Karaokebaarit

Tuli viikonlopuksi pari sukulaistytteliä vähän kauempaa kylään. Toinen heistä on innokas karaokelaulaja, joten siitä sitten minäkin mukaan lähipubin karaokeiltaan. Itse olen aika huono kapakassa kävijä, joten tunsin aluksi itseni aika vieraaksi siellä. Mutta kun kuuntelin niitä innokkaita laulajia, jotka tosissaan paneutuivat esityksiinsä,niin olo rupesi tuntumaan mukavalta.
Eikä minua häirinnyt edes muutama "liikuttunut" seuraanpyrkijä, niin hauskaa meno siellä oli.Osaisinpa itsekin laulaa, mutta kun variksetkin rääkkyvät paremmin. Täytyisi kai löytää sellainen paikka, jossa voisi useamman laulajan voimin osallistua esitykseen.Yksinlaulajaa minusta ei saisi.
Onko teistä joku ollut laulajana tällaisissa illoissa?
5237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Äänelläänhän se lintukin laulaa sanotaan, mutta se ei paljon lohduta. Itse en uskaltautuisi laulamaan karaokea yksinään.

Olen joskus käynyt ystäväni kanssa Baarissa jossa on laulettu karakoeta, mukavaltahan se kuulostaa. Siellä on tosi hyviä laulajia ainakin meikäläisen musiikkikorvalla kuultuna.

Minun on kuitenkin paras laulella yksikseen tällä 8 kouluarvosanalla mitatulla lauluäänelläni.

Äänestä

laulanut kertaakaan karaokebaarissa, mutta pari kertaa olen kuunnellut ko. esityksiä. Jos olen rehellinen itselleni, niin myönnän, että on käynyt kateeksi laulajien rohkeus esiintyä vaikkei tangokuningattaria ollakkaan. Se on kait sitä rohkeutta, itseluottamusta jne . . .

Äänestä

Huonohko laulutaitoni ja kova itsekritiikkini on estänyt minua osallistumasta karaokeen.

Laivoilla olen joskus seurannut laulajia. On tosi hyviä ja lähes tosi huonoja sellaisia. En varmaan laulaisi kuin "pelti kiinni".

Pidän laulamisesta ja laulankin usein. Joskus kävin säännöllisesti pienehkössä yhteislaulutilaisuudessa, Ruissalon kylpylässä. Mukavia ovat. Tammerkosken sillalla tapaiset, suuret yl-tilaisuudet, eivät minua viehättäisi, lienen liian vähän laumasielu.

Äänestä

on tullu käytyy pupissa karaookessa. olin edellisenä kesänä kotkassa ko ostin uuven auton ja sil piti päästä vähä maalimaa katsomaa.;)

olin yötä hotellissa ja ko lähin illalla katselemmaa mihi menisin syömää niin eksyin yhteen bupiin ja siel ol karaookea. olin toden teolla yllättyny mite mukavaa porukkaa siel ol.

samas pöyäs istuva mies sai minut kanssaa laulamaa.mie ko join muutaman martiinin niin se onnistu,en mie selvinpäin olis kyl kehannu, ko ei minul mikkää kovin kaunis ääni ole.nuottikorva minul on hyvä.ei siel yksin tarvinnu istuu,juttuseuraa ol ja yhteis laulua niin et seinät raiku.

mie oon oikee bupien puolesta puhuja minul on ollu siel tosi hauskaa sillo ko oon käynny.päiväl niis on kyl iha eri sakkii, mut ilta ko hämärtää niin ihmisel tullee tunne-minä essii ja hyö rentoutuu.

tääl meiän kaupungis oon käynny myös bupissa,ja viime tammikuussa pyysin tutuks tulleen ovimiehen tilaamaan minulle valmiiks hyvää ruokaa ,et tulen sinne viettämää syntymäpäivää.

oonha mie näist jo kertonukkii, mut tääl ko on uusii niin siks toistamissee,et en mie hööppänyyttäin puhu sammaa asiaa monnee kertaa.

minul ko ei ollu kettää vieraita joita oisin voinnu kutsuu, ko toivokii ol viel sairaalassa.ja tahoin viettää pitkästä aikaa syntymäöpäivää ihmisten kans.

sielhä oli pöytä hienost katettu oikee liinalla ja
ko olin syönny niin ovimies toi minulle jäätelön mis oli ko ilotulitus raketteja,hää ko tuli salin poikki räiskyvine tarjottiminee kaikki katso mihi hää mennee, miekii ja sit ko hää tuli minulle sen tuomaa, niin koko pupin yleisö laulo minulle onnittelulaulun englantiksi.

oli minul semmoset synttäri juhlat ettei mies muistiin. moni kävi pöyäs juttelemas ja minnuu pyyettii laulamaa ,mutta en mie kehannu kotikaupungissa,siel saattaa tulla arjes kadul vastaa,kotka ol niin kaukana ettei heil tarvii ennää naamaa näyttää.yhteislulua laulan kyllä mielellä.

jos mie tahon olla ihmisten kanssa ja vähä juhlii niin mie kyl meen ennemin bupiin ko hienoo ravintollaa, mis meerin kans kesäl käytii.

pubit on enenpi minun makkuu. sinne ko voip männä yksin,koskaa ei istu yksin pöyässä. ja siel ihmiset ruppee puhumaa vaik olisivat vaa puol tuntii.

junas ko matkustat ja istut viiskin tuntii toista vastapäätä ,hää ei saata sannoo mittää,hyvä ko hyvän päivän vastauksen saap.

sinne pubbii vaa jos tuntee yksinäiseks, sinne voip männä vaik minkä ikänen,siel on joka lähtöö ihmisii. ain saap juttu seuraa,eikä siel tarvii humalaa juua.tuos telkkaris ko sanottii et yks kalja päiväs olis terveelistä, niin se kalja juomaa.

mie ko en nuorna kehannu laulaa jalmarinkaa kuullen ,sanoin ettei minul oo mikkää kaunis ääni,hää sano siihe et, metsä ois hyvin hiljanen jos vaa ne linnut laulais jotka kauniimmin laulaa,se on vanha sananlasku. että laulamaa vaa mimmi jos laulattaa.heippa

Äänestä

tuota oltu monissakin karaoke-laulelmissa laulajana. Itselle on jonkinlaista lauluääntä suotu, niin mikäpäs siinä. Karaokelaulu onkin mielekästä, kun sanat ja musiikki olemassa, niin seiskan laulajankin on helpompaa laulaa.
Laivareissuilla, ulkomaanmatkoilla on jotain yleismainintaakin tullut. Vielä minä lurittelen synttäreillä ja muissakin säädyllisissä paikoissa.
Laulu on aina yhdistävä tekijä, vaikka ei osaisi laulaakaan aivan nuotilleen.
Rohkaisua en liiemmälti tarvitse, vaikka en ensimmäisten joukossa olekaan menossa hoilottaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmi kirjoitti:

Tuli viikonlopuksi pari sukulaistytteliä vähän kauempaa kylään. Toinen heistä on innokas karaokelaulaja, joten siitä sitten minäkin mukaan lähipubin karaokeiltaan. Itse olen aika huono kapakassa kävijä, joten tunsin aluksi itseni aika vieraaksi siellä. Mutta kun kuuntelin niitä innokkaita laulajia, jotka tosissaan paneutuivat esityksiinsä,niin olo rupesi tuntumaan mukavalta.
Eikä minua häirinnyt edes muutama "liikuttunut" seuraanpyrkijä, niin hauskaa meno siellä oli.Osaisinpa itsekin laulaa, mutta kun variksetkin rääkkyvät paremmin. Täytyisi kai löytää sellainen paikka, jossa voisi useamman laulajan voimin osallistua esitykseen.Yksinlaulajaa minusta ei saisi.
Onko teistä joku ollut laulajana tällaisissa illoissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu