Kalastus on Suomen

turistivaltti

9

1797

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jonetson

      näkis senkin päivän milloin niitä kalastuspaikkoja pidetään kunnossa,sieltä ei löydy leiripaikalta polttopuita eikä mitään muutakaan.

    • kuultu on toikin laulu

      juu kun puhutaan kasvusta niin tarkoitetaan ettäs on esim. myyty 45 lupaa 20 luvan asemasta ulkolaisille. Vaikka prosentuaalisesti olisi korkea prosentti, niin kokonaisuus on hyvin marginaalinen. Johan ne laulo tota kasvulaulua ulkolaisten kohdalla jo Kuusamon perhokalastus MM-kisojen jälkeen, oliko se kaheksankytluvulla?
      Ei noita ole nähty kovinkaan monta kuitenkaan.

    • Äkkiä onkimaan !

      Kaikki ulkomaalaiset yrittää katiskalla saada Hai-kalaa ja Valas-kalaa, vaikka niitä saa paremmin ongella ;)

    • Sitten vaan sanoista tekoihin. Palkataan muutamia markkinointialan kavereita tekemään kampanjaa ja julistamaan ilosanomaa sinne missä ne ihmisetkin ovat. Markkinointiin pitää sitten satsata rahaa riittävästi että saadaan maailman kalastavat ihmiset asiasta heräämään!

    • Lontoon_trendit

      Ainakin isoissa kaupungeissa asuville Briteille luonnonhelmaan pääsy on ihan luksusta. Täällähän ei ole jokamiehen oikeutta. Kalastuskin on vaikeata, kun meri on kalastettu tyhjiin.

    • kun.

      kun massaturistit eivät tule tänne sitä pilaamaan.

    • ei kovin toiveikas

      Totta on, että Suomen vesistöt olis ihanteelliset kalastukselle ja luonto on Suomen ehdoton kilpailuvaltti, mutta jalokalojen virkistyskalastus on hoidettu sen verran päin takapuolta, että eihän täältä kohta saa enää kalaa edes Lapista. Hyvä siinä on sitten turisteja tänne roudata.

      En ole eläessäni nähnyt kalastuksenvalvojaa ja joissa ja niiden suilla verkkokalastus sekä patoaminen on tappaa kyllä hyvin turismimahdollisuudet. Metsästys olis toinen vielä isompi ja parempi turismikohde, mutta siitä miten huonosti sen suhteen asiat on Suomessa ei viiti edes mainita mitään koska sitä ei voi tehdä kiroilematta.

      Hieman helpotusta kalastustilanteeseen toisi PALJON tehokkaampi valvonta, verkkokalastuksen kieltäminen jokisuilla, jokien kunnostaminen ja kalaportaiden rakentaminen jne. Istutukset pitäisi järjestää myös about, että jokia "kierrätettäisiin" laittamalla istutusten jälkeen parin kuukauden kalastuskielto ettei paikalliset muovipussikalastajat tekstiviestirinkeineen tule ja vedä koko jokea tyhjäks seuraavana päivänä.

      Onneks on sentään jotain toivoa täälläkin etelässä on Virho ja pikkuhiljaa isompi määrä ihmisiä on tajuamassa että jotain pitäs tehdä...ehkä jonain päivänä vielä asiat on paremmin ja kalaa jää kalastettavaks vielä meidän lapsillekin. Ei niitä varmaan paljon kiinnosta lähtee tyhjiin koskiin viskomaan niinku on ite tullu tehtyä aika paljon.

      • ulkomaalainen

        Kyllä sitä kerran saa turistin narratuiksi järvikalastukselle, muttei toista kertaa. Miksei?

        No, kun kalastuskunta myy samoille vesille pilkkahintaan verkkolupia satojen metrien verran per ruokakunta ja nuotauslupia siten, että siinä missä aiemmin oli uistelu niin suosittu, että samalla pääan pyörähdyksellä saatoi laskea kymenkunta veneitä, ei viime kesänä eikä tänäkään ollut juurikaan ketään. Kala kun ei ole, ei edes luotaimella saa näkyviin.

        Turha on tehdää velvoiteistutuksia, kun nuotamiehet ajelevat edestakaisin ja ottaavat talteen kaiken mitä "kuoli". Mihin mahtavat mene ne alimittaiset taimenet ja kuhat, joista on urheilukalastajille niin tarkat alamittamääräykset?


      • Variantti

        Valvonnasta samaa mieltä. Näitä kalastusturisteja näkyy turhankin paljon etelän joilla. Tällä viittaan venäläisiin onkimiehiin, jotka lappavat muovikasseihinsa tuollaisia 20 - 30 cm istaritaimenia oikein urakalla. "Taimen hjuva kala tulee hjuva soppa", perkele. Vaikuttaisi, että he eivät edes ymmärrä tekevänsä jotain, jota suomalaiset eivät hyväksy saati, että se olisi laitonta.

        Suomessa on virtavesien tilanne aivan syvältä sieltä minne aurinko ei koskaan paista. Vähänkin merkittävät joet on padottu ja niistä vain joihinkin on tehty kaloille nousuportaat. Muut joet, joihin kalat kyllä pääsevät ovat niin maa- ja metsätalouden pilaamat, että niissä jalokala vaan ei voi elää saati kutea.

        Kunnes suomeen saadaan jokia, joissa kesälläkin on koskiosuuksien hapettamaa vettä ja lietteettömiä kutusoraikkoja, on aivan turha kuvitella, että todelliset kalastajat vaivautuisivat tänne kalaan. Pullakalaa voi kalastaa myös kaikkialla muuallakin vaikka se on aika turhaa puuhaa, noin yleensäkin.

        Jos luonnonkalaa haluaa euroopassa kalastaa oikein kunnolla, niin suunta on Ruotsi, Norja tai kuolan venäjä, meillä on vain Simojoki, Tornionjoki ja Teno. Korkkarilta ja kokemäenjoelta tosin kalaa saa, mutta padon alta, joka on about sama, kuin kalastaisi verkolla.

        Peltojen ja metsäpalstojen laskuojiin kunnon turvetulpat ja sopivaa kasvustoa, että vesi ei valuisi yhtenä holauksena jokiin. Vesien mukana ei menisi niin paljon kiintoainesta ja vettä riittäisi myös kuivempina jaksoina, jolloin jalokalalla olisi joessa oivat menestymisen mahdollisuudet.

        Verkkokalastuksesta sen verran, että lohiverkkojen osalta homma taitaa olla edes jotenkin ruodussa, mutta taimenten osalta verkkoja on aivan liikaa. Heinä - syyskuussa pitäisi kieltää rannikon suuntaisesti liikkuvan taimenen pyynti, eli rannalta suoraan ulospäin olevia verkkoja ei saisi olla. Siinä minun kaksi senttiäni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      650
      1383
    2. 107
      1227
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      196
      887
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      319
      827
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      226
      775
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      713
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      231
      639
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      620
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      571
    Aihe