kerrätysasennetta

Olen pannut merkille, että monet kaverini heittävät pois kaiken, minkä minä ehdottomasti kierrättäsin, korjaisin tai käyttäsin jossain muussa tarkoituksesssa.

Vetelistä ostettu ISO korppusäkki on vaalealla muovinarulla kiini. Narun jokainen kuitu oli irronnut ja se oli täysin hajoamassa käsiin. Moni olisi varmasti heittäny moisen pois, mutta minä oikaisin kuidut suoraksi ja pistin siihen pieniä solmuja parin sentin välein. Tällä tavalla se naru kestää vielä ties kuinka pitkään. Tällaisella säästöasenteella minä olen säästänyt jo pitkään.

Kaverini ihmetteli kerran, että miten minulla on vielä tallessa yläasteelta peräisi oleva lyijytäytekynä. Noh... Minähän löysin sen, eikä se ollut missään nimessä käyttökelvoton. Siitä puuttui jousi ja sen putki oli täysin tukossa. Jousen tilalle minä rakensin kuparilangasta aivan pätevän vastineen. Tukkeutuneesta putkesta rassasin kapealla neulalla graffitin silput pois. Tätä kynää käytin koko yläasteen ja lukion ajan. Lukossa sen kynän päästä tosin hävisi se jutska mitä painetaan peukalolla, niin että sitä lyijyä tulee toisesta päästä lisää. Nou hätä. Pengoin romukopasta pienen muovipuikon, jonka alkuperä oli hukkunut historian sivuille jo ajat sitten. Puikon toinen pää oli peukaloa vasten hieman epämiellyttävä, joten etsin siihen samasta romukopasta vielä pienen mutterin. Noin! Kynä on kuin uusi, ja toimii oikein hyvin. Nyt vuosia myöhemmin kynä on edelleen tallessa ja toimii vallan mainiosti. Kaverit ihmettelevät edelleen...

Tällä asenteella säästää suuria summia, kun tätä logiikkaa lähtee soveltamaan muihinkin kuin kyniin ja narunpätkiin.
0282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


F=ma kirjoitti:

Olen pannut merkille, että monet kaverini heittävät pois kaiken, minkä minä ehdottomasti kierrättäsin, korjaisin tai käyttäsin jossain muussa tarkoituksesssa.

Vetelistä ostettu ISO korppusäkki on vaalealla muovinarulla kiini. Narun jokainen kuitu oli irronnut ja se oli täysin hajoamassa käsiin. Moni olisi varmasti heittäny moisen pois, mutta minä oikaisin kuidut suoraksi ja pistin siihen pieniä solmuja parin sentin välein. Tällä tavalla se naru kestää vielä ties kuinka pitkään. Tällaisella säästöasenteella minä olen säästänyt jo pitkään.

Kaverini ihmetteli kerran, että miten minulla on vielä tallessa yläasteelta peräisi oleva lyijytäytekynä. Noh... Minähän löysin sen, eikä se ollut missään nimessä käyttökelvoton. Siitä puuttui jousi ja sen putki oli täysin tukossa. Jousen tilalle minä rakensin kuparilangasta aivan pätevän vastineen. Tukkeutuneesta putkesta rassasin kapealla neulalla graffitin silput pois. Tätä kynää käytin koko yläasteen ja lukion ajan. Lukossa sen kynän päästä tosin hävisi se jutska mitä painetaan peukalolla, niin että sitä lyijyä tulee toisesta päästä lisää. Nou hätä. Pengoin romukopasta pienen muovipuikon, jonka alkuperä oli hukkunut historian sivuille jo ajat sitten. Puikon toinen pää oli peukaloa vasten hieman epämiellyttävä, joten etsin siihen samasta romukopasta vielä pienen mutterin. Noin! Kynä on kuin uusi, ja toimii oikein hyvin. Nyt vuosia myöhemmin kynä on edelleen tallessa ja toimii vallan mainiosti. Kaverit ihmettelevät edelleen...

Tällä asenteella säästää suuria summia, kun tätä logiikkaa lähtee soveltamaan muihinkin kuin kyniin ja narunpätkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu