Tutkintapyyntö

Olen tänään jättänyt poliisille tutkintapyynnön jatkuvasta kunnianloukkauksesta. Korvausvaatimukseni tulee olemaan useita tuhansia Euroja, että silleen.
16795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Siis spekulointi ja keskustelu kielletty. Emme siis keskustele uutisistakaan. selvä siis kaivamme professorin kirjan ja toistamme sitä sanasta sanaan. Kuin raamattua. Hyvä ihme sentään tämä ei ole edes ainoapaikka jossa aiheesta keskustellaan. Keskustellaanko oikeudesta keskustella uutisista, asioista joita luemme mediasta ja siitä minkä vääristynyt kuva meille annetaan silloin kun uutisista tehdään viihdettä. Valta massalle syötetään satua telkkarista ja siitä siis ei saa puhua?
Ja rahasta puheen ollen,onko tärkeämpi raha vai oikeus?

Äänestä
  • Eppu, aivan kuten sinä siinä tekopyhänä pyörittelet silmiäsi, varmaan niin tekevät myös Susan Ruususen kunnianloukkauksista keskustelupalstalla syytteen saaneet.
    Gustafsson on todettu syyttömäksi kuten oikein onkin, mutta sinä ja jokunen muu silti julkisella keskustelupalstalla solvaa häntä murhaajaksi.

    Palon kirjasta ei keskustelupalstoilla houraile muut kuin Piukea Peräreikä turhautuneessa kiukussaan ja kide jotain psykedeelistä horinaa josta ei ota kukaan selvää.
    Raamattuna sitä ei pidä kukaan, sillä ei ole mitään väliä.

    Tämän lisäksi taitaa olla vain yksi paikka jossa Bodomia käsitellään.

    Mitä helvetin höpinää tuo raha ja oikeus on?:) Et kai sinä todella kuvittele että noilla omaamillasi älynlahjoilla sinä jotain oikeutta tavoittelisit?
    Ihmisraunio jonka ainut tarkoitus elämässä tuntuu olevan Gustafssonin hirttäminen.
    Ääliö.

    Äänestä

  • muniaan:) kirjoitti:

    Eppu, aivan kuten sinä siinä tekopyhänä pyörittelet silmiäsi, varmaan niin tekevät myös Susan Ruususen kunnianloukkauksista keskustelupalstalla syytteen saaneet.

    kirjoittajien motiivit ja kokemukset, siis uutta tietoa bodomista!

    Äänestä

  • tulee esille kirjoitti:

    kirjoittajien motiivit ja kokemukset, siis uutta tietoa bodomista!

    Siis eppu mitenkä tulee muutaman Joka kodin keittiö"etsivän" kokemuksista "uutta tietoa bodomista"?:)

    Tehän toistatte vain samoja typeriä ja perusteettomia horinoita joita on luettu sadat kerrat.

    Oletko sinä muun hulluutesi lisäksi suuruudenhullu?

    Äänestä

  • muniaan:) kirjoitti:

    Eppu, aivan kuten sinä siinä tekopyhänä pyörittelet silmiäsi, varmaan niin tekevät myös Susan Ruususen kunnianloukkauksista keskustelupalstalla syytteen saaneet.
    Gustafsson on todettu syyttömäksi kuten oikein onkin, mutta sinä ja jokunen muu silti julkisella keskustelupalstalla solvaa häntä murhaajaksi.

    Palon kirjasta ei keskustelupalstoilla houraile muut kuin Piukea Peräreikä turhautuneessa kiukussaan ja kide jotain psykedeelistä horinaa josta ei ota kukaan selvää.
    Raamattuna sitä ei pidä kukaan, sillä ei ole mitään väliä.

    Tämän lisäksi taitaa olla vain yksi paikka jossa Bodomia käsitellään.

    Mitä helvetin höpinää tuo raha ja oikeus on?:) Et kai sinä todella kuvittele että noilla omaamillasi älynlahjoilla sinä jotain oikeutta tavoittelisit?
    Ihmisraunio jonka ainut tarkoitus elämässä tuntuu olevan Gustafssonin hirttäminen.
    Ääliö.

    Viestissäni oli kylläkin kyse oikeudesta. Ei kenenkään syyttämisestä. Lukisitko tekstin kahdesti ennenkuin huutelet. Netti on täynnä pipejä.
    On eriasia solvata nilsiä kuin keskustella aiheesta. Jos joku solvaa täällä jotain niin yksi ewwwewwew näköjään solvaa juttua tutkinutta suomen poliisia eikä nilssiä.Ja leikkii samalla teorioiden kyseenalaistamisen sun muun hömpänkanssa. Eikä kuitenkaan kerro sitä mitä se on teoroinut.

    Ajattele ennenkuin teet.Tämänkin viestiketjun aloittaja on lopulta joku nettihäirikkö joka luki jutun yhdestä ruususesta. Joka ei aiheena kiinnosta ketään järkevää yhtään.

    Äänestä

joo,
kummalta ekaks markalta vai virpiltä.
No, markk on tietty jo vanhaa valuuttaa.

Äänestä

Nils, aiemmin kovin vaitelias. Puhunut vain asianajajan ja kirjailijan kautta.
Rahastussuunnitelmiesi lisäksi kuka on tämänhetkisen käsityksesi mukaan bodomin tekijä(t).

Äänestä
  • Eihän Gustafsson ole ollut vaitelias, vuoden 1960 kuulusteluissa kertonut tietonsa poliisille, ovat kaikkien nähtävissä, samoin 2000-luvulla kertonut mitä on muistanut.

    Ei muuta tarvitsekaan, hänellä ei todellakaan ole mitään velvollisuutta "avautua" iltapäivälehtien viikonloppuhaastatteluissa kertomassa kesäsuunnitelmistaan tai Arto Nybergin ohjelmass. Jos ihminen haluaa elellä rauhassa omaa elämäänsä, se sallittakoon. Oikeus on todennut että mikään ei viittaa edes kokonaisuutena arvioiden siihen että hän olisi murhaaja.

    Täysin oma juttunsa on se, jos häntä keskustelupalstoilla herjataan murhaajaksi. Se on kunnianloukkausasia eikä liity Bodomiin.

    Tuskinpa Gustafssonilla on sen kummempaa käsitystä Bodomin murhjaasta kuin kenellä hyvänsä. Mysteeri mikä mysteeri.

    Äänestä

  • Se joka kirjoitti kirjan. Piti voittaa kirurgin pelko, Jorman. Joskus todellisuus on tarua ihmeellisempää..?

    Äänestä

  • t.Nils kirjoitti:

    Se joka kirjoitti kirjan. Piti voittaa kirurgin pelko, Jorman. Joskus todellisuus on tarua ihmeellisempää..?

    nyt on kyseessä. Kaikki solvaa kaikkia Palon kirjassa kaikki hulluja.
    ym.
    Eipä ole aikoihin suoraa syytettä täällä ollut , että epäilty olisi murhaaja.
    saananvapaus.
    Kansalle on annettu liikaa tietoa, palikoita, joita ny pyörithetään.

    Äänestä

Bodomin kolmoismurhat

Äänestä
  • ja saatu "tunnustus".
    Ootellaan.

    Äänestä

Gustu ei mistään hinnasta tule esiin tämän jutun tiimoilta, voitte kirjoitella aivan rauhassa...
Taannoiseen rahastusyritykseen tiedotusvälineiltä kun ei oikeusoppineet löytäneet perusteita, äijä tuumasi, että lienee parasta vetäytyä hevostalliin piiloon odottelemaan kansalaisten unohtavan jutun.
Näin ei vain näytä käyvän, ja kyllähän se tietysti vituttaa, vaan pieni hinta se sentään on...
Jos Gustu nyt yllättäen ryhtyisikin "kunniaansa" peräämään, tämä omituinen juttu nousisikin jälleen otsikoihin, ja siinäpä sitä jälleen oltaisiinkin...
Ei, pojat, hänellä on vain hävittävää, ja onhan se aivan varmaa, että sitä ihmettä G-rakit saavat toivoa maailman tappiin asti, että tämä laskeutuisi heidän keskelleen maan päälle...
:)

Äänestä
  • Piukea Peräreikä, moneskohan sadas vikinä tuo sinulta on liki samoin sanoin?:)

    Muistellaanpa!
    Heti oikeudenkäynnin jälkeen kun Gustafsson vapautettiin kaikista syytteistä -oikeus muunmuassa totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden viittaa siihen että Gustafsson olisi murhiin syyllinen - heti sen jälkeen mökötit yrmeässä liemessäsi hipihiljaa aikasi, sitten aloitit vikinäsi kuinka ”Nyt Gustafsson hiipii hevostalliinsa ja on ihan hiljaa ja toivoo palavasti että Bodom unohdetaan....jne.”

    Sitten tuli Gustafssonin kanteet kunnianloukkauksista lehdistön taholta.

    No, heti tuonkin jälkeen mökötit yrmeässä liemessäsi hipihiljaa aikasi, sitten aloitit vikinäsi kuinka ”Nyt Gustafsson hiipii hevostalliinsa ja on ihan hiljaa ja toivoo palavasti että Bodom unohdetaan....jne.”

    Sitten tuli Palon ja Gustafssonin kirja:)

    Mitenkäs sitten Piukea Peräreikä? Heti tuonkin jälkeen mökötit yrmeässä liemessäsi hipihiljaa aikasi, sitten aloitit vikinäsi kuinka ”Nyt Gustafsson hiipii hevostalliinsa ja on ihan hiljaa ja toivoo palavasti että Bodom unohdetaan....jne.”

    Tarvinneeko jatkaa??:)

    Toisin sanoen nyt vikiset vieläkin sitä samaa mantraasi, huvittavaa vai mitä?:) Jos nyt olisi niin että Gustafsson edes tietäisi että jossakin netin uumenissa pari ääliötä kanssasi vikisee, niin voihan olla että hän tekisi tutkintapyynnön poliisille.
    Mutta aivan varmaa on, että ei taatusti ”pelkäisi” noita hikisiä vikinöitäsi joilla ei ole mitään pohjaa:)

    Luultavasti ei edes tiedä, yks hailee.

    Olet sinä resupekka ääliö:)

    Äänestä

  • siinä harhoissaan:) kirjoitti:

    Piukea Peräreikä, moneskohan sadas vikinä tuo sinulta on liki samoin sanoin?:)

    Siellähän se Gustu kikkareita lapioi...

    Äänestä

  • kustu meinaan kirjoitti:

    Siellähän se Gustu kikkareita lapioi...

    Ja Musikant ja Wilma nyökyttelevät ymmärtäväisesti päitään, jälleen kerran.
    Tähtitaivaan alla kiljaisee Birgit: "Kyllä on hullut poliisit!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

t. Nils kirjoitti:

Olen tänään jättänyt poliisille tutkintapyynnön jatkuvasta kunnianloukkauksesta. Korvausvaatimukseni tulee olemaan useita tuhansia Euroja, että silleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu