Voi Rölli minkä teit...

pettynyt

Tehtiin sitten eka vierailu kovasti odottamaamme Wallgren's:iin. Pettymys ei olisi voinut olla suurempi....

Tarvitaanko Porvooseen todellakin kolmas ravintola joka pyrkii olemaan jonkin sortin Gourmet-paikka. Uskoisin että tilausta olisi ollut aikalaille enemmän hiukan kansanomaisemmalle ruokapaikalle, jonne voisi mennä lapsienkin kanssa, tai edes että lapset olisi jollain tapaa huomioitu ruokalistassa.

Ei sen puoleen että ruoat olisi välttämättä olleet mitään gourmeeta, mutta hinnat lähenteli kuitenkin sitä. Alkuruoat 10-15 euroa ja pääruoat keskimäärin 25. Lehtiartikkelien perusteella paikasta piti tulla nimenomaan omalla rahalla syövien paikka, mutta taitaa jo kunnallispolitiikka vieroittaa arjesta aika tehokkaasti. Eli jos kaksi henkeä syö kolme ruokalajia viineineen, niin ollaan hyvin pian 200 euron pinnassa. En sanoisi mitenkään kovin halvaksi.

Ilmeisesti paikka on suunnattu pelkästään turisteille, sillä lista oli kyllä sen verran lyhyt (yksi liha- ja yksi kalaruoka) että toista vierailua ei todellakaan kannata tehdä.

Erittäin harmi että pelisilmä on tällä kertaa pettänyt näin pahasti, sillä Röllin aikaisemmat suoritukset ravintolamaailmassa ovat olleet erittäin onnistuneita, esim. Wilhelm Å.

Paikka on sinällään erittäin hieno ja hyvällä maulla remontoitu. Karu totuus vain taitaa olla että tämän tyyppisissä paikoissa esim. Timbaali peittoaa uutuuden helposti. Baarissa tulee varmaan pyörähdettyä jatkossakin, mutta portaita ruokapuolelle tuskin enää tarvitsee nousta.

Pitää laittaa toivo siihen että Paalaamon tilalle tulisi jotain aivan muuta, sillä Porvooseen tarvittaisiin oikeasti omalla rahalla syöville jotain vaihtoehtoja Oslalle.

28

5331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarvitaan

      NIMENOMAAN tasokasta Aikuisten Ravintolaa. 200 e kolmesta ruokalajista viineineen kahdelta ei todellakaan tasokkaassa ravintolassa ole paljoa. Jos lapsia ei osata / haluta jo varhaisessa vaiheessa opettaa ravintolaetiketille voi valita sen Nauravatnakitranskalaisilla -mestan, joita Porvoossa on jo liikaakin.

      Kiitos J.G. & co!!!

      • Nauru pidentää ikää

        "Jos lapsia ei haluta jo varhaisessa vaiheessa opettaa ravintolaetiketille" Olet sä aika runoilija, mulle tuli makeat naurut sun välähdyksestä. No, sekopäitä kuten sinä on maailma täynnä. Muista vaan ettei saldosi jää miinuspuolelle, kun "herkuttelet"

      • tuleva kantis

        ja ystävällinen palvelu. Kiitos! Jatkakaa samalla tavalla.

      • edelleen pettynyt

        Oikeasti tasokkaasta voisikin maksaa tuon 200 per illallinen, mutta mielestäni taso ei ollut sitä että kannattaisi maksaa. Toki täytyy ymmärtää että ensimmäisellä aukiolo viikolla kaikki ei voi olla vielä kohdallaan, mutta toisaalta alussa pitäisi varmaan panostaa normaaliakin enemmän että saisi asiakkaan tulemaan toisenkin kerran. Meidän kohdalla tämä ainakaan ei toteutunut.

        Se että tarvitaanko Porvooseen tasokasta ruokapaikkaa onkin sitten jo aikalailla toinen kysymys. Täällä on jo Timbaali ja Vanha Laamanni, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa paikallisina "high-end" paikkoina, mutta taitavatpa olla aika tyhjillään talvisina arki-iltoina.

        Valitettavasti mun on veikattava että Wallgren'sin konsepti muuttuu jouluun mennessä, sillä tuolla tavalla se ei voi pärjätä. Siis ainakin jos haluaa tulosta tehdä....

      • Headvaiter
        tuleva kantis kirjoitti:

        ja ystävällinen palvelu. Kiitos! Jatkakaa samalla tavalla.

        Ja rahat riitti ja lapset oppivat etiketin....heh..heh...hehh

      • porvoolainen asiakas
        edelleen pettynyt kirjoitti:

        Oikeasti tasokkaasta voisikin maksaa tuon 200 per illallinen, mutta mielestäni taso ei ollut sitä että kannattaisi maksaa. Toki täytyy ymmärtää että ensimmäisellä aukiolo viikolla kaikki ei voi olla vielä kohdallaan, mutta toisaalta alussa pitäisi varmaan panostaa normaaliakin enemmän että saisi asiakkaan tulemaan toisenkin kerran. Meidän kohdalla tämä ainakaan ei toteutunut.

        Se että tarvitaanko Porvooseen tasokasta ruokapaikkaa onkin sitten jo aikalailla toinen kysymys. Täällä on jo Timbaali ja Vanha Laamanni, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa paikallisina "high-end" paikkoina, mutta taitavatpa olla aika tyhjillään talvisina arki-iltoina.

        Valitettavasti mun on veikattava että Wallgren'sin konsepti muuttuu jouluun mennessä, sillä tuolla tavalla se ei voi pärjätä. Siis ainakin jos haluaa tulosta tehdä....

        asiantuntija on puhunut... Tulet valitettavasti pettymään, juuri walgrensin kaltaista ravintolaa on odotettu porvooseen. Loistava sijainti, tyylikäs kokonaisuus ja hyvää ruokaa. Timbaali ja laamanni hoitavat omat asiakkaansa(myös tyylillä) joten se siitä.

      • ei voi
        edelleen pettynyt kirjoitti:

        Oikeasti tasokkaasta voisikin maksaa tuon 200 per illallinen, mutta mielestäni taso ei ollut sitä että kannattaisi maksaa. Toki täytyy ymmärtää että ensimmäisellä aukiolo viikolla kaikki ei voi olla vielä kohdallaan, mutta toisaalta alussa pitäisi varmaan panostaa normaaliakin enemmän että saisi asiakkaan tulemaan toisenkin kerran. Meidän kohdalla tämä ainakaan ei toteutunut.

        Se että tarvitaanko Porvooseen tasokasta ruokapaikkaa onkin sitten jo aikalailla toinen kysymys. Täällä on jo Timbaali ja Vanha Laamanni, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa paikallisina "high-end" paikkoina, mutta taitavatpa olla aika tyhjillään talvisina arki-iltoina.

        Valitettavasti mun on veikattava että Wallgren'sin konsepti muuttuu jouluun mennessä, sillä tuolla tavalla se ei voi pärjätä. Siis ainakin jos haluaa tulosta tehdä....

        enää valitettavasti kutsua laaturavintolaksi.

    • Tyytyväinen ruokailija

      Kävin eilen syömässä walgrens:issa. Loistava kolmen ruokalajin menu 44 euroa, viinipullo maksoi 41 euroa. Eli kaksi aikuista 129 euroa, eikä suinkaan 200 kuten kirjoitit! Katsoin myös listaa jossa alkuruoat maksoivat 6-13.50 eikä suinkaan 15 euroa! Pääruoat maksoivat 12-26 euroa joten keskihinnaksi ei todellakaan tule 25 euroa. Myös lapsille löytyi kysyttäessä omat annokset... Olisiko kirjoituksellesi joku muu motiivi kuin uuden paikan objektiivinen arviointh???

      • Subjektiivinen ruokailija

        Ei muuten (ruoka)ravintolaa voi arvioida objektiivisesti. Ammatikseenkin sitä tekevät esittävät vain omia mielipiteitään. Ja Suomessa on mielipiteenvapaus.

        Opettelitko muuten hinnaston ulkoa 50 sentin tarkkuudella?

      • objekti

        En käsittääkseni ole väittänytkään arvioineeni paikka objektiivisesti, vaan kerroin vain mitkä fiilikset jäi syötyäni.

        Edelleen olen sitä mieltä että pääruokien keskihinta ei ole kovin kaukana 25:stä eurosta jos jätetään pois se yksi pasta ja punajuuri.... Tosin sen jälkeen ei jääkään kuin kolme pääruokaa, joten keskiarvo on aika helppo laskea.

        Olen oikesti pitänyt Wilhelm Å:sta todella paljon ja olin aika optimisitinen että rölli on oikesti guru, joka tietää minkälainen ravintolan pitää olla, mutta valitettavasti on todettava, että nyt on tullut paha moka ja paikka ei tule todellakaan elämään pitkään tuolla konseptilla.

        Talvi on Porvoossakin pitkä ja aika harva turisti tulee eksymään tänne talviaikana, valitettavasti ravintoloidenkin pitäisi kannattaa edes jollakin tavoin ympärivuoden ja tuolla konseptilla ei tule kovin pahaa ruuhkaa ruokapuolelle olemaan....

        Toivottavasti ja todennäköisesti baarissa tulee asikkaita riittämään sillä ei "tasokkaita" baarejakaan liikaa ole tässä kylässä.

      • Hintatietoinen tasomies
        objekti kirjoitti:

        No mitenkäs se olutpuolen taso ja hintapolitiikka? Olen tottunut Porvoossa laadukkaaseen puolilitraiseen ulkomaiseen pullo-olueen hintaan 4,5e. Sellaista juuri tässä nauttimassa. Löytyykö? Helsingin hinnat ovat tuhoon tuomittuja.

      • I. Vallinen

        Hyvä se on porvarin mällätä, kun on rahnaa. Nyt se loistava "kolmen ruokalajin menu" on jo muuttunut sonnaksi ja olet 129 euroa köyhempi.

      • Kuuden kertotaulu
        I. Vallinen kirjoitti:

        Hyvä se on porvarin mällätä, kun on rahnaa. Nyt se loistava "kolmen ruokalajin menu" on jo muuttunut sonnaksi ja olet 129 euroa köyhempi.

        Ihan yleisesti kommentoiden euroon siirtyminen oli ikävä kyllä suuri kusetus sen varjolla hintojen nostamisessa. Esim. 129e on "vain" 767mk. Mikäs on omalla rahalla maksellessa...

      • Kiitti riitti

        Onko sinusta oikeasti tuossa ravintolassa hinta/laautusuhde kohdallaan ja 25 keskihinta tuollaisesta OK? Riippuu tietysti mihin vertaa ja paljonko lompakossa on valuuttaa. Tyhmähän se on joka maksaa ei se joka rahastaa ja sen Rölli kyllä osaa. Kilpailijat veks ja hinnat pilviin. Tasolla ei ole niin väliä kunhan puitteet on komeat. Jokos se riita sen sisustussuunnittelijan kanssa on sovittu?

        Miksi lapsille tarvitsee kysyä omat annokset? Pitäisi olla itsestään selvää, että jos lapsia on pöydässä myös lastenmenuu tuodaan automaattisesti. No eihän tuon ravintolan kohderyhmänä taida olla lapsiperheet.

    • näin !!!

      Kävimme Wilhelm Å:ssa syömässä pippuripihvit.Pihvi kuiva mauton liikaa paistettu,ruoka kylmää.Se siitä.Hintalaatusuhde ei kohdallaan.

      • mää vaana

        Vai mauton...on se hyvä, että siinä oli edes sen verran makua, kun itse kävin syömässä, niin se ruoka ei edes maistunut siltäkään......

    • kokki Gono

      Kohta ei ole varaa syödä Porvoossa ravintolassa. Seireenikin on kihauttanut aika lailla ylöspäin hintojaan. Kaupunginpuiston kippola alkaa olla jo alle kaiken arvostelutason. Myös Drenicassa pyörii monen sortin evään laittajaa, joten saman annoksen taso vaihtelee huomattavasti. Laamannissa kävin 80-luvulla ja laskun loppusumma sai melkein aikaan halvauksen.

      Tuntuu olevan Röllin eväät suolaisissa hinnoissa kuten nimimerkki "pettynyt" kertoo. Tällä menolla sänkipää joutuu aloittaa ravintolabisneksensä uudelleen runsaan kahden vuoden päästä.

    • makkaramestari Jorma

      Porvoolaisissa ravintoloissa nyljetään kala ja asiakas. Milloin otettaisiin huomioon pubiasiakkaan hiukopalatarve? Jos 3,5 eurolla saisi paistettuna kaksi kunnon makkaraa (esim. Kabanossi, Wilhelm, bratwurst)vaikkapa punajuurisalaatin kanssa, niin jopa maistuisi. Eikä siihen pajon työtä tarvittaisi. Salaatinkin saisi kaupasta.

      • Krumbach

        ...opettamaan lapsille ravintola etikettiä...ja vielä kerran heh...

      • myös Porvoossa
        Krumbach kirjoitti:

        ...opettamaan lapsille ravintola etikettiä...ja vielä kerran heh...

