päivät lyhenee, meillä ja syksyä kohti ollaan menossa, illalla kahdeltatoista, oli kovin hämärää.
Nautikaamme viellä niistä, muutamista kauniista kesäisitä hetkistä, jota toivottavasti viellä on.
Marjoja ei paljoa löydy, eilen sain todeta metsässä samoilessa, noh löytyy niitä muutamia jos osaa etsiä.
Eräät tuttavatkin lähti pohjoiseen marjaan, liekö siellä paremmat marja sadot, ainakin kovasti on porukkaa ulkomailta asti kerääjiä siellä.
Täytyy varmaan vain ulkomaisiin marjoihin tyytyä ja sieniin, ei tiedä tosin mitä myrkkyjä niistä saa ja tulee syötyä säteitetty Sorsa joka pimeässä loistaa.
Mitäpäs sitten kaikki vain ylös ulos ja lenkille ja kaffetta, teetä tai kaakaota nassuun, ja alkamaan päivän rutiinit mitä kenelläkin on.
Ainiin tänään on muuten heinäkuun 16 päivä ja nimipäiviä viettää Reino ja siitä tuli mieleen aamuun sopiva laulu mikä on Reino Helismaan tuotantoa viimeinen kappale.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&a=2847?s=s&g=4&ag=26&t=4&a=2847

Vastaukset 12
Vanhimmat
Saatiin aamulenkillä kesäinen sade niskaamme; aika kolealta tuntui ilma.
Nautitaan silti vielä kesästä, istutaan pihalla ja ihmetellään luonnon monimuotoisuutta.
Hyvää päivän jatkoa Sinulle !
täällä pohjoisessa on ja oltava kiitollinen neljästä vuodenajastamme, mikä varmasti joku jollekkin sopii. Huomenia vain teitillekkin.
Tiskailemaan täytyy lähteä kohta ja uutta kaffetta keittämään, ei mikro kaffe ole hyvää.
Tai oikeastaan aamupäivää.
Eka lenkki heitettiin kuuden aikaan, sen jälkeen rauhallinen aamupalatovi lehdenlukuineen.
Nyt on jo tehtynä toinenkin tunnin lenkki joten koirat voisivat mun mielestäni nyt ottaa ekat päivätorkut.
Puutarhamarjoista tulee mahtava sato mutta metsämarjat tosiaan teettävät työtä jos niitä haluaa.
emäntä juuri heräsi, täytyy olla kiltisti, on aamulla äreä jos ei saa rauhassa heräillä. Huomenta vain sinne kovasti. Ja alennus myynteihin vain.
No heh...oletpa sä huomaavainen...ajatteleekohan monetkin miehet noin... ;))
Kyllä se nyt on jo "hyvän päivän" toivotusten aika..
Aamukahvit on juotu jo kuudelta, ja aamuhommat on hoidettu....nyt porisee tuolla jo päiväkahvit...
Päivä täälä on pilvinen ja tuulee kovaa, mutta kylmä ei ole mittari näyttää 22...pyykkikone on päällä, on niin hyvä pyykinkuivausilma ulkona, et oli pakko kaivaa pestävää....kunhan ei sitte ala sataa, kun saan ne ulos kuivumaan...;))
odotella jospa tulisi illalla huonot ilmat ei tarvitse osallistua ruohonleikkuu "talkoisiin". Emäntä keittelee kaurapuuroa yök sen hajua ja makua, mitä lienee mustikkakeittoa sekaan, kun kotimaisia marjoja ei löydy. Kamalaa valitusta pitää, kun onnistui sotkemaan koneensa heh heh. Iltapäiviä vaan.
No minä olen kyllä sitämieltä, et oikea kaurapuuro, (ei mistään pikahiutaleista eikä mikrossa tehty)
on kyllä paras aamupuuro, siihen vähän sokeria ja voisilmä, siin se mun aamuherkku on, ja maitoa tietenkin juomaksi.
meillä ei koirakaan sitä syö, ei millään lisukkeila. Muutaman kerran kokeiltu, nokka tuhisten lähtennyt paikalta pois.
kyllä meillä nykyään koiratkin tykkää kaurapuurosta, annan niille aina aamupuuronjämät ja maksalaatikkoa vähän sekaan, hyvin kelpaa...no meijän koirat kyllä söis kaikkea mitä mekin syödään...ainoo minkä olen huomannut, ettei kelpaa on leipä ilman voita, mutta voin kanssa herkkua...
joka on yön yli kypsynnyt, päällä kaneli,sokeri kuorutus valmistettu punaseen maitoon.
NAM!!!! sillä lähtee päivä käyntiin.
Tai mannapuuro mustikka keitolla itsevalmistettuna.
Meillä koirat ei suostu syömään kaurapuuroa enkä minä enää ehkä sitä on tullut syötyä liikaa.
Ruismarjapuuro on hyvää tai vispipuuro joka voi valmistaa myös punaviinimarjoista.
Sillon kun oli puilla lämmitettävä leivinuuni, tuli usein leipomisen jälkeen laitettua jälkilämmöllä uunipuuro muhimaan....nykyään ei sähköuunissa tule tehtyä kuin harvoin..hyviä on kyllä..