vaikea murrosikä.

kuulosti niin tutulta vaikka olenkin itse jo 50. ei oo lestaäitien kasvatusperiaatteet muutuuneet sitten vuosikymmeniin tai äitis saanut ehkä samaa "kasvatusta"kotonaan, meillä loppu huorittelu kun vastasin itse vihassa samalla mitallalla äitilleni... haukuin satamahuorax ku oli ollu joskus nuoruudessaan töissä sota-aikana satamassakin..omien lasten kanssa pitänyt huolen ettei huora-sanaa käytetä missään yhteydessä.sanktioita tulee jo jos akottelevat jotakin täti-ihmistä.
ota yhteyttä nuihin auttaviin puhelimiin , vaikka voin jo kertoa ettei siellä ymmärretä lestadiolaiselämää. mutta sama se kuhan saat tukea ajatusmaailmallesi. ja ei me lestaperheenkasvatit kuiteskaan olla aivopestyjä kaikki.
vanhempien ajatusmaailma poikkeaa melkein pääsääntöisesti nuoremman sukupolven maailmasta.

Joskus vanhemmille on vain yksinkertaisesti liikaa ajatus, että oma lapsi on heräämässä seksuaalisuuteen ja kasvamassa seksuaaliseksi ihmiseksi. Joskus vanhemmat sijoittavat omat pelkonsa ja perversionsa kehittyvään nuoreen. Äidilläsi on jo melkoisesti kokemusta seksistä ja siihen liittyvistä asioista, koska on saattanut sinutkin maailmaan.
Joskus vanhemmat voivat olla kateellisia lapsensa kasvamisesta fyysiseen kukoistukseen, se on merkki myös äidin lakastuvasta kukoistuksesta.
Seksuaalisuus on metka juttu, se herättää monenlaisia tumteita

...minulla on äitini kanssa ollut. Kun asuin vielä kotona vietin aikani metsässä. Asuimme maalla siis keskellä ei mitään. siellä ei ollut mitään tekemistä ja kavereiden kanssa en saanut olla koska äitini oli yleistänyt että kaikki jotka asuivat kirkonkylällä olivat juoppoja ja muutenkin moralittomia. en jaksaut olla sisällä koska äitini vain marisi kaikesta kokoajan ja kotipihan olin jo nähnyt liian usein. Vietin aikani käveleskelemällä metsässä ja miettimällä asioita. Usein kävelin todella kauas ja lauloin niin paljon ku jaksoin. Luulen että minulla oli silloin jo aika lailla masennusta. Öisin en saanut nukuttua ja siksi nukuin usein milloin sattui parin tunnin pätkiä. ja silloin aina äitini tai sisareni tuli minut herättämään ja ensimmäiset sanat oli tyyliin: On se kumma ku sitä pitää päivät pitkät nukkua, tekisit sääki jotaki...! Ja masennukseen kuuluu myös yliväsymys joten saatoin nukkua lähes koko ajan. ja usein kun en öisin saanut nukuttua en voinut olla sisällä koska äitini tuli aina vähä välein ilmoittamaan kuinka kumma se on että sitä ei voi nukkua sillon ku muukki. Olin myös öisin metsässä. Pimeällä menin usein meidän metsämökille mikä sijaitsi muutaman kilometrin päässä kotoani, keskellä metsää. Kuutamon aikaan melkein hävettää sanoa, mutta kävelin sellaisen paljaaksi hakatun mäen päälle ja ulvoin kuuta. :D

Metsä kirkkoni olla saa...

Nykyään kuulen usein ystäviltäni ja vaikka keneltä että luulen olevani paras kaikessa... Olen miettinyt mikä minussa antaa niin ymmärtää mutta luuen se johtuu siitä että ole menettänyt kaiken lapsenmieleni. En enään osaa nauraa ja pelleillä ja tehdä tyhmyyksiä niin kuin monet ikäiseni tekevät. se harmittaa minua. myös se että elämän vastoinkäymiset on opettanut minulle että olen aina loppujen lopuksi yksin kaikkia vastaan on ongelma koska en osaa luottaa ihmisiin...

yllä sitä riittää valittamista. mutta mitä teet?

Vanhemmat tekee virheitä ja lapset maksaa niistä kovan hinnan...