Taidan olla transsukupuolinen, tai transgender tai mikä termi nyt onkaan tässä tapauksessa paikallaan – olen habitukseltani suhteellisen stereotyyppinen mies, enkä koe tarpeelliseksi muokata pukeutumistyyliäni tai ruumistani. (Muutaman kerran olen laittautunut naiseksi lähtiessäni liikenteeseen ja kokemukset ovat olleet ihan miellyttäviä, mutta eivät ole tuntuneet hirveän olennaisilta identiteettini kannalta.) Olen kuitenkin alkanut tajuta että koen olevani nainen. Jälkiviisaasti tuntuu ihan käsittämättömältä, että en ole tajunnut tätä ennen kuin nyt kolkyt-ja-risat-ikäisenä, kun kuitenkin jo pienestä pitäen olen samastunut enemmän tyttöihin kuin poikiin, kaikki ystäväni ja läheisimmät tuttavani ovat olleet naisia, sekä ammatinvalinnoissani että harrastuksissani olen aina ollut kiinnostuneempi perinteisesti naisellisiksi kuin miehekkäiksi mielletyistä asioista, ja olen aina pitänyt siitä että minua pidetään naisellisena. Toisaalta olen halunnut pitää kiinni miessukupuolesta juuri sen takia, että tuon siihen jotain epätyypillistä – kunnes sitten aloin ajatella, että miksi ihmeessä minun pitäisi kantaa huolta miessukupuolen imagosta.
Tuntuu lähinnä ahdistavalta joidenkin aihetta käsittelevien sivujen pälinä siitä, että sukupuolisuuksia on hirveän iso kirjo ja että sukupuolisuutensa voi määritellä vapaasti itse – ääh, olisi mulla nyt muutakin tekemistä kuin miettiä sukupuoli-identiteettiä. Kyllähän voisin määritellä itseni miksi huvittaa, mutta tärkeämmältä tuntuisi että muut, tai jotkut edes, mieltäisivät minut naiseksi. Joku valmis lokero johon asettua olisi kiva, kiitos.
Jos joku ystävä olisi alkanut miettiä tällaisia, niin suhtautuisin asiaan ihan vakavasti, mutta kun on itse pohtinut asiaa, tulee olo että olen vain erikoisuudentavoittelija tai huomionkipeä, varsinkin kun tämä havainto ei uskoakseni mitenkään muuta havaittavasti minua tai tapaani olla. Taiteilija nyt vähän miettii sukupuolisuuttaan, voi että miten söpöä. Tuntuu siltä, että mitä turhaan vaivata tällä asialla niitäkään ystäviä, joiden voi olettaa suhtautuvan asiaan ymmärtävästi, varsinkin kun aina olen ollut sitä mieltä että sukupuolella ei ole hirveästi merkitystä. (Mutta ehkä siltä on tuntunut juuri siksi, että asia on ollut itselle epäselvä?)
Kiitokset etukäteen asiallisista kommenteista.
Tuntuu lähinnä ahdistavalta joidenkin aihetta käsittelevien sivujen pälinä siitä, että sukupuolisuuksia on hirveän iso kirjo ja että sukupuolisuutensa voi määritellä vapaasti itse – ääh, olisi mulla nyt muutakin tekemistä kuin miettiä sukupuoli-identiteettiä. Kyllähän voisin määritellä itseni miksi huvittaa, mutta tärkeämmältä tuntuisi että muut, tai jotkut edes, mieltäisivät minut naiseksi. Joku valmis lokero johon asettua olisi kiva, kiitos.
Jos joku ystävä olisi alkanut miettiä tällaisia, niin suhtautuisin asiaan ihan vakavasti, mutta kun on itse pohtinut asiaa, tulee olo että olen vain erikoisuudentavoittelija tai huomionkipeä, varsinkin kun tämä havainto ei uskoakseni mitenkään muuta havaittavasti minua tai tapaani olla. Taiteilija nyt vähän miettii sukupuolisuuttaan, voi että miten söpöä. Tuntuu siltä, että mitä turhaan vaivata tällä asialla niitäkään ystäviä, joiden voi olettaa suhtautuvan asiaan ymmärtävästi, varsinkin kun aina olen ollut sitä mieltä että sukupuolella ei ole hirveästi merkitystä. (Mutta ehkä siltä on tuntunut juuri siksi, että asia on ollut itselle epäselvä?)
Kiitokset etukäteen asiallisista kommenteista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se nostatti minussa esiin paljon omia tunteitani, muistojani ja kokemuksiani. Yritän laittaa niitä seuraavassa sanoiksi.
Olen nainen ja yli 30 itsekin. Pienestä saakka olen kokenut tarvetta yhdistää miehisyyttä ja naisellisuutta itsessäni. Minun oli vaikea samaistua maailmaan, jossa sai olla vain poika tai tyttö - mutta ei molempia samaan aikaan. Itse koin sisimmässäni olevani molempia, enkä pitänyt sitä mitenkään omituisena. Olin ulkoisesti tyttö, mutta en ymmärtänyt miksi en voisi olla poika samaan aikaan. Ulkomaailma piti sitä kylläkin omituisena ja nyt myöhemmin olen ymmärtänyt, että monien ihmisten 'oudot' reaktiot, ylilyönnit ja suhtautumistavat minuun, ovat heijastaneet heidän omia pelkojaan kun en sopinutkaan perinteiseen kategoriaan ja olin outo lintu.
Kun minua kohdeltiin vain toisena sukupuolena eli tyttönä, se tuntui oudolta ja väärältä, mutta opin vuosien mittaan sopeutumaan siihen. Samalla pidin sisälläni kiinni kynsin hampain sisäisestä miehestäni, mutta hautasin nämä tuntemukset ja muistot syvälle itseeni ja selittelin niitä pois kasvukipuina tms. Silti tiesin, että tuntemukseni ja kokemukseni olivat aidointa itseäni. Nyt ne ovat muutaman vuoden ajan nousseet niin voimalla ylös, että olen joutunut pysähtymään ja myös saanut pysähtyä ja oikeasti käydä itseäni läpi.
En halua olla pelkästään nainen, mutta en myöskään mies. En osaa pitää itseäni miehisenä naisena, vaan miehenä ja naisena. Haluan olla jotain laajempaa, jota en osaa pistää sanoiksi, mutta joka tunteena ja kokemuksena palaa, polttaa ja laajenee minussa päivä päivältä enemmän. Olen löytänyt itsestäni uudenlaista laajuutta, rakkautta ja ihailua itseäni kohtaan. Ja myös sitä tyttöä kohtaan, joka ala- ja yläasteen vuosina olin ja joka uskalsi tuoda esiin jotain aitoa ja kaunista itsessään. Vaikka siitä tulikin paljon negatiivista palautetta ja pilkkaa ulkoa.
Näistä tunteista vain on vaikea puhua ihmisille, joilla ei ole samantapaista kokemuspohjaa. Olen kaivannut ihmisiä, joille voisi puhua ilman, että he alkavat psykologisoida tai selittää 'tilaani' eri termeillä tai teorioilla. Haluaisin vain tulla kuulluksi ja kuulla toisten kokemuksia ilman arvottamista tai arvostelua.
Ehkä aihe on kuitenkin niin arka, etten ole halunnutkaan siitä toisaalta puhua sen kummemmin. Ehkä ihmisiä ja paikkoja puhua olisi löytynyt, jos olisin niitä oikeasti halunnut etsiä. Olen itsekin miettinyt jossain kohtaa, olenko vain erilaisuudentavoittelija ja huomionkipeä ja haluan vain esittää. Sen verran iso juttu tämä on, että enpä usko että siitä vain on kyse.
Samastuin ja yhä samastun usein elokuvissa, kirjoissa ym miehiin ja jollain tavalla ymmärrän asioita hyvin 'miehen näkökulmasta'. Silti en ole koskaan kokenut olevani väärää sukupuolta tai halunnut muuttaa kehoani muuksi kuin mitä se on. En ole halunnut olla ulkoisesti mies, vaan toivonut että ihmiset voisivat nähdä sisäisen miehisyyteni naisen rinnalla ja antaa sille myös tilaa. Olin ylpeä kehostani, kun aloin naiseksi kehittyä. Ja yhä koen naisen kehon, vaatteet, kauneudenhoitotuotteet ja menkkakrampitkin omakseni. Onko kyse sitten vain siitä, että perinteinen naisen rooli ei minulle istu - ehkä.
Tunnistan omasta kokemuksestani tarpeesi, että jotkut ihmiset mieltäisivät sinut myös naiseksi, vaikka et siltä ulkoisesti näytäkään tai halua kehoasi mitenkään muuttaa. Tämä oli se tunne, joka ensimmäisenä iski minuun tekstiäsi lukiessani: jollakulla on samantapaisia kokemuksia kuin itselläni. Minusta on hienoa, että löydät itsestäsi tämän tarpeen, olet valmis tuulettelemaan tunteitasi, pohdit asioita ja otat askelia siihen suuntaan, että voisit olla laajemmin oma itsesi.
Valmista lokeroa ei sinulle ehkä löydy ja toisaalta se voi olla hyväkin. Toivon, että löydät ihmisiä, jotka ajattelevat laillasi laajemmin sukupuolista. Itse olen miettinyt tätä asiaa sielun näkökulmasta: Jos olemmekin sieluja ihmisen kehossa, jos elämmekin useita elämiä - välillä naisen kehossa ja välillä miehen ja välillä kehossa, joka on jotain siltä väliltä. Jollain tavalla nämä monien elämien muistot elävät meissä ja tulevat esiin ja väitän että niiden kuuluukin tulla. En usko, että sielu tekee valintaa, että voisi olla ja tulla kohdelluksi vain toisena sukupuolena elämässään. Se on ihmisten tekemä lokerointi ja ihmisen luovuuden ja itsensä ilmaisemisen rajaamista myös. Onhan se turvallisempaa, kun voi varmuudella sanoa kumpaa sukupuolta vastaan tuleva on - jos sitä ei pysty sanomaan, se nostattaa itsessä tunteita ja ehkä pelkoa tms.
Olen kokenut suhteita sekä miesten että naisten kanssa. Kun seurustelin naisen kanssa, muutama tuttavani kyseli olenko se suhteen naisellisempi vai miehisempi osapuoli - kummalla tavalla käyttäydyn. Jostain syystä nämä kysymykset satuttivat. Teki mieli sanoa, että olen se osapuoli, joka haluaa tulla kohdelluksi omana itsenään ja ilmaista itseään laajasti: 360-astetta joka suuntaan. Jätin sanomatta ja hengittelin vain syvään.
Minulla on myös ollut ajatus kuten sinullakin, että sukupuolella ei ole merkitystä ja en viitsisi näitä sukupuoli-identiteetti asioita koko aikaa veivata. Mutta kummasti sillä nyt vain tuntuu olevan merkitystä. Olenko minä siis transgender tms...? Ehkä se tässä vuosien mittaan selviää. Tai sitten tarvitsee luoda ihan oma lokero itselleen.
Tästäpä tuli nyt pitkä tilitys...
Hyvää jatkoa sinulle ja kaikkea ihanaa ja hyvää elämääsi!
Asiallisia kommentteja olisi mukava muiltakin kuulla.
Iso kiitos, kun viitsit vastata ja kertoilla noin perusteellisesti! Valitettavasti en itse ennätä nyt enkä pariin päivään, toivottavasti myöhemmin...
Olen korjattu ja muutenkin naisenoloinen. Alkuperäisestä biologiastani on jäljellä eturauhanen ja vahva luusto, muuten ei mitään.
Psyykkeeltäni olen kuitenkin se miksi olen syntynyt. Se ei ole vuosien saatossa muuttunut miksikään, näin jälkikäteet katsoen. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta näin on.
Tavallinen käsitys näissä jutuisa on, että "epämukavissa" tilanteissa sukupuoli ikäänkuin muuttuu korjaustilanteessa. Siis sp vaihdetaan (no vanha vitsi). Tästä ei kuitenkaan nykykäsityksen mukaan ole kysymys.
Ts oman iideen tunnistaminen ja hyväksyminen on se, joka vie eteenpäin.
Tto tuli vähän kiire...mutta kuitenkin nyt olen sinut itteni kanssa...yes.