eläimen ostosta

mikähän se olisi paras tapa ostaa eläin? mietin
ettei eläinkaupasta tulisi mistään hinnasta ostaa
eläintä koska niissä on yleensä niin huonot olot,
että on sääli kun sinne ostetaan sitten eläimiä
vain lisää. eläinkaupat saisivat olla vain
tarvike kauppoja, joissa sitten neuvottaisiin
eläinten hoidosta tarvittaessa. siellä voisi olla
myös jonkinlainen systeemi jossa eläimet
tilattaisiin jostain kasvattajalta yms. asiakkaan
halutessa.
itse ostin tässä kanin jo aikaa sitten ja
päätin etten kaupassa käy. ostin siis
kasvattajalta ja kauhukseni sain tietää vähän
totuuksia kasvatuksesta. olin ihmetellyt että
mihinkäs ne "ylimääräiset" eläimet laitetaan,
joten kysäisin asiaa ohimennen ja hän sanoi
minulle että ne lopetetaan. AAAK!!! siis ne
tappaa kamalasti eläimiä, koska tietenkin niitä
tulee liikaa. tässä alkoi arveluttamaan tuo
kasvattaja meininkikin!
no sitten eläimen voisi ostaa sellaisesta
vahinko poikueesta. se saattaisi olla hyvä
vaihtoehto, kunhan lemmikin omistaja kuitenkin
oppisi virheestä eikä tällaista vahinkoa enää
pääsisi tapahtumaan. voisi myös olla että
yksityinen ihminen päättäisi teettää poikasia
lemmikillään ja suunnittelisi jo valmiiksi kuka
ostaisi ja mitä. saisi siis tehdä varauksen
poikueesta.
tästähän syntyy sitten automaattisesti
erilaisia ongelmia. jos eläinkaupat suosisivat
tällaista tilaus menetelmää niin asiakan ei
koskaan saisi tietää että minkälainen yksilö on
lemmikiksi tulossa ja millaisista oloista.
eläinkauppa saattaisi tilata aivan järkyttävästä
läävästä eläimiä ja silloinhan asiakas (tietenkin
eläinrakas ihminen) suosisi juuri ei toivottavaa
toimintaa! tähän tarvittaisiin joku valvoja johon
kellään ei tietenkään olisi varaa...
on tässä onkelma. kaikissa vaihtoehdoissa on
aina jotain mätää. pitäisi vain tietää se
vaihtoehto, jossa eläin kärsisi mahdollisimman
vähän. olisikohan se sitten löytöeläin, joka
ansaitsee kodin ensimmäisenä, mutta siinäkin
tulee ongelmat vastaan jos löytöeläin toimintaa
tukee liikaa: vastuuntunnottomat ihmiset
hylkäisivät yhä enemmän eläimiä, koska olisivat
aivan varmoja siitä, että löytöeläinkodista se
ratkaisu löytyy. en tiedä onko paras vaihtoehto
sitten todella ostaa näitä muiden hylkäämiä
lemmikkejä on ne sitten eläinkaupassa,
kasvattajalla tai jollain mummo-ressulla, jonka
kissa on saanut vahinkopoikaset. näinhän sitä
sitten päätyy siihen että se on ihan sama mistä
sen lemmikin ostaa, kunhan se on terve ja itseä
miellyttävä. hohhoi.
13637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hmmh.. No ensinnäkin. Epäilen että kaikki
eläinkaupat ovat yhtä surkeita kuin kaikki täällä
väittävät! Tämä on varmaan miljoonas kerta kun
kirjoitan tästä aiheesta tänne mutta menköön nyt
vielä. Turun seudulla ainakin eläinkaupat ovat
järjestäneet hyvät olot eläimilleen. (kaikki
paitsi yksi, joka jääköön mainitsematta!)
Kaikkein tyytyväisin olen Kaarinan eläinkauppaan,
josta ostin kanini. Tilat ovat ehkä hieman
ahtaat, mutta eläimistä välitetään OIKEASTI!
Odotan innolla ensi torstaina kauppakeskus
Myllyssä avaavaa Faunatar-liikettä. Jos sieltä
löytyy grey agouti gerbiili, ostan sen heti! :)

Minusta ei ole mitään järkeä siinä, että
rajoitetaan jo ennestään aika hankalaa eläinten
saantia. Suomessa ei sentään ole niin kuin esim.
Englannissa, jossa jo seitsenvuotiaalle tai ehkä
jopa nuoremmalle voidaan myydä eläinkaupasta
koiranpentu ilman vanhemman läsnäoloa! Arvostan
eläinkaupoissa juuri sitä, että voit huoletta
mennä ostamaan lemmikin lyhyellä varoitusajalla,
itse olen tällaisia heräteostoihmisiä. (vaikka
kyllä niistä heräteostoista pitää pitää myös
huolta!) Harmi vain, että nykyään näyttää
pikkueläinbuumi olevan laskussa päin...
haluamaasi eläintä ei välttämättä ole tarjolla.
Gerbiilinpoikasia en ole nähnyt aikoihin
kaupoissa!

Kasvattajien kanssa on omat ongelmansa, tosin
löytyy mukaviakin kasvattajia mutta myös
sellaisia, jotka haluavat nostattaa vain oman
kasvattajanimensä mainetta. Ja tietysti on
tuollaiset tappaja-kasvattajat, jotka
kylmäverisesti kalttaavat poikaset, joille ei
löydy omistajaa... pistää miettimään, että eikö
olisi sitten järkevämpää myydä ne vaikka johonkin
hyvään eläinkauppaan kuin leikitellä viattomien
eläinten hengillä vain oman HARRASTUKSEN vuoksi -
siksi että on niin KIVAA kasvattaa???

Tähän mennessä en ole ollut pettynyt
eläinkaupasta saamiini eläimiin ja aion ostaa
niitä sieltä vastakin! Minusta nykyisessä
järjestelmässä ei ole mitään vikaa (paitsi
tiettyjen kauppojen kohdalla!) joten mitään ei
pitäisi muuttaa... Paitsi ehkä
eläinkauppavihamielisten asenteita!!

Äänestä
  • en tiedä saako täällä mainita liikkeiden nimiä,
    mutta mainitsempa kumminkin kun tuo faunatar tuli
    tekstissäsi esille.
    oli juuri viime viikonloppuna helsingissä ja
    kävin siellä faunatar nimisessä kaupassa.
    ensimmäisenä menin katsomaan jyrsijöitä ja
    lintusia ja muutamaa kania. no, näin kaksi
    ORAVAA. ei siis tavallista maaoravaa eikä
    tietenkään suomalaista oravaa, mutta oravia
    kuitenkin. sellaiset pitkät hännät yms. näky oli
    aika säälittävä. oravat ravasivat jatkuvasti
    häkkiä ympäri. ne hyppäsivät seinälle juoksivat
    ylös kattoa kohti, hyppäsivät häkin poikki
    toiselle seinälle, alas ja taas häkin pohjalta
    toiselle seinälle. näin ne jatkoivat ympyräänsä
    lakaamatta hurjaa vauhtia. kummatkin oravat.
    välillä toiseen suuntaan ja välillä suunta
    vaihtui. menin häkin viereen ja juttelin hiljaa
    niille. toinen jäi kuuntelemaan hetkeksi, mutta
    jatkoi sitten samantien ympyrää. niillä ei ollut
    kunnon koppia ei siis mitään piilopaikkaa
    häkissä. se oli surullinen näky. kaksi
    mielipuolista eläintä siellä ihmisten
    pällisteltävänä. lapset huusivat vieressä ja
    aikuiset nauroivat...
    sitten siirryin eteenpäin ja näin kyyhkyn
    tepastelemassa aivan liian pienessä häkissä.
    toivon ettei se ollut se sama kyyhky jonka kesän
    alussa näin samassa häkissä odottamassa...
    onneksi sentään kaneilla ja marsuilla oli
    kohtuu isot häkit, vaikka ne siellä yksin
    elelivätkin. yksi kani aina yhdessä lasikopissa.
    menin sitten kalojen puolelle. akvaariot olivat
    aika järkyttäviä. niissä oli vaalea pohja eikä
    yhtään piilopaikkoja. muutamassa akvaariossa
    taisi olla kasvi taikka jokin puu, mutta niitä
    oli HARVASSA. kalat olivat kalpeita ja niitä oli
    aivan suunnattomia määriä aina yhdessä altaassa.
    kävi kyllä sääliksi niitäkin kiekkokaloja, jotka
    uiskentelivat pikku altaassa noin kymmenpäisenä
    parvena ja aina välillä suuri lehtikala kävi
    näykkäisemässä niitä.
    että sellaista. toivon että se faunatar, joka
    avataan sinun kodin lähellä olisi edes hieman
    parempi kuin tämä minun kokemukseni. oli kaupassa
    paljon muutakin mätää, mutten ala niitä luetella,
    koska tämä juttu ei silloin ikinä päättyisi.
    uskon kyllä että niitä hyviäkin kauppoja on ja
    olen itsekin niissä käynyt, enkä suinkaan ole
    mikään eläinkaupan vihaaja. olen vain nähnyt niin
    surullisia tapauksia ettei mieli oikein tee
    kannattaa tätä toimintaa. ja kuten sanoin
    aiemmassa tekstissänikin, että on niissä
    muissakin vaihtoehdoissa ainakin yhtä paljon
    varjopuolia kuin eläinkaupassa. siksi tekstini
    kirjoitinkin, kun halusin tietää, että miten muut
    tätä asiaa ajattelevat ja mitä puolia he näkevät
    eri mahdollisuuksissa.

    Äänestä

Itse en ostaisi eläintä eläinkaupasta kuin
äärimmäisessä poikkeuksessa. Ihan vain siksi,
että olen nähnyt ihan liian monta eläinkauppaa,
jossa eläimillä ei todellakaan ole asiat hyvin.
Eläinkaupat myyvät eläimiä nimenomaan rahan
takia, ja silloin säästetään ruoka-kuivike-häkki
jne kuluissa.
Surukseni ainoa tuntemani "hyvä eläinkauppa" oli
vaihtanut omistajaa, ei saa enää pikku-tytöt
asiantuntevia neuvoja, vaan nyt ruorissa on
itsekkin aloittelija eläinasioissa, sillä
erotuksella vain, että hän luulee tietänsä kaiken
eläimistä...

Kasvattajat sitten...Jokainen kasvattaja on
samalla lailla yksilö, jokaisen kasvattajan tavat
poikkeavat toisistaan. Kasvattajien on joskus
pakko lopettaa eläimiä. Mielestäni se on
inhimillisempää, kuin myydä ne huonoon
eläinkauppaan, josta ne lähtevät kokemattomiin
käsiin vailla hoito-ohjeita, mahdollisesti
kantavina ja saavat ensimmäiset poikaset
ollessaan itsekkin täysiä kakaroita...

Tietenkin kasvattajallakin on oltava sen verran
moraalia, ettei teetä kokoajan poikueita, jos ei
saa edellisiäkään myydyksi, ja pitää olla valmis
näkemään vaivaa poikasten myymisen suhteen.
Itse olen ostanut kaikki eläimeni kasvattajilta,
ja ainostaan kerran olen pettynyt. Tosin tämäkin
henkilö on jo lopettanut kasvatustoiminnan.

Vahinkopoikueiden kasvattajat voivat olla
valveutuneita henkilöitä, joilta saa ihania ja
mukavia poikasia. Tai sitten ei...Osaako pikku-
tyttö ruokkia oikein kantavaa naarasta ja
poikasia. Osaako käsitellä poikasia oikein, että
niistä tulee mukavia lemmikeitä. Tietääkö kaikki
erikoisvaatimukset...???

Itse en ole eläinkauppojen vihaaja, mutten
kannata niitä. Minusta on viisainta ostaa
lemmikki Suomen Jyrsijäliiton hyväksymältä
kasvattajalta, silloin tietää, että saa terveen,
oikein syötetyn ja juotetun sekä oikein
käsitellyt pikku-jyrsijän.

Äänestä

Mun mielestä paras tapa ostaa eläin on hankkia se
kasvattajalta, vaikka se silloin maksaisikin
enemmän. Siinä on niin paljon hyviä puolia, mutta
ei siitä sen enempää. Enemmänkin mua harmittaa
eläinkauppojen tietämättömyys. Olen
joskus "testannu" kauppiaiden tietämättömyyttä
olemalla mahdollisimman vaativa ja kyselevä
asiakas. Olen ollut aika hämmästynyt. Miten
kukaan voi myydä eläintä, vaikka ei tiedä siitä
juuri mitään. Varsinkin, kun on kyse hieman
erikoisemmista jyrsijöistä joita ei joka
liikkeessä myydä. Kysyn vaan.

Äänestä

Kerron tässä nyt oman mielipiteeni kasvattajista,
kun "meitä" tunnuttiin niin yleistettynä
mollattavan...

Vaikka olen itsekin kasvattaja niin toki hankin
eläimiä muualtakin, koska oma kanta harvemmin
riittää pitkälle ja tokihan meillä on
sellaisiakin eläimiä joita en itse kasvata. Eli
näin ollen kiinnitän itsekin huomiota siihen
mistä eläimeni hankin, koska hankin niitä
muualtakin.

Onneksi en ole yhtäkään eläintä ehtinyt
tietämättömänä hankkimaan kasvattajilta joiden
toimia pidän ehdottomasti ei-hyväksyttävinä.
On siis todellakin totta, että kaikki kasvattajat
eivät mitä ilmeisemmin kasvata vain rakkaudesta
eläimiin vaan haluavat itselleen vain niitä
huippu näyttelytähtiä tai tehdä rahaa. Tai mistäs
minä tiedän mitä sellaisten ihmisten päässä
liikkuu jotka lopettavat eläimensä kuin heittäisi
rikkinäisen lapasen roskiin jos näyttelyissä
menee huonosti tai poikaset eivät mene kaupaksi...

Ottakaa siis hyvät ihmiset selvää millaisilta
ihmisiltä eläimiä hankitte! Itse suosittelen
lämpimästi hankkimaan lemmikit kasvattajilta,
koska kun löydätte kasvattajan joka kasvattaa
rakkaudesta eläimiin ja ajattelee myös
sydämellään niin voitte olla varmoja, että
tiedätte mitä saatte. :) Ottakaa siis selvää
millaisen ihmisen kanssa olette tekemisissä.
Itse en ainakaan mistään hinnasta ottaisi eläintä
kasvattajalta(kaan) joka lopettaa "ylimääräiset"
ja pistää keiton porisemaan. :( Mielestäni se on
väärin eikä yhdenkään kasvattajaksi itseään
kutsuvan tulisi tehdä sellaista.

Mutta älkää siis leimatko meitä kaikkia sillä,
että jotkut toimivat eettisesti epäilyttävästi.
Totuus on että meitä on moneen junaan...
Kasvattajistakin löytyy (kaikkien lajien
kohdalla) niitä hyviä ja huonoja. On vain
osattava keinot joilla tunnistaa ne hyvät, ne
jotka toimivat sillä tavalla miten sinä toivot
eläimiä (olivat ne sitten näyttelytähtiä tai
kynnettömiä lemmikkejä) kohdeltavan.

Heli/ Destiny´s -hamsterit
www.kolumbus.fi/nheli, [email protected]

Äänestä

Kannattaa myös muistaa mistä eläimet kauppoihin
tulevat. Joskus saattavat tulla kotimaisilta
kasvattajilta, mutta valitettavan usein ne
tulevat ulkomaisista tukuista. Joka on
tällaisessa vieraillut, ei takuulla tue enää
eläinten myyntiä liikkeissä. Tukkuihin tulee
tuhansia jyrsijöitä aivan liian nuorina, ahtaissa
ala-arvoisissa oloissa, sitten ne joutuvat
matkustamaan jopa vuorokausia päätyäkseen mikä
lasti mihinkin liikkeeseen. Suuri osa kuolee
viimeistään matkalla. Suosittelen siis aina
eläimen ostossa vastuuntuntoista, yhdistyksen
suosittelemaa kotimaista kasvattajaa!

Nanna Ojanen
Eläinsuojeluvalvoja
Suomen Eläinsuojeluyhdistys

Äänestä
  • Puolustuksen sana eläinkaupoille, vaikka itse
    olenkin kasvattajanimen omaava kasvattaja!
    Eläinkauppa, jossa asioin, on asiantunteva.
    Liikkeen eläimillä on erinomaiset olot: tilaa,
    puhdasta, virikkeitä, laadukasta ravintoa,
    ihmiskontakteja... Itse asiassa ko. liikkeen
    eläimillä on paremmat oltavat, kuin mitä olen
    nähnyt joillain kasvattajilla/ harrastajilla.
    Kaikki eläimet myydään papereiden ja hoito-ohjeen
    kanssa hyviin koteihin. Liike kasvattaa osan
    eläimistä itse, osa tulee kasvattajilta.

    Huonojakin eläinkauppoja on, mutta sellaisessa en
    ainakaan itse edes asioisi. Kuluttajana minulla
    on oikeus valita, millaista liiketoimintaa haluan
    tukea ja kannattaa.

    Äänestä

  • tulipas vain mieleeni, että miten tuolle
    eläinsuojelu alalle pääsee. minkälainen koulutus
    siihen on yms. kiinnostaa vain kun ajattelin
    lähteä yrittämään, jos vaikka voisin tehdä
    jotakin eläinten hyväksi.

    Äänestä

  • sanfa kirjoitti:

    tulipas vain mieleeni, että miten tuolle
    eläinsuojelu alalle pääsee. minkälainen koulutus
    siihen on yms. kiinnostaa vain kun ajattelin
    lähteä yrittämään, jos vaikka voisin tehdä
    jotakin eläinten hyväksi.

    Ikäraja 25, maa- ja metsätalousministeriön
    hyväksymä, Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen
    järjestämä koulutus. Eläinkokemus tarpeen : )

    Äänestä

  • Nanna Ojanen kirjoitti:

    Ikäraja 25, maa- ja metsätalousministeriön
    hyväksymä, Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen
    järjestämä koulutus. Eläinkokemus tarpeen : )

    eläinkokemusta kyllä löytyy. minua ala kiinnostaa
    ja kun olen tässä vuoden päästä lähdössä
    opiskelemaan niin ajattelimpa suunnata
    eläinsuojelu alalle. ikä ei kyllä vielä riitä,
    joten pitänee keksiä jotain muuta siihen saakka,
    kunnes ikää karttuu.
    kiitoksia vain!!

    Äänestä

  • Mustaf´s hiiret & rotat kirjoitti:

    Puolustuksen sana eläinkaupoille, vaikka itse
    olenkin kasvattajanimen omaava kasvattaja!
    Eläinkauppa, jossa asioin, on asiantunteva.
    Liikkeen eläimillä on erinomaiset olot: tilaa,
    puhdasta, virikkeitä, laadukasta ravintoa,
    ihmiskontakteja... Itse asiassa ko. liikkeen
    eläimillä on paremmat oltavat, kuin mitä olen
    nähnyt joillain kasvattajilla/ harrastajilla.
    Kaikki eläimet myydään papereiden ja hoito-ohjeen
    kanssa hyviin koteihin. Liike kasvattaa osan
    eläimistä itse, osa tulee kasvattajilta.

    Huonojakin eläinkauppoja on, mutta sellaisessa en
    ainakaan itse edes asioisi. Kuluttajana minulla
    on oikeus valita, millaista liiketoimintaa haluan
    tukea ja kannattaa.

    Miia on aivan oikeassa, kaikki eläinkaupat eivät
    ole huonoja. Tampereella on arvostetun
    hamsterikasvattajan omistama eläinkauppa, jossa
    myydään vain tämän kasvattajan itse kasvattamia
    hamsuja, gerbiilejä ja kaneja. Ei pidä yleistää
    aina huonoiksi kaikkia kauppoja.
    Samoin eivät kaikki itseään kasvattajiksi
    kutsuvat ole hyviä kasvattajia. Jonkinlaisen
    varmuuden saa silloin, kun kasvattaja on oman
    lajiyhdistyksen hyväksymä virallinen kasvattaja.

    Terveisn
    Hilkka Haljala
    Happy Pet's hiiret

    Äänestä

  • Hilkka kirjoitti:

    Aivan, hyviä kauppoja toki löytyy, kuten mainittu
    tamperelainen kauppa. Asioin itsekin tässä
    mainitussa liikkeessä melkeinpä viikottain.
    Liikkeistä voi aina kysyä, mistä eläimet ovat
    kotoisin!

    Äänestä

Ostin eläinkaupasta keväällä, tyttömarsun. Se oli
todella arka, istui vain kopissa tai heinien
alla, se ei edes jutellut yhtään, nyt se kyllä
kurnuttaa ja juoksentelee toisen marsuni kanssa.
Eläinkaupasta jos ostaa eläimiä niin ne ovat
todella arkoja, koska niitä ei pidetä käsissä
ym... Annetaan vain kyhjöttää pienissä häkeissä.
Mulla ei ole kuin se marsu jonka olen ostanut
eläinkaupasta, muut jyrsijäni ja kanini olen
saanut joltain kaveriltani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sanfa kirjoitti:

mikähän se olisi paras tapa ostaa eläin? mietin
ettei eläinkaupasta tulisi mistään hinnasta ostaa
eläintä koska niissä on yleensä niin huonot olot,
että on sääli kun sinne ostetaan sitten eläimiä
vain lisää. eläinkaupat saisivat olla vain
tarvike kauppoja, joissa sitten neuvottaisiin
eläinten hoidosta tarvittaessa. siellä voisi olla
myös jonkinlainen systeemi jossa eläimet
tilattaisiin jostain kasvattajalta yms. asiakkaan
halutessa.
itse ostin tässä kanin jo aikaa sitten ja
päätin etten kaupassa käy. ostin siis
kasvattajalta ja kauhukseni sain tietää vähän
totuuksia kasvatuksesta. olin ihmetellyt että
mihinkäs ne "ylimääräiset" eläimet laitetaan,
joten kysäisin asiaa ohimennen ja hän sanoi
minulle että ne lopetetaan. AAAK!!! siis ne
tappaa kamalasti eläimiä, koska tietenkin niitä
tulee liikaa. tässä alkoi arveluttamaan tuo
kasvattaja meininkikin!
no sitten eläimen voisi ostaa sellaisesta
vahinko poikueesta. se saattaisi olla hyvä
vaihtoehto, kunhan lemmikin omistaja kuitenkin
oppisi virheestä eikä tällaista vahinkoa enää
pääsisi tapahtumaan. voisi myös olla että
yksityinen ihminen päättäisi teettää poikasia
lemmikillään ja suunnittelisi jo valmiiksi kuka
ostaisi ja mitä. saisi siis tehdä varauksen
poikueesta.
tästähän syntyy sitten automaattisesti
erilaisia ongelmia. jos eläinkaupat suosisivat
tällaista tilaus menetelmää niin asiakan ei
koskaan saisi tietää että minkälainen yksilö on
lemmikiksi tulossa ja millaisista oloista.
eläinkauppa saattaisi tilata aivan järkyttävästä
läävästä eläimiä ja silloinhan asiakas (tietenkin
eläinrakas ihminen) suosisi juuri ei toivottavaa
toimintaa! tähän tarvittaisiin joku valvoja johon
kellään ei tietenkään olisi varaa...
on tässä onkelma. kaikissa vaihtoehdoissa on
aina jotain mätää. pitäisi vain tietää se
vaihtoehto, jossa eläin kärsisi mahdollisimman
vähän. olisikohan se sitten löytöeläin, joka
ansaitsee kodin ensimmäisenä, mutta siinäkin
tulee ongelmat vastaan jos löytöeläin toimintaa
tukee liikaa: vastuuntunnottomat ihmiset
hylkäisivät yhä enemmän eläimiä, koska olisivat
aivan varmoja siitä, että löytöeläinkodista se
ratkaisu löytyy. en tiedä onko paras vaihtoehto
sitten todella ostaa näitä muiden hylkäämiä
lemmikkejä on ne sitten eläinkaupassa,
kasvattajalla tai jollain mummo-ressulla, jonka
kissa on saanut vahinkopoikaset. näinhän sitä
sitten päätyy siihen että se on ihan sama mistä
sen lemmikin ostaa, kunhan se on terve ja itseä
miellyttävä. hohhoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu