Nyt menee katu-uskottavuus, mutta...

AngorVat

menköön. Tää on niin omituinen juttu, kerron kuitenkin :)

Tässä kuukaden sisällä on duunissa ollut tosi mielenkiintoista pohdittavaa. Kyseessä on vanha komea rakennus kaupungin keskustassa ja toiminut aikoinaan muunmuassa kaupungin hallinnollisena keskuksena. Nykyisin rakennuksessa on toimistoja.

Ja nyt meillä on niin sanottu 'oviongelma' - lukitut ovet avautuvat itsestään. Tää on tapahtunut nyt pari kertaa.

Parasta tässä on se, että voimme katsoa valvontakameran kuvaa jälkikäteen. Kuvasta näkyy kun mä (toisella kerralla mun kolleega) lähden viimeisenä pois talosta noin klo 18:00. Mainittakoon, että kamerat toimivat liiketunnistimella ja talossa kulunvalvonta. Seuraava tallenne (molemmilla kerroilla) alkaa vähän ilta yhdeksän jälkeen. Kuvassa näkyy kuinka lukittu ovi ensin raottuu jonkun verran, menee kiinni ja sitten avautuu kokonaan ja jää lopulta täysin auki. Kyseessä on aulatila, josta on muihin tiloihin kulku, joten kuka - tai mikä - ikinä liikkuukin tiloissa, joutuu kulkemaan valvontakameroiden ohi (kuvataan usealla kameralla eri suunnista). Skeptikkona olen yrittänyt keksiä loogista selitystä ilmiölle, mutta enpä ole keksinyt.

Omituista on sekin, että ko. ovi on aina lukossa ja kiinni, sitä siis ei käytetä koskaan, sillä tilaan kuljetaan toisesta ovesta (joka näkyy myös kuvassa). Lisäksi kyseessä on tila, jonka kaikki ovet ja ovien välillä olevat seinät ovat lasia eli myös itse tila näkyy valvontakamerassa. Valvontajärjestelmä tallentaa tapahtumaa muutaman minuutin ja seuraava tallenne alkaa aamulla kun ensimmäiset henkilöt tulevat duuniin.

Nämä tapahtumat eivät suinkaan ole ainoat omituisuudet tässä vanhassa rakennuksessa. Mutta en ala niitä tässä setviin. Osalle tapahtumista on jokin asteinen selitys ja jotkut ilmiöt ovat sitten... niin mitä sitteen ovatkin. Nämä ovien avautumiset ovat kuitenkin tosi mielenkiintoisia koska voimme tosiaan tarkistaa valvontatallenteista, ettei kyseessä ole jonkun kolleegan kiva pila.

Pistää miettiin...

12

2732

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ilmiö..

      työporukan tiedossa laajemminkin, jos on, niin mitä siitä yleisesti ajatellaan?

    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      You Tubeen vaan kuva-materialia, ennen kuin "nauhat" katoaa tyystin ja ilmoita nelosella alkavaan "Piiri" ohjelmaan, varmasti ovat kiinnostuneita, varsinkin nähdessään nauhat.

      • why so serious?

        nelosella... Piiri alkaa kylläkin Subilla.


      • juuuuuujoo
        why so serious? kirjoitti:

        nelosella... Piiri alkaa kylläkin Subilla.

        se oliki se Piri-Pirjon Pirtti-Pervoilut mitä mietin


      • cybo-ceronimo-cabriel-61
        why so serious? kirjoitti:

        nelosella... Piiri alkaa kylläkin Subilla.

        Aha, sori, no alkaa kuitenkin. :)


    • siisteys

      Joku on vaihtanut kuvasarjan ja/tai päivämäärän
      kuvasarjaan, joka on valvontakamerassa.

      Joidenkin huumoria, harmitonta.

      • AngorVat

        mutta täysin mahdotonta. Sekä kulunvalvonta että kamoroiden tallenteet ovat salasanan takanta, joka on vain muutamalla henkilöllä. Nämä kaikki henkilöt ovat katsoneet nauhat.

        Tämä siksi, että rakennus on todellakin tarkkaan 'vartioitu' ja poikkeamat (kuten avonaiset ovet) rekistöröidään heti.


    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      Lähden huomenna ajelemaan juhliin, paikkaan, jossa koin yhden vakuuttavimmista 'kummitus' kokemuksistani n.tasan tarkkaan 16 vuotta sitten.

      Talo on vanha 1700-luvun aikainen suuri rakennus [museo-viraston suojelu-kohde], jossa oltiin pidetty tuohon aikaan mm. paikallisten käräjät.

      Talo on suuri, noin 60 metriä pitkä ja 10 leveä, siis tilaa on.
      Tupa keskellä, käytävät talon päissä oleviin huoneisiin, joissa toisessa päässä suuri tupa-keittiö, toisessa päässä kaksi suurta makuu-huonetta, pää-ulos-käynti keskeltä ja pienempi toisessa [makuuhuone] päässä [joka aina lukossa].

      Noin 16 vuotta sitten olin talossa,naiseni,koirani[koira-sehveri]kanssa yhden iki-muistoisen yön.

      Tiesin isäntä-väen, joka asui jo silloin juuri valmistuneessa uudis-rakennuksessa kertomuksista--> oudoista ovien aukeamisista ja sun muusta ihmeellisestä, no en ottanut asiaa todesta vielä silloin.

      Olimme tupa-keittiössä unten mailla, kun heräsin yöllä koirani ravaamiseen ja hiljaiseen ulinaan. Koirani ravasi pitkin huonetta häntä koipien välissä ja korvat pelosta luimussa, ihmettelin syytä moiseen, kunnes itsekin kuulin jotain outoa.

      Keskellä rakennusta olevasta isosta-tuvasta kuului aivan selvästi ihmisten puhetta,hälinää,lasten kiljaisuja, naisten kälkätystä ja miesten murinaa epä-selvänä kakofoniana,no, en paskonut housuuni, vaan päästin koirani ulos [luulin sillä olevan bii], kun vein koirani ulos, se juoksi kuin tuli-persuuksissa uudelle rakennukselle[hävisi silmistäni] ja oli kuulemma raapinut ovea jolloin se oli päästetty sisään.

      Itse hiivin takaisin sisään ja kuulostelin, mutta äänet olivat loppuneet, kai häiritsimme yöllistä sessiota omalla kolinallamme, no uni ei oikein meinannut tulla enää silmään, mutta matti heitti uni-hiekat simmuun lopulta.

      • okivi

        Kiitoksia yksityiskohtaisesta selostuksesta. Hyvä, että koira oli mukana ja nousit ylös, niin ei voi olla kyse pelkästä unihalvauksesta.

        Et ole yksin tällaisten kokemusten kanssa. Lähellä olevasta huoneesta kuuluva äänten sorina on varsin yleinen kokemus. Se on usein koettu luotettavasti, kun kaikki paikalla olleet ovat kuulleet saman. Tyypillistä on myös se, että sanoista ei saa selvää.


      • cybo-ceronimo-cabriel-61
        okivi kirjoitti:

        Kiitoksia yksityiskohtaisesta selostuksesta. Hyvä, että koira oli mukana ja nousit ylös, niin ei voi olla kyse pelkästä unihalvauksesta.

        Et ole yksin tällaisten kokemusten kanssa. Lähellä olevasta huoneesta kuuluva äänten sorina on varsin yleinen kokemus. Se on usein koettu luotettavasti, kun kaikki paikalla olleet ovat kuulleet saman. Tyypillistä on myös se, että sanoista ei saa selvää.

        //Kiitoksia yksityiskohtaisesta selostuksesta. Hyvä, että koira oli mukana ja nousit ylös, niin ei voi olla kyse pelkästä unihalvauksesta.//

        - Juu, koiran käytös oli ratkaiseva asia siinä, että tiesin tapahtuman olevan pääni ulkopuolinen juttu.

        Siinä rakennuksessa oli myös eräs toinen outo asia, nimittäin pää-salin ja tupa-keitiön välisen käytävän eräs kohta oli oudon kylmä, siis selvästi muuta käytävää kylmempi pienellä vajaan neliön alueella.


    • YoanaRock
    • okivi

      Kiitokset yksityiskohtaisesta selostuksesta. Pieni skeptisyys näyttää olevan hyväksi, niin asiat pysyvät paremmin järjestyksessä.

      Toivottavasti nauhoja ei hävitetä, vaan luovutetaan johonkin arkistoon tutkijoiden käyttöön, mahdollisimman tarkoilla selityksillä varustettuina.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe