jotenkin "vähäisempi",jos sinulla ei ole yhteistä lasta puolisosi kanssa?
Jos lapsia kuitenkin on,mutta ovat niitä aiemman liiton lapsia...
Miten sinua kohdellaan esim. appivanhempien puolelta?
Itsellä tilanne se että olen mieheni kanssa naimisissa,jossa molemmilla oli lapsia yhteen mennessämme.Mutta yhteisiä lapsi meille ei tule.
Miehelläni on kaksi lasta(nuoruuden avio-ja avoliitosta).Huomaan että olen appivanhemmilleni jotenkin vähäisempi kuin ne mieheni entiset puoliskot..anoppi mainitsee aina kummankin mieheni lapsen äidit(siellä käydessämme),mutta minä en ole ilmeisestikään mitään.
Tilanne on johtanut siiihen etten enää appivanhemmillani visiitillä käy,koska tilanne tuntuu niin ahdistavalta.
Jos lapsia kuitenkin on,mutta ovat niitä aiemman liiton lapsia...
Miten sinua kohdellaan esim. appivanhempien puolelta?
Itsellä tilanne se että olen mieheni kanssa naimisissa,jossa molemmilla oli lapsia yhteen mennessämme.Mutta yhteisiä lapsi meille ei tule.
Miehelläni on kaksi lasta(nuoruuden avio-ja avoliitosta).Huomaan että olen appivanhemmilleni jotenkin vähäisempi kuin ne mieheni entiset puoliskot..anoppi mainitsee aina kummankin mieheni lapsen äidit(siellä käydessämme),mutta minä en ole ilmeisestikään mitään.
Tilanne on johtanut siiihen etten enää appivanhemmillani visiitillä käy,koska tilanne tuntuu niin ahdistavalta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nykyisiin appivanhempiini minulla on lämpimät välit ja koen, että he hyväksyvät minut täysin. Jopa paremmin kuin ex-vävynsä, ainakin puolisoni kertoman mukaan.
Yhteisiä lapsia meillä ei ole, eikä minulla omia. Kokemani ongelmat syntyvätkin sitten siinä uusperheessä. Haen paikkaani edelleen, identiteettini on sekaisin. Tämä aiheuttaa tietenkin ongelmia perhe-elämässä ja minulle syyllisyyttä. Varsinkin, kun puolisolla ei aina pinna kestä ja syyttävää tekstiä tulee. Aiheesta toki, en sitä kiellä. Eikä missään nimessä ole helppoa hänelläkään tämän asian kanssa.
Käytännössä ongelmat ilmenevät siten, että vaivun apatiaan. Tunnen voimakasta syyllisyyttä paitsi apatiastani myös exän jättämisestä. Eron kun olisin aikanaan voinut hoitaa paljon kauniimminkin ja ex jäi miltei rauniotilaan. En edes tiedä, miten hän on selvinnyt, sekin vaivaa. Tässä ei ole kyse siitä, että haluaisin silloisen elämän takaisin, tehtäköön se heti selväksi. Ainoastaan vilpitön huoli toisesta ihmisestä, jolle aiheutin suunnatonta pahaa mieltä.
Tunnen vähäpätöisyyttä ja ulkopuolisuutta, kun puoliso hoitaa lapsen tapaamisasioita exänsä kanssa. Viemiset ja tuomiset ovat pahimpia hetkiä, vaivun helposti hiljaisuuteen, jota saattaa kestää pitkäänkin.
Ymmärrän ja hyväksyn aivan täysin sen, että isällä on oikeus tavata lastansa. Eikä hän ole edes esittänyt mitään vaateita tai käyttäytynyt tunkeilevasti. Minun on vain vaikea sulattaa sitä, että perhe-elämä on nyt tätä, että minun näkökannaltani ulkopuolisella henkilöllä on oikeus tunkeutua "reviirilleni" ja että hänellä isänä on oikeuksia, minulla isäpuolena vain velvollisuuksia. Lapsen kanssa sinällään välit ok. Tiedän, voi olla itsekästäkin ajattelua. Haluaisinkin tästä eroon, mutta miten? Vinkkejä?
kukaan pysty ensimmäistä vaimoa ja lapsia korvaamaan. Sehän juuri tekee niistä nyksistä katkeran ja itsekkään, kun huomaa olevansa "vaan se toinen".
Eihän kukaan voi viedä kenenkään paikkaa.
Onhan minulla hyvät välit lasteni isän vanhempiin,ja lapseni heitä säännöllisesti(lähes päivittäin tapaavat)...joten ei minun tarvitse olla millään tavalla kade mistään.
Tiedän että olen kelvannut hyvinkin ex-appivanhemmilleni..niin avioliiton aikana kuin eron jälkeenkin.
Kukaan ei pysty toista ihmistä tai ees lasta korvaamaan..se nyt on selvä.Mutta typerä oli ajatuksesi miten muka ensimmäinen vaimo olisi jotenkin spesiaali?
Nykyisen mieheni exät ovat molemmat olleet täysiä luusereita..alkoholiin sidoksissa kumpainenkin,joten kuka täys järkinen mies nyt sellaista "naista"vierelleen kaipaisi??
En koe olevani miehelleni mitenkään "toinen"nainen,vaimoja kun ei tässä maassa voi olla kuin yksi kerrallaan..eikä järjestysnumerojakaan vaimo-nimikkeen perään lisäillä;)
Enkä oo ees kenenkään "paikkaa"vienyt..mieheni oli eronnut 11v ennen tapaamistamme...joten meni ilkeytes hukkaan.
eli exmiehen vanhemmat pitävät minusta vallan paljon. Ovat sanoneetkin että olenkorvaamaton ihminen. Uusia naisia heillä on kuulemma käyny, ja anoppi sanoikin että sellanen hupakokon oloinen oli se ilmestys! Kylläpä nauratti. Nyt on tulossa appiukon pyöreät synttärit syksyllä, ja anoppi pyysi minua avukseen järjestää ja koko suvun voimin sitten juhlitaan. Tunnen olevani korvaamaton ja ykkönen.
En ole nähnyt häntä ja toivon ettei tavattaisikaan, kun lapsetkin ovat niin järkyttyneitä isänsä haahuiluista.