Hei! Olen muuttanut hiljattain Turkuun vuorotteluvapaan aikana ja nyt vapaa loppuu elokuun lopussa. Olen hakenut täällä lähes mitä tahansa työtä vaikkapa kaupan alalle erilaiseen työhön kuin olen tottunut toimistotyöhön, johon olen tympääntynyt 20v yksitoikkoiseen ja syrjimiseen. Nyt pääsin Lidliin haastatteluun ja oli vähän omituinen olo, ensinnäkin olen vanhin ja loput olivat puolta nuorempia tyttöjä ja oli ryhmähaastattelu johon en ollu tottunut ja samaan aikaan henkilökuntaa lappasi ruokatauolle, se oli vähän outoa. Olen kylläkin aloittanut kauneuskonsultointia, josta pidän, mutta ei se heti rikastuta, joten hain jonkunlaisen työpaikan taloudellisena turvana. Toinenkin vaihtoehtona oppisopimuksena lähihoitoalalle jota myöskin kiinnostaa, mutta ei oota ole vielä, viimeksikin pyydettiin ottamaan yhteyttä marraskuussa vasta josko se aukeaisi. Onhan vähän turhan raskas matka ajaa lähes 100km päivittäin nykyiseen työhöni, jos mitään muuta ei löydy ja vanhempi poikani on myös muuttanut tänne, koska on saanut opiskelupaikan ja hän tykkää, että olen hänen lähettyvillään eikä tykännyt jos muuttaisin heti pois täältä työpaikan takia. En enää tiedä mitä teen?
Lidlistä
mummeliko oon?
2825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on sama haastattelukokemus Lidlistä vuosien takaa. Oli samanlainen hädin tuskin teini-iän ylittäneiden nuorten (minua lukuunottamatta - liekö Lidlillä säännönmukaisesti tapana ottaa 50-50% nais- ja miespuolisia, enimmäkseen nuoria, yksi vanhempi) ryhmähaastattelu, josta, voin sanoa, haastattelijat eivät kostuneet lähimainkaan sitä vertaa kuin olisivat saaneet irti yksilöhaastatteluista. Silloin ärsytti vähän, nyt naurattaa - haastattelu oli nimittäin yhtä huonosti hoidettua HR:aa kuin kaikki muukin Lidlin toiminta. :) Enää ei sellaista palkkaa löytyisikään, että suostuisin ko. firmaan töihin.
tehdä, ottavat mielellään töihin nuoria ja kokemattomia, joilla ei mielellään ole kokemusta kaupan alalta. Nuori mukautuu ilmeisesti paremmin kiireiseen työtahtiin ja ei valita niin helposti kuin vanhempi.
Itse olin 3kk töissä ja se riitti minulle. :)