Otin ensimmäisen piikkini viisitoistavuotiaana. Rakkaudesta. Luokan nuorin, kakkosluokan yli hypännyt. Rikkoa oma ihonsa, tunkea terä terveeseen ihoon, puhkaista suoni, joka kukkii sinisenä Kyproksen-lomalla päivettyneen ihon alla. Mäntä hitaasti pohjaan, miten kädet voivat vispata näin saatanasti?
Pari milliä ainetta. Ei se tunnu miltään. Talon kylpyhuoneen lääkekaapista on haettu desinfiointiainetta. Koettavat välttää rumia jälkiä, ne ovat niin turhia kun vain kokeilee.
Muut siinä piirissä ympärillä. Vaikuttaako tällainen mitään, kysellään. Sitten se tulee. Kihelmöinti, polte. Ei siitä paljon mitään muista. Se oli kokeilu. Kenestä idea oli lähtöisin?
Ei se paljoa vaikuttanut, ainakin siltä nyt tuntuu. Sydän takoo kahtasataa. Nahkasohvan tytön silmät näyttävät niin isoilta että ne voisivat pyörähtää irti päästä ja pudota matolle, kieriä sohvan alle. Valtavat mustat lasimarmorikuulat.
Punaiset huulet, vietävät punaiset huulet, joista maali ei kulu, eikä poskilta lähde väri vaikka koko marraskuu sataisi niiden päälle. Tai vaikka noista marmorikuulista saisi ripsien lomasta puserrettua kyynelen, ei sekään mitään huuhtoisi. Väri ei kulu poskiltakaan. Ehkä jos oikein kovaa painaisi huulensa ihoon, imisi, lipoisi, jyystäisi hampaillaan ihon rikki.
Mutta ensin pitäisi päästä maton yli törmäämättä sohvapöytään, lyömättä itseään pirstaleiksi kiiltävään lasiin kuin ristelijä rantakallioon. Nytkin on myrsky! Myrsky on valloillaan, ettekö kuule miten se lähtee tästä huoneesta ja taivuttaa kattopalkkeja. Se raastaa aasialaisia mattoja. Pitää päästä katsomaan, yrittämään toivotonta, kääntää todennäköisyydet ja katsoa. Tarttua velttoon käteen, herättää kipinä marmorikuulien sisälle, pelastaa toinen nahkasohvalta, joka muuten nielaisee hänet, syö elävältä ja imee kuiviin, tuossa kun hän makaa, kaikki valuu hänestä, vain kauneus jää jäljelle, se ei mene alas tiimalasista, se jää jäljelle.
Mutta ensiksi ei saa löydä itseään pirstaleiksi.
Pari milliä ainetta. Ei se tunnu miltään. Talon kylpyhuoneen lääkekaapista on haettu desinfiointiainetta. Koettavat välttää rumia jälkiä, ne ovat niin turhia kun vain kokeilee.
Muut siinä piirissä ympärillä. Vaikuttaako tällainen mitään, kysellään. Sitten se tulee. Kihelmöinti, polte. Ei siitä paljon mitään muista. Se oli kokeilu. Kenestä idea oli lähtöisin?
Ei se paljoa vaikuttanut, ainakin siltä nyt tuntuu. Sydän takoo kahtasataa. Nahkasohvan tytön silmät näyttävät niin isoilta että ne voisivat pyörähtää irti päästä ja pudota matolle, kieriä sohvan alle. Valtavat mustat lasimarmorikuulat.
Punaiset huulet, vietävät punaiset huulet, joista maali ei kulu, eikä poskilta lähde väri vaikka koko marraskuu sataisi niiden päälle. Tai vaikka noista marmorikuulista saisi ripsien lomasta puserrettua kyynelen, ei sekään mitään huuhtoisi. Väri ei kulu poskiltakaan. Ehkä jos oikein kovaa painaisi huulensa ihoon, imisi, lipoisi, jyystäisi hampaillaan ihon rikki.
Mutta ensin pitäisi päästä maton yli törmäämättä sohvapöytään, lyömättä itseään pirstaleiksi kiiltävään lasiin kuin ristelijä rantakallioon. Nytkin on myrsky! Myrsky on valloillaan, ettekö kuule miten se lähtee tästä huoneesta ja taivuttaa kattopalkkeja. Se raastaa aasialaisia mattoja. Pitää päästä katsomaan, yrittämään toivotonta, kääntää todennäköisyydet ja katsoa. Tarttua velttoon käteen, herättää kipinä marmorikuulien sisälle, pelastaa toinen nahkasohvalta, joka muuten nielaisee hänet, syö elävältä ja imee kuiviin, tuossa kun hän makaa, kaikki valuu hänestä, vain kauneus jää jäljelle, se ei mene alas tiimalasista, se jää jäljelle.
Mutta ensiksi ei saa löydä itseään pirstaleiksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Otsikko sen kertoo. Jotkut, kiltit ihmiset. Säälistä edes. Uhratkaa minuutti, pelastatte uhrin. Olosuhteiden ja oman päänsä uhrin.
No hyvä, yritetään.
Minä pidin tästä.
Ensinnäkin, tuossa oli jotain ovelampaa kuin otsikon perusteella odotin. Ei millään pahalla, mutta otsikko ei ehkä ollut tämän parasta antia.
Itse tekstistä, olet onnistunut saamaan kuluneesta aiheesta tyylikkään tunnelmapalasen, joka ei kerro varsinaisesti mitään, mutta kuitenkin kaiken tarpeellisen. Tavallista omaperäisempiä kielikuvia - etenkin ne silmät. Hyvä, hyvä.
Yleisesti ottaenkin, minä pidän tuollaisesta vähemmän suorasukaisesta tyylistä, joka on jotakin runouden ja proosan väliltä. Ihan pientä hiontaa tyylipuhtaudessa [ ja vaikka noiden mukaan ahdettujen mielikuvien määrässäkin ] olisin ehkä vielä kaivannut - mutta kukin tyylillään.
[ Olen huomannut tuolta toiselta puolelta, että nimimerkki kirjoittaa myös runoja, hyviä ja niitä harvoja lukemisen arvoisia nekin - mutta kuten otsikko toteaa, kommentoimisinnokkuuteni kanssa on vähän niin ja näin.]
Ja tämän on sitten tarkoitus olla positiivinen kommentti.
Minä olen väsynyt.
Petteri kiittää. Mankuminen tuotti tulosta. Otsikko on kamala, mutta ovela; se on tietoisen populistinen - hirveää, mutta näin on. Koetan saada laajaa luentaa. Häpeämätöntä.
Petteristä on hauska kuulla että joku on lukenut hänen lyriikkaansa. Ja lausuu siitä vielä jotakin ystävällismielistä.
Kiitoksia, sieluni ahdistuksen paino lievittyi varpusen verran.
Tietoisen populistinen.
Siinäpä vedenpitävä selitys - varmaan vähemmän kikkailevalla otsikolla todella saavuttaa laajemman suosion, en tiedä.
Ja vielä, sinun kirjoittamasi lyriikka kuuluu niihin harvoihin, joita minä jaksan vilkaista.
[ Tuolla kun on niin uskomattoman paljon teinisoopaakin tarjolla - ja minä olen ennakkoluuloinen. Luen vain niiden nimimerkkien tuotoksia, jotka olen joskus todennut mielenkiintoisiksi.]
[ Rêveuse pitää sulkeista, kyllä. ]
Kommenttisi imartelee minua turhaan.
Pelottava aihe, pelottavan todellisen epätodellinen kuvailu. Huumemaailma on minulle niin vieras, mutta kuitenkin läheinen,erään entisen läheisen takia. Herää pelottava kysymys, onko tuo omakohtaista kokemusta vai taitavaa eläytymistä?
Kunnon Petteri kiittää huomionilmauksesta.
Sanoisimmeko, että kyse on surrealistisesta eläytymisestä.
Jätin tämän lukemisen ensin väliin otsikosta johtuen. Kun sitten luin ensimmäisen lauseen niin lukeminen loppui nopeasti siihen. Oli kyse sitten vertauskuvasta tai ei, niin en halua lukea huumeista. Rakkaus on kaunis asia.