Kysyisin asiaa taas viisaammilta...
Minulla menossa kp 27/29-33. Ovulaation bongasin kp 16. Ja yhdynnässä olin samana päivänä. Jo kp 20 jäi vessassa paperiin limansekainen punaisenruskea rantu, muttei muuta. Pelkkää valkovuotoa kp 26 asti, jolloin yhdynnässä tuli selvästi limansekaista kirkasta veristä vuotoa, joka toki oli sekoittunut spermaan, joten veren määrää on vaikea arvioida. Tänään eli kp 27 ei ole tullut mitään, mutta jonkun verran on särkenyt vatsaa ja selkää. Ei kauhean kovin, mutta yhden panadolin otin kuitenkin.
Aiemmin en juuri välivuodoista ole kärsinyt, varsinkaan tällaisesta. Yleensä kuukautisia ennen tulee pari päivää vaaleanpunaista tai ruskeaa vuotoa.
Tämän päiväiset kivut oli kuin lieviä kuukautiskipuja, joten ehdin jo aikaisia menkkoja odotella, mutta toistaiseksi ei ainakaan ole kuulunut ja poikkeuksetta on kuukautisvuoto alkanut aiemmin kahden tunnin sisällä ensimmäisistä kiputuntemuksista.
Voiko kyseessä olla jokin tulehdus?
vuotoa ennen kuukautisia
12
15411
Vastaukset
- kinuski80
Mä olen kanssa vuotanut nyt neljättä päivää putkeen tälläistä tuhru vuotoa ja menkkojen pitäis alkaa vasta sunnuntaina. Menkat vielä mulla todella säännölliset. Tänään tein testin, negaa näytti, tarvii vielä ens viikol testailla, jos ei tää tästä kummemmaksi muutu. Outoa on kyllä.
Epäilin aluksi kiinnitymis vuotoa mut en tie voiko sekään näin kauaa kestää???- *mie*
...Oon yrittäny lueskella tuosta kiinnittymisvuodosta, enkä kyllä yhtään osaa sanoa, että kuinka kauan voi kestää ja millasta votoa pitäis olla kyseessä. Tuntuu varioivan ihmisestä riippuen aika lailla. Itselläni ihmetytti tuo ihan kirkas verinen vuoto jota tuli yhdynnässä ja tietty se pieni tuhru sillon aiemmin. Testata meinasin viimeistään maanantaina, kun kuukautisten pitäis oviksesta laskettuna alkaa sunnuntaina. Onks siulla ollu muita oireita, jotka vois viitata raskauteen?
Ois myöskin mukava kuulla, miten siulle tässä kierrossa kävi. - kinuski80
*mie* kirjoitti:
...Oon yrittäny lueskella tuosta kiinnittymisvuodosta, enkä kyllä yhtään osaa sanoa, että kuinka kauan voi kestää ja millasta votoa pitäis olla kyseessä. Tuntuu varioivan ihmisestä riippuen aika lailla. Itselläni ihmetytti tuo ihan kirkas verinen vuoto jota tuli yhdynnässä ja tietty se pieni tuhru sillon aiemmin. Testata meinasin viimeistään maanantaina, kun kuukautisten pitäis oviksesta laskettuna alkaa sunnuntaina. Onks siulla ollu muita oireita, jotka vois viitata raskauteen?
Ois myöskin mukava kuulla, miten siulle tässä kierrossa kävi.Ei muita oireita kuin viiltelyä ja nipistelyä ihan viime viikolla, oikeastaan muuten nyt ei tunnu miltään. Mulla kans sunnnuntaina pitäisi alkaa menkat, eli aika samoilla mennään ;)
Kirjoitellaan kuulumisia tänne, jos jotain tapahtuu tai ei tapahdu.... :) - *mie*
kinuski80 kirjoitti:
Ei muita oireita kuin viiltelyä ja nipistelyä ihan viime viikolla, oikeastaan muuten nyt ei tunnu miltään. Mulla kans sunnnuntaina pitäisi alkaa menkat, eli aika samoilla mennään ;)
Kirjoitellaan kuulumisia tänne, jos jotain tapahtuu tai ei tapahdu.... :)Näin tehdään!
Ja tietysti pidetään peukkuja molemmille :D
- *mie*
Heips!
Tänään tässä aamulla kun heräsin ja kävin vessassa tuli sitten ihan tasaisen ruskeaa vuotoa. Ei kovin paljon kuitenkaan. Jäytävä kipu hellitti myös illalla, mutta juuri ennen nukkumaan menoa vatsaa vihlaisi kerran oikein ikävästi. Kuukautisia yritän sitkeästi odotella sunnuntaiksi. Voihan olla, että nää kaikki on vaan niitä ennusmerkkejä. Vaikka tietysti salaa toivon, ettei ne alkais kuitenkaan...
