onko

viettää ristiäiset/ nimiäiset ( ei siis vielä tiedetä kummat halutaan) lapsen mummolassa. itse asumme helsingissä asti, ja suurin osa sukulaisista ja kummeiesta taas asuu pohjanmaalla. itse haluaisin ehdottomasti että lapsi kastettaisiin omassa kodissa, mutta miehen mielestä parempi kaikille kun kastetaan sielä pohjanmaalla missä molemmat mummolat on. miten te näkisitte, onko se jotenkin "outoa" kastaa mummolassa, eli siis lapsen mummolassa.
2539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minkä ihmeen takia se ihmeellistä olisi? Kuulostaa paljon järkevämmältä noin juuri. Kyllä meidät ainakin on kastettu mummolassa, ihanassa isossa talossa. Mitä järkee olisikaan pieneen kaupunkilaiskerrostalokämppään ollut pakottaa ahtautumaan ihmisiä kahvittelemaan. Itsekin pitäisin mieluusti jossain muualla ku omassa kämpässämme, mutta isovanhemmilla ei ole juuri sen isommat asunnot :( Srk tiloja emme kai voi käyttää kun emme kuulu kirkkoon.

Äänestä

Jos joudutte edes harkitsemaan ristiäisten ja nimiäisten välillä on itsestään selvää että silloin jälkimmäiset ovat oikea valinta. Ei kai nyt kukaan syvästi uskovainen moista edes joudu miettimään ;)

Samalla miksi taas kukaan muu kuin uskovainen ihminen järjestäisi lapselleen uskonnolliset ristiäiset? Itse pidän tällaista loukkauksena syvässä uskossa olevia ihmisiä kohtaan, joita kuitenkin kirkossa toimii paljon, mm. lestadiolaiset ym. Tehkää siis rehellinen valinta ja järjestäkää itsenne näköiset ja omalta tuntuvat juhlat.

T. Kahdet kauniit perinteisen tyyppiset nimiäiset järjestänyt äiti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hassua kirjoitti:

viettää ristiäiset/ nimiäiset ( ei siis vielä tiedetä kummat halutaan) lapsen mummolassa. itse asumme helsingissä asti, ja suurin osa sukulaisista ja kummeiesta taas asuu pohjanmaalla. itse haluaisin ehdottomasti että lapsi kastettaisiin omassa kodissa, mutta miehen mielestä parempi kaikille kun kastetaan sielä pohjanmaalla missä molemmat mummolat on. miten te näkisitte, onko se jotenkin "outoa" kastaa mummolassa, eli siis lapsen mummolassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu