hermokivut?

Pelkään selkäleikkausta, kuulin että hermokipuja voi jäädä välilevytyrän poistosta?

apua?
2641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heippa!

Minulta on leikattu selkäydinkanavan ahtautuma ristiluusta. Se painoi rakon, suolen, jalan ja vatsan hermoja niin että tuli virtsaumpi ja ulosteinkontinenssi.

Selkäydinkanava oli mulla 2 mm kun se on norm. naisilla 1.5 cm ja miehillä 2 cm. Mulla avarrettiin se yli 2 cm: ksi ja puoli vuotta on annettu aikaa hermojen toiminnan palautumiselle.

Minulla poistettiin nikamakaari ja vapautettiin selkäydinkanavasta painetta.

Leikkauksesta on kulunut nyt kuukausi ja... valitettavasti ei ole apua tullut, vaivat on lisääntyneet.

Selkäleikkaus on aina iso operaatio. Sitten leikkaustapojakin on erilaisia kohdasta riippuen, että tehdäänkö se selkäydinpuudutuksessa ( esim. minun leikkaus olisi voitu siinä tehdä ) tai sitten nukutuksessa.

Samoin riippuu, millaisia oireita jo Sulla alussa eli ennen leikkausta on ollut.

Leikkauksen jälkeen saat kipulääkitystä ja joissain tapauksissa ne laittaa suoraan kipupumpun hetkeksi.

Toivon sydämestäni, että saat avun ja kivut hellittää. Puhu rohkeasti hoitohenkilökunnalle, kun on kipuja. Lievityskeinoja on monia.

Minut leikattiin yliopistollisessa sairaalassa ja hoito oli mahtava! Henkilökunnalla oli kiireistä huolimatta aikaa jutella, sen minkä jaksoin, auttoivat pyyteettä ja tarttuivat kädestä aina aamuisin, vaihtoivat ihan arkipäivän kuulumisia ja aina kysyttiin vointia ja kipuja... He antoivat nukkua ja kun pyörrytti, hoito oli nopeaa ja asiallista. Sain happea ja tilanne helpotti nopeammin.

Oman paikkakunnan keskussairaalassa oli kohtelu aivan päinvastainen!

Yliopistosairaalassa ymmärsivät, että selkäleikkauksen jälkeen on kipuja, sain olla istuallani vuoteessa ( sängynpääty koholla ) tai korkeaselkäisessä geriatrisessa tuolissa, jossa ei kipuja ollut.

Mutta täällä käskettiin kävelemään, vaikka ei pystynyt ja istuminen kiellettiin, sanottiin että koskaan ei ole selkäleikkauksen jälkeen kipuja... jne.

Kait ne yritti psyykata, mutta onnistuivat romuttamaan vähäisetkin itsetunnon rippeet... No, on hoitohenkilökunnassa niitäkin, jotka olivat ok, jaksoivat kuunnella.

Nyt olen kotona ja olen onnellinen, vaikken pääsekään liikkumaan ulos, enkä parvekkeelle. Pesuhuoneeseenkin mennessä tarvitsen apua (kynnys, toisen pitää nostaa jalkani sen yli), samoin peseytymisessä.

Kipuja lievitän kylmägeelipakkauksella. Apu on n. 15 minuuttia... Kipulääkkeet ( panadol, panacod , muuta ei voi käyttää ) ei auta.

Seisominen ja kävely - yritys ( toinen jalka laahaa perästä ) tuottaa suunnattoman kivun, mutta istuminen helpottaa.

Sukulaismiehellä, jolla on poistettu välilevyn pullistuma selkäleikkauksella, on päinvastainen tilanne istumisen suhteen!

Kannattaa tehdä, kuin siedettävämmältä tuntuu.

Leikkaus, kuten oireet / auttaminen on yksilöllistä ja aikaa parantumiseen voi ottaa tosi kauan, kuten minulla puoli vuotta, kunnes hermot kasvaa.

Toivon, että joku päivä pystyn liikkumaan ulkona joko pyörätuolilla tai parhaimmassa tapauksessa kävellen.

Ennen leikkausta liikuin normaalisti, ei ollut kipuja.

Millaisia oireita Sulla on tai mistä kohdin ne leikkaavat?

Toivotan onnea ja kaikkea hyvää! Lääkärit tekevät parhaansa ja toivon, että saat hyvät hoitajat ja inhimillisen kohtelun!

Kaikkea hyvää, voimia ja rohkeutta leikkaukseen ja toipumista!!!

Ystävällisin terveisin... 11.6 -08 leikattu.

Äänestä

Se että jääkö, tuleeko vai voimistuuko hermokivut selkäleikkauksen takia on yksilöllistä. Toisilla hermot ovat jo niin vaurioituneet, ettei leikkauskaan kaikkiin kipuihin auta. Joillakin menee jotain vikaan leikkauksessa, ja joillakin kipuja tulee, mutta häipyvät sitten ajan kanssa.

Omasta massiivisesta selkäleikkauksesta on nyt 8 viikkoa, eikä mulla ole ollut kivun kipua seitsemään viikkoon (kun sairaalasta pääsin). hermovaurioita tuli, todennäköisesti väliaikaisia, eli vasen reisi/nivus/lantio/pakara oli tunnoton, ja sitten myöhemmin kosketusarka. Nyt alue on pienentynyt 95%, ja luulen että ajan kanssa ko. alue häipyy kokonaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selkäleikkaus kirjoitti:

Pelkään selkäleikkausta, kuulin että hermokipuja voi jäädä välilevytyrän poistosta?

apua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu