Mielestäni sekä SHY:n puheenjohtajalla Olavi Tennillä on oikeus mielipiteisiinsä ministerin puheestä että Väinö Pertamolla on oikeus mielipiteisiinsä ja oikeus esittää kritiikkiä ja tiedottaa asioista, jotka liittyvät hypnoosiin. Samaten Risto Santavuorella on oikeus ilmaista vaikutelmiaan tutkimuksista ja kehittää omia ajatusmallejaan. Mutta tutkijoilla on oltava samaten oikeus arvioida näitä ajatuksia.
Valitettava tosiasia on, että SHY:n sisällä on keskustelu kuollut eikä Väiskiä lukuun ottamatta kukaan uskalla kirjoittaa shyroomissakaan. Onko se syynä että monet harkitsevat eroa tai ovat viime vuosina eronneet? Itse en hyväksy jos eriäviä mielipiteitä ei sallita eikä anneta esittää kritiikkiä. Eikö erilaisuus olisi rikkaus, myös Shy:ssä?
Korostan vielä että Olavi Tennin kirjoitus oli maltillinen sävyiltään ja rauhallinen. Mitään salaliittoteorioita tai erimielisten paheksuntaa ei ollut. Myös Hypnologiassa on Maija Leena vetänyt linjaa piirun verran harkitummaksi. Voittaako järki ja itsekritiikki?
lämpimin heinäterveisin hypnoosin ammattilainen (järjestöjen jäsen, ainakin toistaiseksi)
Shy:n pj:n kirjoituksesta
11
407
Vastaukset
- socius
Joo, mutta ajatelmat ja muut tajunnanvirran tunnelmoinnit ajatelmina ja kriittisesti otettava tiede tieteenä ja ammattitoiminta ammattitoimintana. Maallikkohypnoosinne ajatelmat ja väittämät tuntuvat vähän korneilta. Eikä primitiivinen asiallisten tekstien (!) sensuuriin turvautuminen hälvennä hurmoksellisuuuden tai epäaitouden vaikutelmaa.
Pseudotietoako?- muistutan "sosiaalille...
Eivät kaikki Shyssä ole "tajunnallisia". Monet vain ovat hiljaa. Tosin iso joukko on virrannut ulos, kun siirtymä luontaisparannuksiin, shamanismiin ym. alkoi. Ne, joille "yhteisöllisyys" jäi vieraaksi, ovat pysyneet syrjässä ja antaneet johtoporukoiden touhuta omiaan. Tai sitten ovat kaikessa hiljaisuudessa jättäneet jäsenmaksunsa maksamatta.
- "ei-tajunnallinen"
muistutan "sosiaalille... kirjoitti:
Eivät kaikki Shyssä ole "tajunnallisia". Monet vain ovat hiljaa. Tosin iso joukko on virrannut ulos, kun siirtymä luontaisparannuksiin, shamanismiin ym. alkoi. Ne, joille "yhteisöllisyys" jäi vieraaksi, ovat pysyneet syrjässä ja antaneet johtoporukoiden touhuta omiaan. Tai sitten ovat kaikessa hiljaisuudessa jättäneet jäsenmaksunsa maksamatta.
Kiitos että muistutit sossulle, kaikki eivät ole "tajunnallisia". Leimatuksi tulemisen pelko yms on vain vaientanut monet. Itsekin olen äänestänyt jaloillani.
- huolestuttavaa
Pitääkö tässä olla kohta huolestuneempi näiden yhteisöjen jäsenistä kuin maallikkoalan asiakkaista?
- Shystä eroava
Olet hyvällä asialla kun puolustat demokratiaa ja keskustelun oikeutta, myös Shyn sisällä, mutta tajunnanvirta on tainnut viedä liian syvälle, liian kauas todellisuudesta:
- "nimimerkkien salaliittoja" on esitelty myös Hypnologiassa (1/07), mikä asetti Shyn jäsenet outoon valoon
- Tennin kirjoitus 2/08: alkuosa oli ehkä Risto Santavuorelta, kielellisestä ilmaisusta päätellen. Siitä oli vaikea päätellä todellista kantaa. Peruspalveluministerin lausuntojen esittely oli aika tarkoitushakuista ja valikoivaa. En ymmärtänyt lopun mielikuvitteluheittoa peruspalveluministerin työryhmän suuntaan!?
Rajatietohenkinen väitetty "tajunnallisuus" on vain mennyt liian pitkälle. En oikein jaksa uskoa että Shy muuttaisi "kaupallis-tajunnallista" linjaansa. Kuitenkin hyvää kesää Sinulle, Shyn sisällä tai ulkopuolella!- työryhmästä
Tuo työryhmä on jo aloittanut toimintansa. Sen kokoonpano on nähtävillä STM:n verrkosivuilla.
Täytyy kuitenkin muistaa se tosiasia, että hypnoositoiminta on vaan pieni osa tuon työryhmän tavoitteista. Päähuomio keskittyy ns. kaupallisiin terveysmarkkinoihin ja niiden valvontaan. Nehän rehoittavat täysin villeinä ja vapaina. - åkåo
työryhmästä kirjoitti:
Tuo työryhmä on jo aloittanut toimintansa. Sen kokoonpano on nähtävillä STM:n verrkosivuilla.
Täytyy kuitenkin muistaa se tosiasia, että hypnoositoiminta on vaan pieni osa tuon työryhmän tavoitteista. Päähuomio keskittyy ns. kaupallisiin terveysmarkkinoihin ja niiden valvontaan. Nehän rehoittavat täysin villeinä ja vapaina.Huomautuksesi ei liity Tennin kirjoitukseen, Väiskin kirjoituksen sensurointiin eikä näihin SHY-tilanteisiin, joista keskustellaan tässä ketjussa.
PS Olen samaa mieltä kuin nimimerkki "Shy:stä eroava" - läheinen
Saisiko SHY-pjn kirjoitukset luettaviksi, niin voisimme asiallisemmin arvioida niitä? Olisi myös hyvä tietää näiden ilmaisijoiden (Olavi Tenni, Risto Santavuori) tutkimus- ja ammattitaustat, että voisi paremmin ymmärtää heidän ajatuksiaan. Väinö Pertamon kirjoitukset ovat antaneet jotakin osviittaa.
- kyllä vain
työryhmästä kirjoitti:
Tuo työryhmä on jo aloittanut toimintansa. Sen kokoonpano on nähtävillä STM:n verrkosivuilla.
Täytyy kuitenkin muistaa se tosiasia, että hypnoositoiminta on vaan pieni osa tuon työryhmän tavoitteista. Päähuomio keskittyy ns. kaupallisiin terveysmarkkinoihin ja niiden valvontaan. Nehän rehoittavat täysin villeinä ja vapaina.Valvomattomat alat on siis seulottava hyvin laajasti ja monipuolisesti. Myös järjestötoiminnan, kulttiprosessien, koulutuspuuhien yms. osalta. Ennen perusoikeuksien, uhriutuneiden ja potilaan- ja kuluttajansuojan osalta.
Se on nyt käynyt selväksi.
- SHY:stä eronnut
Olet varmasti hyvällä asialla. Mutta ei olla naiiveja. Taas on Väiskin ihan asiallinen kirjoitus poistettu, aiheetonta sensuuria. Hypnologiassa on edelleen julkaistu eriskummallisuuksia: suolaushoitoja, maagista kuvantulkintaa... Shyroom on hiljentynyt. Alkavatko taas leimata "mielenvikaisiksi" eri mieltä olevia? Tuleeko taas lapsellisia käräjäuhitteluja, jos joku uskaltaa kysellä "tajunnallisuudesta", yhteisön asioista tai ajatella itsenäisesti?
Nolostuin viime vuonna kun Olavi ja Maija Leena esittelivät niitä "teorioitaan" kirjoitustyylien ja nimimerkkien liittoumista, TeO:sta ym. Tuntui pahalta, hävetti.
Oma nimeni onneksi poistettiin ilman erillisiä vaatimisia. En ole enää "shyläinen". - vai vale?
Ei kai se ole mikään mielipide että mitä ministeri on sanonut tai jättänyt sanomatta? Tässä koetetaan nyt taas jotain ihmetemppua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361685Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81312Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241139Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151015- 59918
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57903