        Minä en ole vielä käynyt tuolla syömässä. Muutamat siiderit nautimme siellä viime perjantaina. Ruokailun hoidimme Wilhelm Å:n terassilla ennen siirtymistä uuden paikan terassille. Minusta on hienoa, että Porvooseen saadaan lisää ravintolatarjontaa Oslan rinnalle. Olen todella kyllästynyt ketjuravintoloiden tarjontaan. Täytyykin käydä myös syömässä tuolla uudessa paikassa.

      • hep!
        myös Porvoossa kirjoitti:

        Me käytiin viikonloppuna kaveriporukalla syömässä Walgren´s:ssa ja olimme positiivisesti yllättyneitä! Okei hinnat olivat ketjuravintoloita korkeammat mutta annokset hyviä ja erilaisia.
        Rohkenen suositella kokeilemaan ja aijon mennä joskus toistekin.

    • MissyChick

      Tasokkaaseen ravintolaan eivät lapset kuulu!! Jos haluaa nauttia ruoastaan kiljuvien kakaroiden kera ja kompastella lattialla lojuviin muumeihin, niin silloin kannattaa ehdottomasti valita Rosso tai Hese! On IHANAA, että tästä kylästä löytyy edes yksi tasokas A-luokan paikka jossa voi viettää aikaansa ilman perhehelvettiä!
      Rölli osaa tehdä hommat tyylillä, pisteet siitä!

      • vanto

        Hyväkin ruoka on seuraavana päivänä paskaa. Ei siitä kannata paljoa maksaa.

        Onneksi Porvoossa ei ole vielä stadin hinnat. Eliten kotimainen tuoppi viime maanantaina 6,70!!!!

    • röllin mutsi

      Menkää ihmiset Vanhaan Laamanniin jos haluatte hyvää ruokaa tai El Albaan. Mitä ihmeessä te röllejä vaivaatte? Miksi ihmeessä mennä tasottomiin paikkohin rahastettavaksi. Ravintolassa ihmiset haluaa syödä eikä vaan maksaa.

      Jos haluu ihan parasta tsafkaa niin sitten kannattaa tehdä kotona. Just syöty lasten kanssa ja hyvää oli. Kanafileet 2.10 EUR ja perunat päälle about 1 EUR. Nami nami! :-)

      Huonot ruokapaikat pitäsi lailla kieltää ja antaa kunnolliselle ravintoloitsijalle paikka. Se, että rölli on pettymys niin eiköhän se ole sitä ihan joka suhteessa, ja se pitäisi kansalaisten ymmärtää ja olla äänestämättä moista hömelöä ja käymättä noissa rupisissa rafloissa.

      • huuhkaja1

        Walgren's oli minullekin suuri pettymys, kun kävin siellä tänä kesänä. Ruoka oli ylihinnoiteltua, pihvini ei ollut mediumia nähnytkään, toisen meistä perunat olivat kylmät. Huomautimme asiasta, ja puolisoni perunat tulivat n. 20min odotuksen jälkeen. Hän oli jo ajat sitten syönyt oman pihvinsä lisukkeineen, ja sitten "jälkiruoaksi" söi pelkkää perunaa! Minä puolestaan sain uuden pihvin, joka sekin oli huonosti tehty. Jäi todella huono kuva koko paikasta, ja eniten suututti se, kuinka kauan olimme kyseistä iltaa odottaneet vesi kielellä. Koskaan enää aio mokomaan mennä.

        Toivottavasti uusi Grand Park olisi edes odotusten mukainen.

      • nam ja njaaa
        huuhkaja1 kirjoitti:

        On sekä hyviä että huonoja kokemuksia Waalkreenista (ja muistakin). Jotenkin tuntuu että aina pitäis kurkistaa keittiöön ja tarkistaa kuka siellä häärää, sillä ruoan laadun vaihtelu on niin suuri ravintoloissa ettäs sen on pakko johtua siitä, kuka on keittön pomo just sillä hetkellä.

    • Harkitseva herkkusuu
      • Gourmetkokki

        En ole eläissäni saanut niin raakaa medium pihviä kuin Wahlgrenissa. Pihvi ei ollut varmaan kuin käytetty pannulla, veri roiskui pihviä leikatessa. Hyi olkoon! Jos olisin halunnut raa´an pihvin, olisin tilannut sellaisen. Oikein paistettu medium-pihvi on mehevä, muttei kuitenkaan raaka. Miljöö ravintolassa on viihtyisä ja henkilökunta kohteliasta. Gourmet-paikasta ei kuitenkaan ole kyse, sellaista ei Porvoossa ole. Valitetettavasti. Esim. Wanha Laamanni on ylimainostettu paikka, jossa on surkea palvelu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4909
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3922
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3493
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2386
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      56
      2284
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe