Autoton lapsiperhe

Tämä ei suoranaisesti kuulu tälle paltalle,mutten löytänyt parempaakaan, joten kysymys kuuluu:

Onko kenelläkään kokemuksia/tunteeko lapsiperheen tai useamman, joilla ei olisi autoa ja jos tällaisia perheitä on, niin miten hyvin arki ilman autoa sujuu?

Etenkin asia kiinnostaa molempivanhempisten perheiden osalta. Tiedän kyllä useampiakin yksinhuoltajia, joilla autoa ei ole, mutta kaikilla tietämilläni kaksivanhempisilla lapsiperheillä on ainakin yksi auto, vaikka asuisivat Helsingin ydinkeskustassa.

Asia kiinnostaa minua erityisesti siksi, että alamme mahdollisesti mieheni kanssa yrittää lasta jonkin ajan päästä, mutta meillä ei ole autoa. Lisää päänvaivaa asiaan liittyen aiheuttaa se, ettei mieheni hahmoitushäiriöidensä takia välttämättä koskaan pysty ajokorttia hankkimaan ja itse en voi sietää ajamista, vaikka minulla kortti onkin. Ajamista inhoan siksi, että vastuu siitä, ettei onnettomuuksia tule ym. on yksinomaan ajajalla ja koska en haluaisi saada pienimpiäkään parkki- tai ylinopeussakkoja, varsinkaan, kun olen poliisilaitoksella töissä. Lisäksi olen aina auton rattiin istuessani pelännyt joutuvani onnettomuuteen, varsinkin moottoriteillä ym.

Haluaisin myös kysyä, että monessakohan perheessä ajokortti on ainoastaan naisella, sillä KAIKISSA tuntemissani perheissä, joissa auto on, on ajokortti joko pelkästään miehellä tai sitten sekä miehellä että naisella...
8922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ilman autoa . 3 lasta ja 2 aikuista .
Joskus olemme kyllä käyttäneet miehen työautoa ja vuokranneet .
Hyvin pärjää kaupungissa ,jossa järkevämpää on muutenkin käyttää yleisiä.
Onhna paikkoja jonne ei tule lähdettyä kun ei ole autoa ja matkanteko olisi toisinaan helpompaa autolla mutta pärjää ilmankin .
En ymmärrä kuinka ihmisillä on varaa autoon saati kahteen .

Äänestä
  • Pakko kysyä, että millä kyydillä olette menneet synnytyssairaalaan kun supistukset ovat alkaneet. Olen kuullut, että monet, joilla auto on ollut esim. huollossa synnytyksen käynnistyessä, ovat menneet taksilla, mutta vaikka asumme taksiaseman vieressä, pelottaa itseäni ainakin jo nyt, että mitä jos yhtään taksia ei olekaan paikallla. Taksikeskuksella on kokemukseni mukaan huono palvelu ja omat vanhempani saattaisivat olla toinen töissä ja toinen keikalla. Mieheni vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, enkä muutenkaan haluaisi kummankaan isää kuskaamaan itseäni synnytyssairaalaan, mielestäni se tehtävä kuuluu ennen kaikkea tulevalle isälle.

    Äänestä

  • alkuperäinen. kirjoitti:

    Pakko kysyä, että millä kyydillä olette menneet synnytyssairaalaan kun supistukset ovat alkaneet. Olen kuullut, että monet, joilla auto on ollut esim. huollossa synnytyksen käynnistyessä, ovat menneet taksilla, mutta vaikka asumme taksiaseman vieressä, pelottaa itseäni ainakin jo nyt, että mitä jos yhtään taksia ei olekaan paikallla. Taksikeskuksella on kokemukseni mukaan huono palvelu ja omat vanhempani saattaisivat olla toinen töissä ja toinen keikalla. Mieheni vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, enkä muutenkaan haluaisi kummankaan isää kuskaamaan itseäni synnytyssairaalaan, mielestäni se tehtävä kuuluu ennen kaikkea tulevalle isälle.

    perhe jossa kolme lasta ja kaksi aikuista, joskus saamme lainaan anopin autoa, yleensä kuljemme bussilla, työmatkat pyörällä. Synnyttämään ja muihin äkillisiin menoihin kuten sairastapauksissa taksilla, hyvin ehtii synnyttämään taksillakin tai jos nyt kotiin meinaa syntyä niin ambulanssi se on sitten tilattava, ei siihen välttämättä omaa autoa tarvita.

    Äänestä

  • alkuperäinen. kirjoitti:

    Pakko kysyä, että millä kyydillä olette menneet synnytyssairaalaan kun supistukset ovat alkaneet. Olen kuullut, että monet, joilla auto on ollut esim. huollossa synnytyksen käynnistyessä, ovat menneet taksilla, mutta vaikka asumme taksiaseman vieressä, pelottaa itseäni ainakin jo nyt, että mitä jos yhtään taksia ei olekaan paikallla. Taksikeskuksella on kokemukseni mukaan huono palvelu ja omat vanhempani saattaisivat olla toinen töissä ja toinen keikalla. Mieheni vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, enkä muutenkaan haluaisi kummankaan isää kuskaamaan itseäni synnytyssairaalaan, mielestäni se tehtävä kuuluu ennen kaikkea tulevalle isälle.

    Meillä ei autoa ole - eikä tule. Asumme aivan keskustassa, olemme molemmat töissä keskustassa, tykkäämme pyöräilystä ja hyötyliikunnasta, ja yleiset kulkuneuvot kulkvat hyvin. Taksilla kuljemme usein jos on tarve (lääkäriin tms kiireellistä).

    Minulla on laskettu aika kuukauden päästä. Suunnitelmamme on mennä taksilla. Harvoin ensisynnyttäjällä syöksysynnytystä on, eli supistukset alkavat ennakoida tulevaa. Voihan ambulanssin tilata jos kiire todella tulee. Mies nyt kuitenkin ehdotti, että lainaa pari viikkoa ennen laskettua aikaa ystävänsä tai veljensä autoa, jotta päästään sinne laitokselle. Kotiin laitokselta aiomme tulla taksilla. Saimme jo ystävältä lainaksi kaukalon. Emme aio siis edes kaukaloa ostaa, koska niin harvoin autoa käytämme.

    Tiedän että pärjäämme hyvin ilman autoa. Se on asenne- ja periaatekysymys.

    Äänestä

  • ekologinen vaihtoehto kirjoitti:

    Pienemmillä paikkakunnilla, missä ei ole kunnon julkista likennettä asia on hankalampi. Siinä ei paljon periaatteet ja ekologisuus auta. IOmasm kokemus on, että auto on välttämätön, välillä se toinenkin, jos isäntä joutuu kulkemaan autolla töissä, (kun ei ole niitä julkisia). Alkuperäiselle kysyjälle sanoisin, että auto ei ole tarpeellinen pääkaupunkiseudulla. Taksilla pääsee ja synnytykseen ehtii, vaikka hitaammallakin taksilla.

    Äänestä

  • jte kirjoitti:

    Julkinen liikenne on huonoa, kunta järjestää päivähoitoja miten sattuu, ja meillä on oltava kaksi autoa ihan käytännön syistä, jotta pystymme käymään töissä, hoitamaan lapset ja kauppareissut. Lääkäriin pääsemme kesällä vaihtamalla linja-autoa kolme kertaa, näin vain esimerkkinä. Ja kaupunkimme on kymmenen suurimman listalla. Suurimman osan aikaa toinen auto on pihassa käyttämättömänä, mutta ilman sitäei kuitenkaan pärjää. Meillä on lapsia kolme, ja minä sekä mieheni. Ajokortti on luonnollisesti molemmilla (pakko olla).

    Äänestä

autoa. Koska ei yksinkertaisesti ole varaa. Eikä kyllä pakottavaa tarvettakaan, koska itse olen lapsen kanssa kotona ja mies opiskelee. Reissaamme paljon junalla ja tässä kaupungissa pääsee rattaiden kanssa ilmaiseksi bussilla.
Keväällä syntyy toinen lapsi ja matkatavaroiden määrä kasvaa, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Korttia ei ole meillä kummallakaan.
Synnyttämään pääsi ihan hyvin taksilla.
Nykyisillä bensanhinnoilla ei edes haaveilla auton hankkimista.

Äänestä

Meillekin on vauva tulossa joulukuussa. Ei ole autoa. Alunperin aiottiin sellainen syksyn päälle hankkia, mutta nykyisillä polttoaineiden hinnoilla on luovuttu ajatuksesta. Kaupungissa asutaan, vaikkei Helsingissä. Yksi bussivuoro kulkee tuosta vierestä tunnin välein, vaihtamaan joutuu bussia, menipä melkein minne tahansa. Mut en ajatellut tehdä asiasta ongelmaa. Synnyttämään aattelin keretä taksilla tai ambulanssilla, jos on oikein kiire. Ostetaan auto sitte myöhemmin, jos on pakko. Nyt ei oo ainakaan varaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

onnistuuko miten hyvin? kirjoitti:

Tämä ei suoranaisesti kuulu tälle paltalle,mutten löytänyt parempaakaan, joten kysymys kuuluu:

Onko kenelläkään kokemuksia/tunteeko lapsiperheen tai useamman, joilla ei olisi autoa ja jos tällaisia perheitä on, niin miten hyvin arki ilman autoa sujuu?

Etenkin asia kiinnostaa molempivanhempisten perheiden osalta. Tiedän kyllä useampiakin yksinhuoltajia, joilla autoa ei ole, mutta kaikilla tietämilläni kaksivanhempisilla lapsiperheillä on ainakin yksi auto, vaikka asuisivat Helsingin ydinkeskustassa.

Asia kiinnostaa minua erityisesti siksi, että alamme mahdollisesti mieheni kanssa yrittää lasta jonkin ajan päästä, mutta meillä ei ole autoa. Lisää päänvaivaa asiaan liittyen aiheuttaa se, ettei mieheni hahmoitushäiriöidensä takia välttämättä koskaan pysty ajokorttia hankkimaan ja itse en voi sietää ajamista, vaikka minulla kortti onkin. Ajamista inhoan siksi, että vastuu siitä, ettei onnettomuuksia tule ym. on yksinomaan ajajalla ja koska en haluaisi saada pienimpiäkään parkki- tai ylinopeussakkoja, varsinkaan, kun olen poliisilaitoksella töissä. Lisäksi olen aina auton rattiin istuessani pelännyt joutuvani onnettomuuteen, varsinkin moottoriteillä ym.

Haluaisin myös kysyä, että monessakohan perheessä ajokortti on ainoastaan naisella, sillä KAIKISSA tuntemissani perheissä, joissa auto on, on ajokortti joko pelkästään miehellä tai sitten sekä miehellä että naisella...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu