Onko kenelläkään kokemuksia kaasupistoolin eli blank firing gun lupaprosessista, eli saako tuollaiselle aseelle lupia ja millä perusteella?.
Ihmetystä herättää se että kun kysyin asiaa kahdelta poliisilta toisen mukaan ase kuuluu muuase luokkaan ja esimerkiksi elokuvan kuvaus käy luvan syyksi, muutenkin kyseinen komisario oli varsin myönteisellä kannalla ja totesi että ase voisi olla lupavapaa kuten esimerkiksi saksassa on.
Toinen poliisi totesi suoraan ettei kaasupistoolille myönnetä lupia ja asiaan suhtautuminen oli ylimalkaista ja esim selitys syistä miksi lupaa ei voisi saada jäi puuttumaan. Lopuksi tuli kommentti että käytä starttipistoolia, mihin vastasin että aseiden rakenne eroaa sen verran että ilman erikoistehosteita asetta ei saada toimimaan oikealla tavalla (suuliekki) ja tähän loppui keskustelu.
Eli onko kokemuksia lupien saannista?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Myönnetään lupia vain erikoisperusteilla elikkä kuvaus- kokoelma- muisto- ja teoriassa työperusteella. Suoraan saksasta hankittuun malliin ei lupia saa, mutta mikään taho ei estä sitä EU:n vapaan tavaran liikkumisen ansiosta tilaamasta sieltä saksasta. Ainoa vaan että tällöin se on laiton ja jos jää kiinni, tulee sanktioita.
Aseen voi kuitenkin muuntaa niin, että suuliekki yhä purkautuu piipun suusta, ei aivan suoraan mutta viistosti, kuten liekinvaimentimissa. Leikkaamalla piippuun lovet ja hitsaamalla suoraan eteen palan ase näyttää yhä ammuttaessa aidolta, mutta tällöin se ei ole kaasuase. Olen erittäin samaa mieltä niistä sivuillesylkevistä; niillä menee korvat, niillä ei voi tehdä leffakamaa ja ampumakulmaan täytyy kiinnittää huomiota.
__
http://www.nettisivu.org/elite_argom
Kotkan kellopelejä soittava miekkamies on aloittanut yksinpuhelunsa... naksnaksnaksnaksnaksnaks....