Pankin ovi humahti auki, Jaatisen astuessa sisään. Aikanaan tässä oli ollut säästöpankki, saattoipa olla Koppikin sitä ennen, mutta se oli aikana ennen pankkikriisiä, josta lapset tuskin muistavat muuta kuin että oli pankki josta jaettiin Roopesetä lippaita, niitä joissa Roopen mustat lasit sai irrotettua. Ja voi sitä huutoa kun perässähiihtäjä pahnanpohjimmainen söi esikoisen lippaan rillit.
Asuntolainan ottaminen on aina iso juttu. Erottuaan Jaatinen oli jättänyt talon vaimolle ja kuitannut osuudekseen mersun. Toki mersu oli kalliimpi kuin torppa, mutta sitä Leila ei ollut ymmärtänyt. Mersun Jaatinen möi viikon päästä osituksesta.
Hyvät rahat hän oli mersusta netonnut, mutta suuri osa niistä oli huvennut. Mikä minnekin, pölynimurin ja tulostimen mies oli rahoillaan ostanut, ja uuden sohvan. Tosin imuria ei juuri tullut käytettyä.
Sitten oli elämä muuttunut kerta pizzalla. Yhtenä iltana Jaatinen oli selannut treffipalstaa ja nakannut naiselle koukun. Useimmat naiset väistivät, eivät nämä miestä etsineet vaan prinssiä joka pelastaisi kurjasta elämästä.
Tuo nainen oli erilainen. Jaatinen oli nakannut ykskantaan, ettei jaksanut leikkiä vaan tahtoi tavata ja höh, nainen oli ilmoittanut osoitteensa ja pyytänyt josko Jaatinen hakisi pizzalle.
Pizza oli venynyt juustoineen pitkälle yöhön. Aamulla elämä oli erilainen. Kaikki oli, jopa äitimuori tuntui etäisemmältä kuin ennen.
Ritva seisoi vieressä pankinjohtajan astuessa kopistaan. Nainen oli aika vetävän näköinen viisikymppiseksi, mutta Jaatinen tiesi jo tehneensä valinnan. Mitäpä tuota pankinjohtajaa yrittämään, kun vieressä jo oli nainen ja puoli elämää oven takana. Pankinjohtajan oven takana. Mikäli tuo nainen suostuisi uskomaan ettei Jaatinen enää antanut rahojen valua käsiensä läpi, kuin vielä viime vuonna.
Asuntolainaa, mitä hittoa hän oli tekemässä. Jaatinen katsoi vierellään seisovaa naista ja pankinjohtajaa, käveli naisten perässä neuvotteluhuoneeseen ja tunsi kylmän hien kosteuttavan niskaa,jossa vielä oli hiuksen haivenia, jos olivatkin harmaantuneet. Jaatinen hieraisi niskaa.
- Korot ovat nyt nousussa, mutta nousu on erittäin maltillista, pankinjohtaja luennoi ja lateli lukuja siihen tahtiin ettei Jaatinen niistä ymmärtänyt.
Valkea paperi ojennettiin kohti Jaatista. Siihen vain nimi alle, Ritvan nimen viereen ja elämä on taas elämää. Pientä kinaa, pihtausta, puhumattomuutta, pottuja ja silliä. Nimi vain ja kaikki on kuten ennen.
Ennen, ennen mitä? Ennen eroa, vai ennen elämää? Oliko Jaatisella koskaan ollut elämää? Ajatukset sinkoilivat lähettäen etäpesäkkeitä ympäri aivoja, puna nousi miehen poskille ja käsi alkoi vapista. Nimi vain ja kaikki on ohi.
Vai alussa? Jaatinen veti henkeä, löysäsi hiukan kravattia ja vilkaisi Ritvan uhkeita muotoja. Ei se ota jos ei annakaan, mies päätti, veti pukstaavit paperin laitaan ja huokaisi syvään. Siinä se meni, elämä.
Se elämä jota Jaatinen ei aikeistaan huolimatta olisi koskaan elänyt. Ei hän käyttänyt rahaa etelän matkaan, ei käynyt Thaimaassa aikomuksistaan huolimatta, ei vaihtanut edes paikkakuntaa. Sellaista se oli miehen elämä. Haaveilla saattoi, mutta toteuttaminen se jäi silloin kun olisi ollut tilaisuus ja rahaa, ja sen perään itkeminen sen jälkeen kun itsensä sitoi, oli tyhmää.
Unelmat olivat unelmia, parhaita silloin kun niitä ei voinut toteuttaa, kun tuli tilaisuus, Jaatinen lakkasi unelmoimasta. Jos olisi ääneen puhunut haaveista, olisi joutunut toteuttamaan ne, koska mitään syytä väliinjättöön ei ollut.
Nyt oli Ritva. Saattaisi taas sanoa kuten aina "Kyllähän minä mutta kun...
Siitä se alkoi, oikea elämä.
Asuntolainan ottaminen on aina iso juttu. Erottuaan Jaatinen oli jättänyt talon vaimolle ja kuitannut osuudekseen mersun. Toki mersu oli kalliimpi kuin torppa, mutta sitä Leila ei ollut ymmärtänyt. Mersun Jaatinen möi viikon päästä osituksesta.
Hyvät rahat hän oli mersusta netonnut, mutta suuri osa niistä oli huvennut. Mikä minnekin, pölynimurin ja tulostimen mies oli rahoillaan ostanut, ja uuden sohvan. Tosin imuria ei juuri tullut käytettyä.
Sitten oli elämä muuttunut kerta pizzalla. Yhtenä iltana Jaatinen oli selannut treffipalstaa ja nakannut naiselle koukun. Useimmat naiset väistivät, eivät nämä miestä etsineet vaan prinssiä joka pelastaisi kurjasta elämästä.
Tuo nainen oli erilainen. Jaatinen oli nakannut ykskantaan, ettei jaksanut leikkiä vaan tahtoi tavata ja höh, nainen oli ilmoittanut osoitteensa ja pyytänyt josko Jaatinen hakisi pizzalle.
Pizza oli venynyt juustoineen pitkälle yöhön. Aamulla elämä oli erilainen. Kaikki oli, jopa äitimuori tuntui etäisemmältä kuin ennen.
Ritva seisoi vieressä pankinjohtajan astuessa kopistaan. Nainen oli aika vetävän näköinen viisikymppiseksi, mutta Jaatinen tiesi jo tehneensä valinnan. Mitäpä tuota pankinjohtajaa yrittämään, kun vieressä jo oli nainen ja puoli elämää oven takana. Pankinjohtajan oven takana. Mikäli tuo nainen suostuisi uskomaan ettei Jaatinen enää antanut rahojen valua käsiensä läpi, kuin vielä viime vuonna.
Asuntolainaa, mitä hittoa hän oli tekemässä. Jaatinen katsoi vierellään seisovaa naista ja pankinjohtajaa, käveli naisten perässä neuvotteluhuoneeseen ja tunsi kylmän hien kosteuttavan niskaa,jossa vielä oli hiuksen haivenia, jos olivatkin harmaantuneet. Jaatinen hieraisi niskaa.
- Korot ovat nyt nousussa, mutta nousu on erittäin maltillista, pankinjohtaja luennoi ja lateli lukuja siihen tahtiin ettei Jaatinen niistä ymmärtänyt.
Valkea paperi ojennettiin kohti Jaatista. Siihen vain nimi alle, Ritvan nimen viereen ja elämä on taas elämää. Pientä kinaa, pihtausta, puhumattomuutta, pottuja ja silliä. Nimi vain ja kaikki on kuten ennen.
Ennen, ennen mitä? Ennen eroa, vai ennen elämää? Oliko Jaatisella koskaan ollut elämää? Ajatukset sinkoilivat lähettäen etäpesäkkeitä ympäri aivoja, puna nousi miehen poskille ja käsi alkoi vapista. Nimi vain ja kaikki on ohi.
Vai alussa? Jaatinen veti henkeä, löysäsi hiukan kravattia ja vilkaisi Ritvan uhkeita muotoja. Ei se ota jos ei annakaan, mies päätti, veti pukstaavit paperin laitaan ja huokaisi syvään. Siinä se meni, elämä.
Se elämä jota Jaatinen ei aikeistaan huolimatta olisi koskaan elänyt. Ei hän käyttänyt rahaa etelän matkaan, ei käynyt Thaimaassa aikomuksistaan huolimatta, ei vaihtanut edes paikkakuntaa. Sellaista se oli miehen elämä. Haaveilla saattoi, mutta toteuttaminen se jäi silloin kun olisi ollut tilaisuus ja rahaa, ja sen perään itkeminen sen jälkeen kun itsensä sitoi, oli tyhmää.
Unelmat olivat unelmia, parhaita silloin kun niitä ei voinut toteuttaa, kun tuli tilaisuus, Jaatinen lakkasi unelmoimasta. Jos olisi ääneen puhunut haaveista, olisi joutunut toteuttamaan ne, koska mitään syytä väliinjättöön ei ollut.
Nyt oli Ritva. Saattaisi taas sanoa kuten aina "Kyllähän minä mutta kun...
Siitä se alkoi, oikea elämä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei oikein sanonut minulle mitään tämä teksti... Vaikka pizzajuttu oli hyvä ja tämä: "Pientä kinaa, pihtausta, puhumattomuutta, pottuja ja silliä."
Lopussa meni liikaa selittelyksi/pohdiskeluksi.
Lisäksi jäi jotenkin epäselväksi, mitä ne Jaatisen unelmat ja haaveet oikeestaan olivat. Thaimaan matka ja etelän matka? Eikö just sellaisia kaikki keskiverto-keski-ikäiset tylsäpariskunnat TEE? Tuntuu siis epäloogiselta, että Jaatinen haaveilee näistä eikä pysty toteuttamaan.. Ennemminkin niin, että se käy just kerran vuodessa Madeiralla valmispakettimatkalla vaimon ja kakaroitten kanssa... Mut sitten haaveilis jostain ihan ihan muusta.
voin paljastaa, että kyseessä lienee miehen ikuisuusprobleema: ollako vaiko eikö naisen kanssa?
Kun sen kanssa on, niin unelmoi mansikoista. Sitten eron tullessa mansikkamaa olisi avoin ja poimittavissa, mutta se ei enää houkutakaan.
joutuu lähtemään mansikkaan ja ehkä palaamaan tyhjin käsin. pahimmassa tapauksessa tulee turpaan, kun yrittää poimia toisen mansikkaa.
Yhtä-äkkiä mansikka maistuukin happamalta suussa ja nen näyttävätkin lähemmin katsoen kaikki juuri minulle epäsoveliaksi.
Näin olen kokenut ja teksti oli ihan faktaa. Sain siitä tietyt fibat: juuri noin se menee.
Teksti on suoraviivaista ja helppolukuista vailla erikoisuudentavoittelua ja muuta naurettavaa. Tarina etenee sujuvasti ja konstailematta. Juoni on kiinnostava ja riittävän syvällinen.
Palstan tasoon nähden kirjoitus on erittäin hyvä, absoluuttisesti arvioiden ainoastaan melko hyvä. Vakavia puutteita kirjoituksessa ei ole, mutta ei myöskään erityisiä ansioita.