyn tuon kanssa. Kaikki naispuoliset ystäväni tietävät etten yritä iskeä heitä joten he voivat huoletta olla ystäviäni. He kertovat minulle salaisuuksia joita eivät heteropojille kertoisi ja minä voin puhua heille omista asioistani joista en miespuolisten heteroystävieni kanssa puhu. Minusta mukavaa että on myös miespuolisia heteroystäviä koska siitä tulee hyvä olo että myös heterot pystyvät hyväksymään minut eivätkä ole heti tuomitsemassa. Ja heteropoikien kanssa on kiva vitsailla homoudesta ja minulta usein kysellään kaikkea homouteen liittyvää.
Mutta ensi kerralla kun joudut käsittelemaan taas homoseksuaalisuus asiaa niin älä ensimmäisenä ajattele heidän seksin harrastamistaan. Ellei puheenaiheole homoseksi. Mutta jos on homoseksuaalisuus niin älä ajattele esim. anaaliyhdyntää kun sitä ei kaikki homot harrasta. En edes minä. Sinun täytyy nähdä homoseksuaali ensiksi ihmisenä ja samanarvoisena kuin sinä. Nyt ajattelet jollain tavalla homot huonompina ihmisinä vaikka et haluaisikaan mutta se jotenkin paistaa tekstiesi läpi. Ajattele että homoseksuaalit ovat kykeneväisiä rakkauteen ja välittävät kumppaneistaan samalla tavalla kuin heterotkin.
Muuten haluaisin kysyä sinulta jotain uskon asioista (jumalasta, ei missään pahassa mielessä) mutta en täällä. Sattuisiko sinulla olemaan meseä?
Osoitteeni on [email protected]