Tunteet ovat tähän aikaan vuodesta pinnalla: joko äärimmäinen helpotus ja voitonriemu tai katkera pettymys.
Läheskään kaikki eivät voi läpäistä pääsykokeita, kun pyrkijöiden määrä on kymmenkertainenkin sisäänottoon verrattuna. Epäonnistuneita ei oikeastaan olekaan, vain tilastojen uhreja.
Itsellä tuo kaikki on jo takanapäin, ja moukan tuurilla olen selviytynyt veronmaksajaksi asti.
Tulee vain mieleen: mitä järkeä tässä kaikessa on? Monelle sisäänpäässeelle opiskelu osoittautuu kuitenkin lopulta ylivoimaiseksi. Jotkut pääsevät neljännellä tai viidennellä yrittämällä. Joku löytää jotakin aivan muuta elämäänsä. Joka ikistä kuitenkin tarvitaan.
Tietoyhteiskunnassamme ovat opiskelemaan pyrkivät suurelta osin vielä sokean rouva Fortunan armoilla.
Mutta onnea kaikille, joiden unelma toteutui tähän asti! Ja muille arvaamatonta, yllätyksiä täynnä olevaa vuotta!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.