apua:)

Meillä tehtiin jokin aika sitten päätös aloittaa vauvapuuhat vuoden vaihteessa. Nyt kuitenkin olemme muutaman kerran "unohtaneet" ehkäisyn ja laskelmieni mukaan on ajallisesti mahdollista, että jotain olisi jo tapahtunut. Minulla ei ole valtavaa kuumetta ja jaksan odotella puolisen vuotta vielä ihan hyvin- tai niin luulin! Nyt on pieniä, outoja oireita ollut ja äsken kun mietin, että jos jotain onkin käynyt niin oikein mahan pohjasta kouraisi ihanasti. Nyt aloin sit miettii, et en tietenkään ole raskaana ja tuli jo paha mieli. En tajua miten kestän pettymykset sitten kun todella aletaan yrittää ja jos pientä ei kuulu.:( Omat ajatuksetkin näköjään osaa yllättää! Yhtäaikaa pelokas ja innoissani olen. Ihmeellistä tunnemylläkkää:)
2243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla sikäli ihana tilanne että mies on halunnut jo monta vuotta lapsia, itse ollut koko ajatusta vastaan aina. Olen kaikillle julistanut että en koskaan halua lapsia jne. Noh, noin vuosi sitten alkoi pieni kuume iskeä, ja sitä mielessäni pohdein kunnes muutamia kuukausia sitten se alkoi kuumeileen oikein pahasti. Tässä sitä nyt sitte yritetään lasta laittaa aluilleen, ja ihan olen sekaisin kaikesta, kirjoittelen tänne ihan hulluna ja muutenkin liihottelen pilvissä.Ei ole todellista! Ystäville en uskalla edes kertoa kuumeilusta kun saisi kuulla legendaariset sanat"mitä me sanottiin, iskee se sullekkin!"
Sama juttu ensin on onnensa kukkuloilla ja sitten pettymys iskee ja maailma romahtaa. Mutta eiköhän se tästä. Onnea yrittämiselle!

Äänestä

muutaman kuukauden on vauva kuume vaivannut ja lujaa :) onneksi se vaivaa miestänikin, päätetty on yrittää ja toivon kovasti että pian onnistaa...en malta odottaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


0900909098969 kirjoitti:

Meillä tehtiin jokin aika sitten päätös aloittaa vauvapuuhat vuoden vaihteessa. Nyt kuitenkin olemme muutaman kerran "unohtaneet" ehkäisyn ja laskelmieni mukaan on ajallisesti mahdollista, että jotain olisi jo tapahtunut. Minulla ei ole valtavaa kuumetta ja jaksan odotella puolisen vuotta vielä ihan hyvin- tai niin luulin! Nyt on pieniä, outoja oireita ollut ja äsken kun mietin, että jos jotain onkin käynyt niin oikein mahan pohjasta kouraisi ihanasti. Nyt aloin sit miettii, et en tietenkään ole raskaana ja tuli jo paha mieli. En tajua miten kestän pettymykset sitten kun todella aletaan yrittää ja jos pientä ei kuulu.:( Omat ajatuksetkin näköjään osaa yllättää! Yhtäaikaa pelokas ja innoissani olen. Ihmeellistä tunnemylläkkää:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu