Täällä tulikin jo esille tuon maanantaisen magia-chatin aikaistamista keskiyöstä jonnekin yhdeksän-kymmenen tietämille, mikä kuulostaa minusta oikein hyvältä, sillä joudun heräämään joka aamu seitsemältä. Ehdotankin täten huomisen chatin ajankohdan siirtämistä vaikkapa sinne kymmeneen, niin ehkä saamme enemmän keskustelijoita -- minutkin jopa.
Chat
Marulk
5182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos kolmaskin nassu on samaa mieltä, mainostelen sitten jatkossa että magia-chat klo 22.
Kannatan. Olkoon siis säädetty, että magia chat on tästä edespäin klo 22.00.
Voisko chattia pitää parina iltana viikossa, niin kaikki halukkaat pääsisivät tutustumaan ja keskustelemaan?
Löytyykö idealle kannatusta? Itse olen sitä mieltä, että yksi kerta viikossa riittää aivan hyvin tätä sorttia. Väkeä ei muutenkaan toistaiseksi ole ollut niin paljon, että sitä kannattaisi alkaa jakamaan kahden eri ajankohdan kesken. Olen siis fokusoidun kerran-viikossa-effortin kannalla.
Mistä syystä haluat toisen päivän? Etkö itse pääse maanantai-iltaisin, vai mikä on?
Niin no. Olen ollut kiireinen iltaopintojen parissa. Se oli vain semmoinen ajatus. Ehkäpä minullakin on joku maanantai aikaa tulla katsomaan ja tutustumaan teihin :) En ole vielä päässyt mukaan, mutta ehkäpä ensi maanantaina. Onko teillä IRC-kanavaa? Tai kiinnostaisiko semmoinen?