Kotimaan adoptio

Meillä on ollut siis ongelmia saada biologista lasta, käymme edelleen hed.hoidoissa, mutta olen alkanut ajatella myös adoptiota. Luin, että Suomesta saa adoptoida vain lapseton pariskunta, siis pari joka ei voi saada biologista lasta.

Minkä ikäisiä lapset yleensä ovat, meillä (kuten varmasti monella muullakin) toiveena olisi tietysti mahdollisimman pieni lapsi. Miten pitkään lasta voi joutua odottamaan, pitääkö parin olla ensin naimisissa jne. Tuleeko jotain kustannuksia kuten ulkomailla jne. kiitos kaikille jotka osaavat vastata minulle ASIALLISESTI!
72725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kotimaiseen adoptioon hyväksytään hakijoiksi naimisissa olevia yli 25-vuotiaita lapsettomia pariskuntia. Yhtäaikaisesti ei voi käydä läpi hedelmöityshoitoja ja adoptioprosessia, vaan adoptioneuvonnan saamisen ehtona on, että keskityy vain siihen.

Lapset ovat yleensä 2-4 kuukauden ikäisiä, ts. ovat syntymänsä jälkeen lain vaatiman harkinta-ajan (min 8vkoa, max 6kk) sijaiskodissa ennen adoptiokotiin siirtymistä. Keskimäärin kotimainen adoptioprosessi kestää 3-5 vuotta. Lapsia tulee adoptioon vähemmän kuin on hakijoita, joten lapsen saaminen ei ole mitenkään varmaa.

Aluksi käydään neuvonta, jossa sekä varmistutaan teidän kelpoisuudestanne adoptiovanhemmiksi että valmennetaan teitä adoptiovanhemmuuteen. Tämän jälkeen jäädään odottamaan. Ideana on hakea neuvonnan läpikäyneistä pareista lapselle sopivimmat vanhemmat, ei vanhemmille lasta. Mitään jonotussysteemiä ja "vuoroja" ei siis ole. Lapsi tulee yllätyksenä ja lyhyellä varoitusajalla, jos tulee.

Kustannuksia on lähinnä käräjäoikeuden kulut ja paperitöihin liittyvät kustannukset. Tällöin puhutaan kuitenkin sadoista euroista, ei tuhansista niin kuin kansainvälisessä adoptiossa. Kansainvälisen adoption kuluthan aiheutuvat pääosin viikkojen majoituskuluista kohdemaassa, lentokuluista, asiakirjojen käännätys- ja laillistamiskuluista jne. Näitä ei luonnollisestikaan kotimaan adoptiossa tule.

Äänestä
  • että kotimaan adoptiossa lapsen ja vanhemman välinen maksimi ikäero saa olla 40 vuotta, joten eivät yleensä ota neuvontaan 37-vuotiaita tai vanhempia (prosessissa kuluu yleensä min 3 vuotta).

    Äänestä

Me aloitettiin kotimaan adoptioprosessia toisen epäonnistuneen hoidon jälkeen vuoden vaihteessa. Käytiin siis silloin pelan vaatima infotilaisuus ja lähetettiin perhelomake. Meillä on vielä 1 hoito edessä syksyllä, jonka jälkeen päästään aloittamaan neuvonta. Tosin sanoivat infossa, että on mahdollista päästä ensimmäiselle neuvontakerralle, vaikka olisikin vielä hoitoja jäljellä, mutta sen pidemmälle ei pääse. Meidän sos. työntekijämme kalenteri oli keväältä täysi, joten siksi aloitamme vasta syksyllä ja onhan se järkevääkin.

Onnea kovasti taipaleellenne!

Äänestä

ja voimia tulevalle taipaleelle!

meillä tuhisee yläkerrassa pieni adoptiopoika,joka tuli meillä kahdeksan viikkoisena ja hänestä koituneet kustannukset olivat n.74euroa.

Äänestä
  • että joku on ihan oikeasti saanut kotimaisenkin adoptiolapsen. Niistä ei usein kuule :-)

    Voinko kysyä kauanko adoptio-odotuksenne kesti alusta loppuun? Olitteko asiakkaina jossakin muualla kuin Pelastakaa lapset Ry:llä, kun he ilmoittavat perivänsä pelkästään jo asiakirjakuluina 213€ ja sitten vielä käräjäoikeuden kulut päälle.

    Äänestä

Jos nyt saisi päättää asian uudelleen, en enää koskaan lähtisi kotimaan adoptioon. Meillä on viides eli viimeinen odotusvuosi pian loppunut ja näyttää siltä, että emme saa lasta. Miksikö? Koska lapsia ei vaan OLE, ei ole ollut viime vuonnakaan. Olen hyvin ahdistunut ja surullinen. Viisi vuotta on pitkä aika. Kaksi pettymystä jo alla, hoidot ja nyt tämä. En usko, että jaksan enää koota itseäni aloittamaan IHAN NOLLASTA (huom!) ulkomaan adoptiota.

Äänestä
  • Tuntuu että adoptioneuvonnan antajat ovat ottaneet neuvontaan ihan liikaa pariskuntia ja siksi kaikki ei tule saamaan lasta ollenkaan.
    Minäkin olen mukana odottamassa kotimaan adoptiolasta, mutta meillä ei vielä tämän vuoden aikana tule viisi vuotta täyteen. Pelkään silti että mekään emme saa lasta. Lapsia ei vain ole vapaina adoptioon.

    Olen kuullut että aiemminkin monet ovat jääneet ilman adoptiolasta. Osa heistä jää kokonaan lapsettomiksi, sillä ei enää ole voimia jatkaa muita keinoja lapsen saamiseksi.
    Kotimaan adoptio on kuitenkin raskas prosessi, siinä on saman tyylinen neuvonta kuin ulkomaan adoptiossakin, mutta sen lisäksi pitää koko ajan olla valmis ottamaan lapsi vastaan vajaan viikon varoitusajalla. Varmaan moni aviopari hankkii varalta tarvikkeita tulevalle lapselle, lapsesta kerrotaan ja häntä odotetaan läheisten kanssa. Mutta mitä sitten kun ilmoitetaan että viisi vuotta on täynnä ja te ette ikävä kyllä nyt saaneet lasta? Miten siihen voi valmentautua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva adoptiomamma? kirjoitti:

Meillä on ollut siis ongelmia saada biologista lasta, käymme edelleen hed.hoidoissa, mutta olen alkanut ajatella myös adoptiota. Luin, että Suomesta saa adoptoida vain lapseton pariskunta, siis pari joka ei voi saada biologista lasta.

Minkä ikäisiä lapset yleensä ovat, meillä (kuten varmasti monella muullakin) toiveena olisi tietysti mahdollisimman pieni lapsi. Miten pitkään lasta voi joutua odottamaan, pitääkö parin olla ensin naimisissa jne. Tuleeko jotain kustannuksia kuten ulkomailla jne. kiitos kaikille jotka osaavat vastata minulle ASIALLISESTI!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu