Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Nolo alkuilta, mutta...

Tässä yhtenä syksynä lähdimme kurssin päättäjäisristeilylle, kurssin jonka läpäisin juuri ja juuri, olo oli aika huojentunut, työn lomassa vaativa kurrssi oli kova koettellemus. että nyt olisi palkinnon aika ja tietysti se paatti oli Cinderella. No alkuun oli valmis päättäjäis ohjelma jossa suorittettiin yhteenveto kurssista, todettiin että kurssi oli jokaiselle osallistujalle tarpeen yms. Siinä otetut parit drinkit nostikin fiilinkiä ohessa ja kun alkoi vapaa ohjelma erinomaisten syöminkien jälkeen, mulla alko ne viinit, kaljat, konjakit ja muut paukut tehdä vanhanaikaiset, ett se siitä illasta eiku yrjölle hyttiin. Siinä kuvittelin sekaisin ollessani ett reissu olikin tässä, liika viina, oma moka juhla vaatteetkin olivat ihan oksennukseissa. Makoilin siinä sitten ja harmittelin pään pikkuhiljaa selvittyä ja noin puolen yön jälkeen ennen yhtäkin menin suihkuun siistin itseni pistin likaiset vaatteeni puku pussiin pesula keikkaa odottamaan. Kaivoin matkalaukusta farkut ja t-paidan ja painuin katselemaan mitä kaverit puuhastelee, olo oli ainakin sutkot hyvä, mitä nyt pari buranaa kyytipoikana. Marssiin hiljaisempaan baariin ja pyysin varovasti oluen jos se tipahtais. No siinä siemailessani sitä olutta varovasti olo vähän kuiteskin apeana yht äkkiä joku taputtikin selkään, sehän olikin tätini Pirjo siemailessani, joka oli itseäni 13 v vanhempi itse olin 40v. Hei siinä sitten sanottiin ja hän siinä ihmetteli mitä mä kesken parhaan bailuajan yksin synkän näköisenä istuin ja kerroin mitä oli tapahtunut, ett toisell kierroksella ollaan ja ekan päättyneen nolosti, siihen hän tokas oisit ottanut joskus opitsesi, kun tää ei ollut eka kerta hänenkään muistissa, miten mulle kävi taas jälleen kerran, ett aina mä onnistun. No hä kertoi siinä ottaessaan drinkin seuraksenni ett heidän firmallaan oli ollut joku seminaari. ukko ei ollut päässyt mukaan joten hän edusti perhettään yksin heillä oli kolme lasta. aikahan siinä rienti siivillä kun siinä juteltiin niitä näitä, puitiin avioliitot, joku kurssikaverikin kävi siinä ivaamassa ohimennen nukkumaan mennessä, ett kova jätkä oon kun ekaks putoon ja heti uudesa pelissä vähän vanhemman tamman kanssa mutta erittäin hyvän näköisen, moni oli vetänyt vesiperät, enkä sitten tunnustanut ett tämä nainen olikin tätini. Olinkin tällä kertaa ottanut olutta vain varovasti. Eli nukahtamis vaaraa ei ollut, tätini sen sijaan olikin vähän enemmän huppelissa. No lupasin saattaa hänet hyttiin ja hänellä olikin paljon parempi hytti kuin meillä ihan yksin käytössä. No hyttinsä ovella hän pyysi minut vielä yönaukuille johon suostuinkin kun olinkin epätavallisen pirteä, hän pyysi minun tekemään vodka kola paukut, sillä aikaa kun hän kävi hyttinsä vessassa, hän pyysi vessata ett tuomaan meikki kassinsa pöydältä, siinä hän nousi samalla WC pöntöltä kun olin ojentamassa kassia, siinä jotenkin katselin liian pitkään karvakolmiota hänen jalkojen välissä että kyrpäni nousi pystyyn, oman tätini aikaan saamana. Hän myös katsoi minun jalkojen väliin ja silmiini hymyillen, ja pomppasi kaulaani, suudellen himoikkaasti huuliani ja otti munistani kiinni housujeni läpi lopulta sanoen olevansa puutteessa, että auttaisinko, no eihän siinä voinut kun työntää käteni hänen haarojensa väliin ja kumartua hänen häpyhuuliensa eteen, hän yritti estellä sanoen että koko illan pillu oli pesemättä ja välittämättä siitä haistelin alkaen työntää kieltäni lievästi tuoreelle virtsalle tuoksuvaan pilluun, mutta se ei haitannut maku oli kuitenkin kiihottavan tuntuinen, ravintolaillan aikaisine aromineen, ne olivat minulle aina ollut heikkokohta. Aikani lipsuteltuani hän alkoi armottoman vapinan orgasmin saattelemana. Sen jälkeen hän työnsi minut ahtraasta WC kopista sänkyyn potkien housunsa toisesta jalastaan repien minun farkkujani pois jaloistani ja saauaan ne hän tokas ah ja otti kyrpäni ahnaaseen imuun, villin kieli pelin saattamana, valittaen että tätä kokemusta ei hänellä ole paljoakaan, vaikka minusta tuntui että ammattilainen minua lutkuttaisi. Eikä mennyt aikaakaan kun minusta alkoi tuntua siltä nkohta lähtee, varoitin mutta siinä samassa ne lähti nänen suuhunsa syvälle. Tuntu siltä että orgasmini oli tullut takaraivostani, niin hyvä se oli Pirjo on ihana.
Pirjo kysyi hetkisen ajan kuluttua oliko minulla kondomeja mukana koska hän haluaa minut sisäänsä, eipä ollut, mutta niin mieli teki että todistelin olevani terve , ett tarttuisihan taudit suu seksissäkin, ja himot olivat meillä suuret yhdyntään, että aloin tunkeutua hitaasti hänen häpyhuuliensa väliin normaalissa rakateluasennossa, vaikka hän oli kolme tenavaa tehnyt ei pillu tuntunut pahalta päinvastoin. Panin vauhtia lisää ja hän alkoi ulisemaan niin ett varmaan ääni kuului käytävälle. Ja sit hän kysyi haluatko takaa, ja hän meni eteeni kontilleen ja työnnyin häneen liukkaasti. Vetelin Pirjoa nopein vedoin hänen pitäen kovaa ulinaa, pillu teki ihania vastaliikeitä nytkytyksineen, kohta hän saikin orgasmin ja siinä samalla laukesin hänen syövereihin minäkin, nukahdettiin sen jälkeen melkein heti. Herättyämme laiva olikin jo Katajanokan satamassa, hän meni suihkuun vannottiin että ei puhuta tästä, muttei kadutakaan, koska seksi oli ollut erinomaista ja minä menin omaan hyttiini pari kantta alemmas suihkuun ja kiirelliseen pakkauaskeikkaan, kämppikseni ihmettelikin missä olin ollu että olinko saanu, hymyilin vaan vastaamatta... siivojat vaan olivat vihaisia..
111068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kurrssilla opettivat? Eivät ainakaan oikeikirjoitusta.
Kunhan opit miten yhdyssanat kirjoitetaan ja joku kertoo sinulle että kappalejakokin on keksitty, on tarinoitasi paljon helpompaa lukea.

Olisi meinaan ollut paljon keveämpää lukea, kun olisit ottanut em. asiat huomioon.

Mutta parempaa onnea jatkossa.

Matti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Reka kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu