lisäruokaa jo

Missä iässä olette aloittaneet totuttamaan koiranpentuja lisäruokaan? Joissakin ohjeissa sanotaan että vellillä voisi aloittaa lisäruokinnan jo 2 viikkoisesta eteenpäin eli kerran päivässä pieni annos velliä ja loput emän nisämaitoa? Tuntuu kyllä aika aikaiselta..
4217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

viikon ikäiselle, silloin niillä on sentään edes silmät auki

Äänestä

Kolmen viikon iässä. Aloitetaan raaálla paistijauhelihalla johon voi lisätä hieman emonmaitoa tai hyla-kermaviiliä. Pienistä makuannoksista aletaan ennen imetystä.

Äänestä

Hei! KOIRAN PENNULLE SAA ALOITTAA ANTAMAAN VASTA 8 VIIKON IKÄISINÄ PENTURUOKAA KOSKA SILLOIN PENNUT OVAT KYPSIÄ JA VARMASTI JO OSAA TAI SAA SYÖDÄ PENTURUOKAA MUTTA ON HYVÄ VIELÄ ANTAAA EMON MAITOA.TERVEISIN ASIANTUNTIJA ;)

Äänestä

Aikaisintaan kolmen viikon iässä, mutta mieluumin vasta neliviikkoisena.

!!!Riippuen kovasti myös siitä että miten innokkasti emo imettää pentuja!!!

On olemassa narttuja jotka saattavat lopettaa imetyksen jo kolmen viikon jälkeen, mikä tietenkin tarkoittaa että sinun on ruokittava pennut, mutta yleensä emot kyllä imettävät pidempään kunhan saavat rauhassa hoitaa ja imettää pentujaan. Jos emo imettää mielellään, imetys riittää sen neljä viikkoa.

"Musta Tuntuu": Veikkaisin että liian aikainen vellien tuputtaminen johtaa myös liian aikaiseen nisältä vieroittumiseen, ja kuitenkin oman lajin maito on tärkeää pennulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2vkosta eteenpäin kirjoitti:

Missä iässä olette aloittaneet totuttamaan koiranpentuja lisäruokaan? Joissakin ohjeissa sanotaan että vellillä voisi aloittaa lisäruokinnan jo 2 viikkoisesta eteenpäin eli kerran päivässä pieni annos velliä ja loput emän nisämaitoa? Tuntuu kyllä aika aikaiselta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu