Yrjölän puuro

Eläinlääkäri sanoi minulle että koko yrjölän puuro on huuhaata.
Koira ei sitä tarvitse eikä siitä ole mitään hyötyä, riisi käy yhtä hyvin lihan joukkoon.
Mitä mieltä te olette ja montako vuotta olette sitä syöttäneet koirillenne?
Sen syöttö tulee vielä kalliiksi kun tarpeita ei saa joka kaupasta.
Eikä sudet metsässä keittele puuroja!!!
8610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mun pikkujätkäni saa yrjölänpuuroa silloin tällöin (esim. tänään, kun on 5-kuukautissynttärit :). Pääruokana on juniornappulat, sillä niissä on varmasti kaikki mitä koira tarvitsee ja annostuksesta tiedän. Mutta puuro on ihan ehdotonta herkkua, kuppi tyhjenee silmänräpäyksessä, vaikka koira on yleisesti ottaen huono syöjä.

Tiedän kyllä muutamia, joilla yrjölänpuuro on ainoa tai pääruoka ja koirat voivat hyvin ja ovat terveitä, joten uskon puuroon. Kunhan kasvuikä on ohi niin alan minäkin syöttää enemmän sitä. Minun laskelmieni mukaan puuro tulee itse asiassa hyvinkin edulliseksi ja kaikki tarvikkeet kyllä löytyvät ihan Prismasta.

Pelkästä riisistä sen verran, että se on yksinään loppujenlopuksi aika ravintoköyhää.

Äänestä

että ell. on sanonut noin. Itse aloitin puuron valmistuksen ell.rin suosituksesta, jo vuosia sitten. Oli heikkovatsainen koira, joka ripuloi jatkuvasti, söi sitten mitä tahansa. Tuolloin lääkäri kehoitti kokeilemaan tuota yrjölänpuuroa. Täytyy sanoa, että en uskonut pätkääkää tuohon puuroon, mutta rupesin tekemään ja syöttämään koiralle sitä. Ja, tiedätkö, siihen loppui ripulointi, se oli niin ihme juttu, että minä kyllä vannon yrjölänpuuron nimeen. Meillä on nyt 4 koiraa, kaikki syövät yrjölää annoksen päivässä.
Peruspuuroonhan lisätään lihaa, vihanneksia, hedelmää, kalaa, raejuustoa, öljyä.
Myös raaka kananmuna kuuluu ruokavalioon.
Päivän toinen ateria on sitten nappulaa.
Olen varmaan 10 vuotta syöttänyt koirille puuroa, eikä meillä ole sairasteltu.
Joku jo sanoikin, että Prismasta löytyy kaikki, mitä tarvitset puuroon.

Äänestä

päivittäin puuroa.Teen viikonloppuna ison satsin puuroa ja joka aterialla annetaan nappuloiden kanssa.Lisään puuroon vihanneksia,valkosipulia,ananasta ja joskus lihaa.Koirilla vatsat toimivat hyvin ja turkki kiiltää.Jatkan puuroa vielä tummalla riisillä niin riittää pidempää.

Äänestä

Huuhaata on nyt monenmoista,mitä sitten kenenkin mielestä.

Koira ei tarvitse puuroa,eikä koira tarvitse kuivamuonaakaan,jos aletaan kärjistämään.

Kaikkein parastahan on se,jos syöttää noita ryynejä vaihdellen.Väliin toista,välillä vaikka riisiä.Ei siis sen pohjan tarvi olla minkään "nimistä".Noissa ryyneissä,riisissä on jokaisessa omat ravintoaineensa.Toisessa toista,toisessa taas toista.Jokainen on ihan hyväksi.
Mutta kuten sanoin,monipuolisuus on aina hyväksi.

Juu,ei sudet keitä metsässä puuroja,mutta ei ne syö siellä metsässä kuivamuonaakaan.
Ja kuten tiedämme.Susi on susi ja koira on koira.Aika kaukana toisistaan.

Äänestä
  • Meilläkin on syöty nyt jo yli 10vuotta puuroja ja raakaravintoa ja koirat ovat olleet todella terveitä.

    Aloitin touhun edellisen koirani kanssa ja jatkoin, kun tuli uusi pentu ja lääkärissä ei ole tarvinut käyttää koiraa ikinä.

    Myös homeopatiaa käytämme tarvittaessa, kuten erään leikkauksen yhteydessä, kun yksi koiristamme oli menossa kipushokkiin ja ell. antamat kipulääkkeet eivät auttaneet.
    Täytyy myöntää, että en olisi uskonut niiden pienten rakeiden tehoa ellen olisi itse nähnyt :)

    Äänestä

  • Pikku-Hukka kirjoitti:

    Meilläkin on syöty nyt jo yli 10vuotta puuroja ja raakaravintoa ja koirat ovat olleet todella terveitä.

    Aloitin touhun edellisen koirani kanssa ja jatkoin, kun tuli uusi pentu ja lääkärissä ei ole tarvinut käyttää koiraa ikinä.

    Myös homeopatiaa käytämme tarvittaessa, kuten erään leikkauksen yhteydessä, kun yksi koiristamme oli menossa kipushokkiin ja ell. antamat kipulääkkeet eivät auttaneet.
    Täytyy myöntää, että en olisi uskonut niiden pienten rakeiden tehoa ellen olisi itse nähnyt :)

    kyselen, mistä "pienistä rakeista" puhut?
    En ole homeopatiaan sen paremmin tutustunut, mutta hyvinkin mielelläni käytän vaihtoehtoista lääkitystä jos vain tiedän mitä/mihin.

    Äänestä

  • Miitukka kirjoitti:

    kyselen, mistä "pienistä rakeista" puhut?
    En ole homeopatiaan sen paremmin tutustunut, mutta hyvinkin mielelläni käytän vaihtoehtoista lääkitystä jos vain tiedän mitä/mihin.

    Erilaisia ja eri asioihin vaikuttavia, en oikein osaa selittää, ne on sellaisia nuppineulanpään kokoisia rakeita, lasipullossa, niiden annetaan liueta suusa, mutta ota yhteys oman paikkakuntasi homeopaattiin hän osaa neuvoa sinua, että kuka auttaa koira asioisaa, tampereella ainakin saa hyvää palvelua koiria ja eläimiä koskien, vastaanotto on hiukan hintava, jos vie koiran tai kissan sinne, se on 50€ mut maksaahan ell. ja meillä on kotona noita eri rakeita, kun on jo useamman vuoden kuitenkin niitä käytetty, ensin itsellä ja sitten myöhemmin eläimillä. Meillä on myös sitä rescue remedyä ja se on ja todettu tehokkaaksi ja hyväksi, se on niitä bach kukkatippoja.
    Netistä luulisin löytyvän tietoa, tai voit mailata mulle ja voimme keskustella lisää, tässä hiukan hankalaa keskustella, osoitteni löydät, kun käytät hiukan hoksottimia :)

    Äänestä

  • syödään yrjölää, eikä tule mitenkään kalliiksi.
    Hirssi ja tattari on tosi halpaa esim Virossa tai sitten Viipurista, joten kannattaa ottaa iso kassi mukaan, jos matkailee naapurissamaassa!!
    Olen ostanut paikallisesta myllystä kokonaista ohraa ja kauraa, joita siis käytän hirssin ja tattarin kanssa. Päälle raakaa naudanmahaa tai uunissa haudutettua kalaa, iltaruuaksi A-piimää ja koirallinen nappuloita.
    Mun toinen noutajani on jo yli 10v, eikä koskaan ole syönyt esim antibiootteja, ei ole ollut iho-ongelmia eikä mitään muutakaan. Nuorempi (2,5v) tulee perässä ihan yhtä terveenä. Turkit sensijaan kiiltää kuin peilit.
    En tiedä, onko sattumaa, että olen saanut näin terveet noutajat, vai oikeasti ravinnon ansiota?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ketkä valmistaa??? kirjoitti:

Eläinlääkäri sanoi minulle että koko yrjölän puuro on huuhaata.
Koira ei sitä tarvitse eikä siitä ole mitään hyötyä, riisi käy yhtä hyvin lihan joukkoon.
Mitä mieltä te olette ja montako vuotta olette sitä syöttäneet koirillenne?
Sen syöttö tulee vielä kalliiksi kun tarpeita ei saa joka kaupasta.
Eikä sudet metsässä keittele puuroja!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu