Onko silloin ilmoja millaisia? Olemme varanneet Triton Empire Beach hotellin. Oletteko kävijät olleet sitä mieltä, että on hintansa arvoinen paikka? Kahden lapsen kanssa matkaavana arvostsn AI-palvelua. Onko vinkkejä mitä voisi tehdä 11 ja 8 vuotiaiden kansssa?
Marrraskuussa
Hurghadaan
6945
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hurghadassa paistaa yleensä aina aurinko ja vesi on lämmintä, mutta talvisaikaan tuulee usein kylmästi. Triton Empire hotelli on ihan mukava ja siisti paikka. Tilavat huoneet ja hyvä palvelu.
Kävin siellä viime vuoden marraskuun alkupuolella, 1-8.11. Marraskuussa on vielä erittäin lämmintä siellä. Marraskuun loppupuolella ilma jo viilenee jonkin verran. Olen käynyt siellä tammikuussa ("kylmää"), helmikuussa ("kylmää"), kesä-heinäkuussa (erittäin kuumaa) ja viimeksi kuten mainitsin marraskuun alussa (lämmintä, 30 astetta varjossa ja vesi lämmin 25-26 astetta). Olen menossa tänäkin vuonna 28.10-13.11 sinne juuri siksi että tämä ajankohta on osoittautunut parhaaksi ilma sekä vesilämpötilan suhteen !
Triton Empire ja Triton Empire Beach ovat eri hotelleja. Lisäksi on vielä Triton Empire Inn. Kuuluvat toki yhteen mutta Beachillähän on se jolla on ranta, joka on parinsadan metrin päästä Empirestä ! Beach on näistä kolmesta sopivin lapsiperheille sekä muutenkin hienoin ! AI:stä en tiedä, mutta yleensä Egyptisssä (Sharmissa, Hurghadassa, El Gounassa) ovat hyviä. Seisova pöytä aamupalana, lounaana sekä illallisena sekä tiettyjä juomia yleensä kuuluvat tähän.
Kyllä marraskuussa Hurghadassa tarkenee oikein hyvin , vasta joulukuulla ilmat viilenee ja kylmin kausihan on joulu-tammi-helmikuu. Triton Empire Beach on kiva rantahotelli, siellä on myös päiväsaikaan sekä myös iltaisin ohjelmaa kaikenikäisille! Rannalla on erilaisia pelejä,leikkimielisiä kilpailuja ja erilaisia rytmistä liikuntaa,napatanssia......
Tekemistäkin nuorille riittää!
Merelle snorklaamaan, aavikolle auringonlaskua katsomaan koko perheen voimin joko kamelilla tai hevosella!
Jos vain intoa riittää niin Luxorin päiväretki tarjoaa sitten monen tuhannen vuoden takaista historiaa temppeleineen ja tietenkin Kuninkaiden laakson hautoineen!Bussimatkan aikana näkee myös paikallista , todellista egyptiläistä elämää maaseudulla.
olimme viime vuonna marraskuussa. joka päivä paistoi aurinko, lämmintä n. 30,illalla viileämpää ja pitkähihainen tarpeen. olimme reissussa 19 marraskuuta ja siitä viikko eteenpäin. mukavaa matkaa.
olemme lähdössä marras-joulukuun vaihteessa hurghadaan. hotellimme on siis shedwan garden. olisi kiva kuulla kokemuksia ko. hotellista. Onko ranta hotellin edustalla millainen? entä ruoka ja juoma? Otimme all inclusiven... Onko hyvä vaihtoehto, emme ole ennen sitä kokeilleet.
ja ilmoista, ilmeisesti ainakin illat sen verran viileitä, että pitkähihaista mukaan, vai kuinka? Mutta päivisin bikinikelit??? Pääasiassa lähdemme ihan vain löhöilemään ja rentoutumaan, ei niinkään katselemaan nähtävyyksiä. Mutta
mietimme snorklausretkeä... Olisko jollain kokemuksia niistä? Merenalainen elämä kiinnostaisi.