....Opintojen äärellä..

Ajattelin tässä yleisenä viestinä laittaa kannustusviestin kaikille kaaleille. Koulutus kannattaa ja se on väylä tasa-arvoisempaan kohteluun ja työnsaantiin. Toki on paljon koettu syrjintää työmarkkinoilla, mutta ei lannistuta vaan opiskellaan ittellemme kunnon ammatit ja tuetaan nuoria koulunkäynnissä sekä ammatin hankkimisessa.

Kaaleetten identiteetti ei kärsi ja muutu koulutuksen myötä. Ellemme nyt ajattele tulevaisuuttamme ja lapsiemme tulevaisuutta on se pian myöhäistä. Maailma muuttuu ja eläminen tiukentuu kaiken aikaa.

Itte tuen lapsiani sen minkä verran pystyn. Ellen osaa kerron sen rehellisesti opettajille ja he kyllä ymmärtävät ja auttavat. Onnistuminen koulussa luo lapselle ja nuorelle iloa, mutta myös itsetuntoon hyviä rakennuspalikoita. Se, että lapselle ja nuorelle annetaan rahaa hakea itsetuntoon rakennuspalikoita huumeista,viinasta ja tupakasta, luistaa elämän raiteiltaan ennen kuin se on ehtinyt alkamaankaan. Toki kukaan vanhemmista ei toivoisi lapselleen pahaa, mutta maailma on paha ja vaarallinen kasvupaikka taskurahaa omaavalle kaaleenlapselle. Keskustassa vietetyn ajan sijaan, voisi saman ajan käyttää keskittymällä kotitehtäviin.

Lapsissa on tulevaisuutemme. Pidetään huoli toisistamme. Siunausta jokaiseen päivään toivotteleepi; "Sisar hento valkoinen"
3231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse opiskelin nuorena ja myskin vanhemmalla illä täydensin tietoja ja taitoja ja siitä on ollut paljon apua omille pojilleni mulla on kaksi poikaa jotka opiskelevat ja harrastavat erilaisia urheilu lajia olen yrittänyt tukea heitä kaikessa mihin ovat ryhtyneet. Viinaa eikä tupakkaa ei meidän talossa viljellä mitä nyt joskus itse otan kaljan kun käyn saunassa mutta tupakanpolton olen jättänyt monta vuotta sitten.
Jos pojat haluaa jotakin ostella niin kyllä minä rahan annan mutta kotona täytyy ensin autella että ymmärtävät että ei se raha puussa kasva vaan sen eteen täytyy tehdäkin jotain.
Kyllä minä lapsille olen opettanut kaaleen kieltä ja tapoja ettei hävetä tarte maailmalla mutta eihän sitä tulevaisuutta tiedä minkälainen siitä tulee, mutta jos me ei nytten tueta lapsiamme niin kohta se on myöhäistä. Kyllähän ihminen oman idetiteettinsä pystyy pitämään ja pitääkin pitää, mutta maailma kehittyy ja me sen mukana jos vain annamme itsellemme ja lapsillemme sen mahdollisuuden.
Kaikkea hyvää ja menestystä nuorisolle meidän tulevaisuudelle, tummille ja vaaleille.

Äänestä
  • Aivan koulunkäynti on tärkeää ja jokaisen kansalaisen perusoikeus. Identiteetti säilyy ja itsetunto kasvaa! Kaaleita olen minäkin ja ylpeä siitä. Elän täysin kaaleitten elämää. Ei opiskeluni ole sitä muuttanut miksikään.

    Äänestä

  • tärkeää kirjoitti:

    Aivan koulunkäynti on tärkeää ja jokaisen kansalaisen perusoikeus. Identiteetti säilyy ja itsetunto kasvaa! Kaaleita olen minäkin ja ylpeä siitä. Elän täysin kaaleitten elämää. Ei opiskeluni ole sitä muuttanut miksikään.

    siksi ihmetyttääkin teidän vähäinen opiskelu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustalainen ja ylpiä siitä! kirjoitti:

Ajattelin tässä yleisenä viestinä laittaa kannustusviestin kaikille kaaleille. Koulutus kannattaa ja se on väylä tasa-arvoisempaan kohteluun ja työnsaantiin. Toki on paljon koettu syrjintää työmarkkinoilla, mutta ei lannistuta vaan opiskellaan ittellemme kunnon ammatit ja tuetaan nuoria koulunkäynnissä sekä ammatin hankkimisessa.

Kaaleetten identiteetti ei kärsi ja muutu koulutuksen myötä. Ellemme nyt ajattele tulevaisuuttamme ja lapsiemme tulevaisuutta on se pian myöhäistä. Maailma muuttuu ja eläminen tiukentuu kaiken aikaa.

Itte tuen lapsiani sen minkä verran pystyn. Ellen osaa kerron sen rehellisesti opettajille ja he kyllä ymmärtävät ja auttavat. Onnistuminen koulussa luo lapselle ja nuorelle iloa, mutta myös itsetuntoon hyviä rakennuspalikoita. Se, että lapselle ja nuorelle annetaan rahaa hakea itsetuntoon rakennuspalikoita huumeista,viinasta ja tupakasta, luistaa elämän raiteiltaan ennen kuin se on ehtinyt alkamaankaan. Toki kukaan vanhemmista ei toivoisi lapselleen pahaa, mutta maailma on paha ja vaarallinen kasvupaikka taskurahaa omaavalle kaaleenlapselle. Keskustassa vietetyn ajan sijaan, voisi saman ajan käyttää keskittymällä kotitehtäviin.

Lapsissa on tulevaisuutemme. Pidetään huoli toisistamme. Siunausta jokaiseen päivään toivotteleepi; "Sisar hento valkoinen"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu