Olen aina halunnut oman kullan kainalooni, mutta valitettavasti en edusta mitään mitä ihannejätkän tulisi edustaa. En ole erityisen hyvännäköinen enkä erityisen sosiaalinen ja minun on hankalaa tutustua ihmisiin (tyttöihin). Olen kyllä ystävällinen ja välittävä mutta minulla on usein päiviä jolloin olen todella masentunut ja surullisen oloinen sulkeutunut ihminen. Tuntuu etten koskaan löydä sitä omaa kultaa. Ihastukseni ovat aina ihastuneet parhaisiin kavereiheni joita nämä ihastukseni eivät kiinnostaa. Se sattuu ihan helvetisti. Kokemuksia?
Mä en jaksa!
Insomniac
13883
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mutta sympatiaa *halii.
Itse olen rikki sillä en saa puolisolta sitä arvostusta ja rakkautta jonka ansaitsisin.
Sehän se elämämme kulmikivi on: olla rakastettuja.
Lähetän maailmankaikkeudelle toiveen että tapaisit jo viikon kuluttua tytön johon hassahtaisit -Ja joka hassahtaisi sinuun :) usko pois, ei se ole ulkonäöstä kiinni.
(takeita ei ole että toimii, mutta unelmoidahan saa aina, eikö?)
Toivon sitä itsekin enemmän kuin mitään muuta. Tuosta ulkonäöstä vielä, en enää jaksa uskoa tuota ainaista "Ulkonäöllä ei ole väliä" hommaa koska loppupeleissä kaikki kiinnostuu niistä jotka ovat komeita/kauniita. En nyt ole mitenkään erityisen ruma kuitenkaan. Kiitoksia kuitenkin sympatiasta, ja kaikkea hyvää elämässä.
Minä olen jo 24 vuotias ja TIEDÄN että se ei ole ulkonäöstä kiinni. Kun ihminen kasvaessaan saa monesti näpeilleen, hän oppii arvostamaan muitakin piirteitä. Siksi täällä kasvetaan, että elämän suuruinen viisaus täyttäisi sisustamme ja elämään jäisi muutakin kuin pinnalliset arvot.
Et usko sitä nyt, mutta etsi minut käsiisi vajaan kymmenen vuoden kuluttua ja esitän sinulle saman kysymyksen silloin!
Minä olen jo 24 vuotias ja TIEDÄN että se ei ole ulkonäöstä kiinni. Kun ihminen kasvaessaan saa monesti näpeilleen, hän oppii arvostamaan muitakin piirteitä. Siksi täällä kasvetaan, että elämän suuruinen viisaus täyttäisi sisustamme ja elämään jäisi muutakin kuin pinnalliset arvot.
Et usko sitä nyt, mutta etsi minut käsiisi vajaan kymmenen vuoden kuluttua ja esitän sinulle saman kysymyksen silloin!
...kokemuksia vai? mä tiiän tasantarkkaan miltä susta tuntuu...se mitä kerroit ois voinut olla ihan minusta itse....meitä kumpaakin odottaa surkea tulevaisuus...
voi sua... :(
kyl sä vielä joskus sen oman kultas löydät!!!
mä voin olla varma siitä!!!
eikä se oo todellakaan ulkonäöstä kiinni!
eikös yleensä luonne oo paljon paljon tärkeempi kun joku raihnainen ulkonäkö!? ainaki mun mielestä... en sit tiiä muista... :) mut kyl sä pärjäät!!! tzemii!!! :)))
joo-o. kyl se tuntuu suht pahalta kun näkee onnen lipuvan nenän edestä ohitse. ei tost rakkaudest oo muuta ku satuttajaks.
onneks on musaa, ei tätä paskaa muuten jaksais.
Mä oon ihan samaa mieltä mä en vois elää ilman musaa varmaa kuolisin jos kaikki musa poistettais maailmasta....
...olen kokenut samaa, tai ainakin noin suunnilleen, olin yksin eikä ollut kultaa, ei ketään, joka olisi minusta välittänyt. Olin käytökseltäni ailahteleva, en viihtynyt ulkona. Surkuttelin itseäni, kerjäsin sääliä... Masennus söi minua, en jaksanut enää elää. Mutta yhdessä vaiheessa elämääni tuli muutos, sain kullan jos toisenkin... ja niin, tulinko sitten onnelliseksi; en! Tulin jopa pahempaan kuntoon missä olin ennen... Rakastuin, minut jätettiin ja tunteillani leikittiin, itse jätin, kostin, vihasin itseäni, halusin tappaa niin itseni kuin ne, jotka olivat minua vahingoittaneet ja samalla tuhosin ystävyyssuhteitani, rikoin perhettäni... aiheituin vain tuhoa.
Ei... rakkaus ei välttämättä ole hyvä asia, eikä sitä koskaan pidä etsiä tietoisesti, se tulee kun sen on aika.
En´nyt välttämättä kamalasti lohduttanut sinua, ja tuskin asia niin hirmu paljon edes liittyy murheeseesi, mutta sanon, että kunhan vartot vielä hetken, niin huomaat, että edessäsi seisoo maailman kaunein neito, sinun neitosi.
Ja niin kuin tuossa aikaisemmin todettiin, ei ulkonäöllä enää myöhemmin ole merkitys. Ihminen kehittyy henkisesti, ja näin ollen nämä kauneutta ja komeutta janoavat teinit/nuoret aikuiset muuttuvat, oppivat vähitellen arvostamaan muutakin kuin vain pintaa... Tajuavat, ettei maailma ole vain sitä mitä ympärillä näkyy... Mutta hankalaa on löytää, sanotaan nyt ikähaarukassa 10-20, henkilöä, joka näkisi myös sen sisäisen kauneuden... Sitä on aina niin helppo sanoa, ettei ulkonäkö merkitse... Teen niin aina itsekin, mutta minkäs sille voi, kyllä se ulkoinen sittenkin merkitsee. (Ainakin vielä...) Valitettavasti.
Koita jaksaa.
Itse olen ihan ok, sosiaalinen mutta ei mua kukaan halua....olen jo luovuttanut, sinkku mikä sinkku pitää katsoa totuutta silmiin ja lopettaa pilvilinnoissa eläminen sekä kaikki haaveilu.....ei saa naista niin ei saa ja sillä siisti!
Kuule, se on ihan totta että ulkonäöllä on merkitystä. Mutta tiiätkö mitä? Mä itse (15v tyttö) olen toivottoman ihastunut henkilöön jota mun kaverit pitää lähinnä kamalana... ja ei kukaan kiinnitä siihen mitään sen kummenpaa huomiota. Eli se ei ole mitenkään hirveän hyvännäkönen muitten mielestä, mut mun mielestä se on ihan älyttömän söpö... en tiiä johtuuko siitä että mulla olis jotenkin erikoinen maku, vai siitä että mä tunnen sen ja pidän sen luonteesta todella paljon... Ja mitä luin noita muita vastauksia, niin mun pitäis olla just siinä iässä että ollaan niitä teinejä ja katotaan sen kaikista suosituimman perään. Ite en ole kaunis, joten kaikki tohon poikaan liittyen pysyy ihan unelman tasolla.
Mulle on sattunut useasti niin että mun ihastukset ihastuu kavereihin, ja valitettavasti näin taitaa olla tälläkin kertaa. Mutta kuule, sun pitäis yrittää ehtiä jotain uusia harrastuksia, ja harrastaa vaikka tuntuis kuinka pahalta. Sitä kautta ihmisiin tutustuu, pikku hiljaa.
Ja muista, jokaisella tytöllä on mielessään erilainen ihannejätkä.
Tytöilläkin on samanlaisia ongelmia.. Minäkin olen aina halunnut käpertyä oman kullan kainaloon.. Mutta ihastun aina vääriin poikiin. Tunne ei ole koskaan molemmin puolinen. Olen myös yrittänyt olla pojan kanssa, joka ei kiinnostanut mua tippakaan mutta joka tykkäsi musta. Mutta ei siitä tietenkään mitään voinut tulla.
"En ole erityisen hyvännäköinen.."
Minä olen tässä lähiaikoina huomannut, että yleensä ne parhaimman näköset pojat ovat myös ärsyttävän itserakkaita ja niiden päässä ei paljon järkeviä ajatuksia liiku. (Anteeksi yleistys.)
Joten olen alkanut katsella sellaisia huomaamattomampia poikia "sillä silmällä" ja tullut siihen tulokseen, että kaikista pojista voi löytyä jotakin äärimmäisen suloista ja söpöä.
Olen myös vähän ihastunut yhteen poikaan, joka käy samaa koulua.. Ja jos kertoisin siitä kavereilleni, he olisivat varmasti ihmeissään. Poika ei varmaan muiden mielestä ole hyvännäköinen, mutta minusta siinä on 'sitä jotakin'. Haluaisin kovasti tutustua häneen, mutta en tiedä yhtään miten.. En ole tottunut tekemään aloitetta, minusta se on poikien tehtävä (joo, olen ehkä vähän vanhanaikainen).
Että samalla kysyn, jos jollakin on jotain ehdotuksia niin kuuntelen mielelläni!
Mutta siis sitä nyt yritän sanoa, että sielläkin päin on varmasti monta tyttöä jotka haluaisivat tutustua sinuun.. Sun täytyy vain hieman muuttaa asennetta, ja aloittaa vaikka hymyilemällä tytöille.
Tiedän kyllä, että se sattuu kun ei saa vastakaikua. Mutta sen kanssa on vain elettävä, se kuuluu varmasti jokaisen elämään.
Toivottavasti tämä auttoi edes hiukkasen. Pidän huolta itsestäsi!
Kuule, ei sulla ole ketään semmoista kaveria joka tuntee myös tän pojan? Muistan omasta lapsuudestani kun delegoin yhden poikapuolisen ystäväni vihjailemaan kaverilleen, että olen kiinnostunut ja haluaisin hänen kuvan. No joo, tarina ei oikein jatkunut suunnitelmieni mukaan sillä tämä ystäväni oli ihastunut muhun ja nappasi siinä "kuvan vaihdossa" mun kuvani itselleen ja repi tämän kaverinsa kuvan silmieni edessä. Mutta meistäpä tulikin sitten joksikin aikaa rakastavaisia. Joskus se läheinen on liian lähellä että huomaisi!
Toinen tapa on tietenkin reilumpi. Anna pojan huomata katseesi. Hymyile hänelle. Herätä mielenkiinto. Jos huomaat että poika rupeaa vastaamaan hymyysi, voit huoletta mennä juttelemaan ja pyytämään häntä vaikka leffaan...tai mitä nuoret nykyään tekee???
Mitään rakkauskirjeitä en suosittele lähettelemään sillä ne saattavat joutua vääriin käsiin. Monesti niitä tietenkin on mukava saada :) mutta silloin pitää olla täysin varma ettei lahjansaaja käytä niitä väärin.
Toivotaan että heräsi jotakin ideoita :)