Maalausneste

Maalausnesteiden sekoitussuhteissakin pitäisi käyttää kultaista leikkausta! Siis dammaria, pellavaöljyä ja tärpättiä, jne. esimerkiksi suhteella 1:2:5 .
1279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kategoriselta tuntuu ohjeesi, sillä maalaustavasta riippuen maalausneste voi olla hyvinkin monenlaista.

Jos tarkoitat vain alla prima-maalausta niin vanha peukalosääntö sanoo, että tärpäatin ja hartsin yhteismäärä ei saa ylittää öljyn määrää, siis juuri päinvastoin kuin sanot. Käyttämälläsi 1/8-jaolla suhteiden tulee olla 1-3:4-5:3-1 niin, että yhteensä on kahdeksan osaa. Ainesten suhde valitaan sen mukaan, miten paksun ja miten kuivuvan pinnan haluaa saada.

Kerrosmaalauksessa maalausnesteen laatu riippuu täysin maalaustavasta ja halutusta tuloksesta. Tekniikoita on useita ja maalausnesteet niiden mukaisia mutta peukalosääntönä ei edelläsanottu antamani enää päde vaan on täysin väärä, sillä öljyä käytetään hyvin vähän maalausnesteessä olipa se sitten pellava- tai muuta öljyä. Kerrosmaaluksessa antamasi ohje on hyvinkin sopiva jossakin tapauksessa ja kerroksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Artti kirjoitti:

Maalausnesteiden sekoitussuhteissakin pitäisi käyttää kultaista leikkausta! Siis dammaria, pellavaöljyä ja tärpättiä, jne. esimerkiksi suhteella 1:2:5 .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu