Hitto kun en osaa tulkita sitä ollenkaan. Koko kevään ajan kun ei vielä tunnettu luulin että se vilkuili mua niin kuin itsekin vilkuilin sitä. Nykyään kun tunnetaan paremmin välillä jutellessa tuijotetaan toisiamme tosi pitkään. Sillä on niin intensiivinen katse, muita
ihmisiä en yleensä koskaan jää niin kauan silmiin tuijottamaan kuin sitä. Katsetta sen siniset silmät ei kavahda yhtään. Mutta en tiedä tarkottaako se sillä katseellaan mitään vai katsooko se muitakin ihan samalla tavalla.
Onhan siinä jätkässä vähän sellaisia piirteitä, joiden perusteella siitä voisi kuvitella mitä haluaa - toisaalta taas ei, enkä muutenkaan haluaisi ajatella niiden stereotypioiden mukaisesti.
Taisinpa mennä ihastumaan vähän liiankin syvästi. Nimittäin on tuntunut viime aikoina aika ikävältä kun oon näitä asioita yksikseni pohdiskellut ja pyöritellyt, kun ei oikein voi kenellekään puhuakaan. Kunpa olisi vaan vähän rohkeampi niin uskaltaisi ehkä ite vihjata jotain, vielä en ole mitään sellasta tehnyt. Suhtautuminenkin vähän pelottaa, koska en haluaisi pilata tätä kaveruutta, sen verran hyvä jätkä kyseessä.
se siilitukkainen poika
3
606
Vastaukset
- kyseessä on
fiksu tyyppi, niin ota asia esille tai vihjaa asiasta sanomalla vaikka kuinka mukavaa on aina nähdä. Itse olen hieman vastaavassa tilanteessa ja tarkoitukseni on tehdä asialle jotain. Vaikeaahan se on ja oikeiden sanojen valitseminen on hyvin vaikeaa, vaikkei tällaisessa tilanteessa varmaan mitään voi oikein tai väärin sanoakaan. Se on kumma, kuinka toisen katse voikin saada ihmisen kummastelemaan ;)
-sinisilmä- - Samassa kuopassa
Että löytyy muitakin vastaavassa tilanteessa olevia.
Järkevin vaihtoehto omalla kohdalla vaikuttais olevan yrittää unohtaa kaikki, kun "järkisyyt" painaa päälle.
Mutta eipä tuo luonnistu kovin helpolla. - vaikea tulkita
Olen kokenut ihan samaa. Minusta voisit kertoa jotain jostain muusta tapauksesta ja katsoa, miten reagoi. Siis jotain: "Tv:ssä näytettiin... tai esim big brother -Sauli teki niin ja niin..."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908