Onkos kellään muilla ollut vastaavaa ja mitähän on mahtanut merkitä??- kinuski80
moi. Tänään sitten ei oo tullut mitään vuotoa, eli neljä päivää vuosi ja nyt on ainakin taukoo, sevästikkään ei ollut menkat ainakaan, kun yleensä tulee kyllä runsaasti verta.
On kyllä outoa tämä. Odottelen kanssa sitä sunnuntaita, apuuva:)tsemppiä sullekkin! - mipa
kinuski80 kirjoitti:
moi. Tänään sitten ei oo tullut mitään vuotoa, eli neljä päivää vuosi ja nyt on ainakin taukoo, sevästikkään ei ollut menkat ainakaan, kun yleensä tulee kyllä runsaasti verta.
On kyllä outoa tämä. Odottelen kanssa sitä sunnuntaita, apuuva:)tsemppiä sullekkin!onhan meitä muitakin.. itellä kp 20-24/28-31 tuli jonninverran ruskeeta vuotoa, milloin enemmän milloin vähemmän. menkat ne ei tosiaan voinu olla kun varinaista verta ei tullu olleskaan ja muutenki vuoto oli aika niukkaa.. nyt kp27, eipä juuri mitää tav.poikkeavaa oo kuulunu. taidanpa kuiten jo viikonloppuna testailla kp28 tai kp29, kun hellu tulee käymään kotipuolessa..
kertokaahan sitte mite teille kävi!! plussatuulia! - kinuski80
mipa kirjoitti:
onhan meitä muitakin.. itellä kp 20-24/28-31 tuli jonninverran ruskeeta vuotoa, milloin enemmän milloin vähemmän. menkat ne ei tosiaan voinu olla kun varinaista verta ei tullu olleskaan ja muutenki vuoto oli aika niukkaa.. nyt kp27, eipä juuri mitää tav.poikkeavaa oo kuulunu. taidanpa kuiten jo viikonloppuna testailla kp28 tai kp29, kun hellu tulee käymään kotipuolessa..
kertokaahan sitte mite teille kävi!! plussatuulia!Menkat alkoi sitten perjantaina iltapäivällä, eli se siitä sitten. Meni kyllä hormoonit ihan sekasin näköjään, tästä vauvan yrittämisestä ;) Tarvii kyllä nyt ottaa vähän rauhallisemmin ens kuu, ettei luo niin kauheita jännitys tiloja itselleen.
Laittakaa viestiä miten kävi teile! plussa toiveita teille! - *mie*
kinuski80 kirjoitti:
Menkat alkoi sitten perjantaina iltapäivällä, eli se siitä sitten. Meni kyllä hormoonit ihan sekasin näköjään, tästä vauvan yrittämisestä ;) Tarvii kyllä nyt ottaa vähän rauhallisemmin ens kuu, ettei luo niin kauheita jännitys tiloja itselleen.
Laittakaa viestiä miten kävi teile! plussa toiveita teille!Kukautisethan ne sieltä tulivat täysin ajallaan. Tosin jotain on hormooneissa pielessä, kun tiputteli keskiviikosta asti, kipuja torstaista ja kunnon vuoto alkoi vasta tänään iltapäivällä, PRKL!
Masennuin taas ihan täysin, yhdeksättä kertaa jo. En oikein tiedä, että miten jaksaa vielä...
Tsemppiä sinulle jatkoon! Täytyy kyllä itsekin ottaa paljon rauhallisemmin, ei tästä näin tuu kyllä mitään! Uutta asennetta siis kehiin!
- mipa
voi harmin paikka, onnea teille uuteen yritykseen..
itse vielä täysin tietämätön omasta tilasta.. testasin kyllä kp 28/31 negan (liian aikasin..tiedän..mutta piti vaan varmistaa kun mies oli silloin vielä maisemissa..)
Tänään siis kp 30/31 enkä oo tohtinu uuestaan tastailla.. eilen ja toissapäivänä illalla ollut menkkamaisia kipuja ja valkkaria lorahtanu niin että oon ollu ihan varma menkkojen alkaneen, mut eipä oo viel ainakaan kuulunu.. jos huomen aamulla sit uskaltais testailla.. varmaan vaan heti negan jälkeen menkat alkaa..niin se o aina menny..- *mie*
eilisen pettymyksen jälkeen suuntaan uusille urille ja positiivisin mielin eteenpäin. Imotathan sit miten kävi, joohan? Jos vaikka plussa, niin saisin miekin lisää toivoa.
- *mie*
Jos kuitenkin täti kyläilee, liity meijän seuraksi tuohon "liekkiketjuun". Päätettiin justiinsa jatkaa palstailua samassa tilanteessa olevien kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931442
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?56849- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255683Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10680Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä333651Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58644Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol72609