Hei! Minulla ongelmia kolmen marsuni kanssa...
Toivon,että jos edes aiot vastata luet tämän koko tekstin ensin.
Kaikki 3 ovat poikia.
2 marsuista ovat veljiä. Kun hain heidät,olivat vielä ihan pieniä... Hyvin tottuivat nopeasti uuteen kotiinsa(meille). Mutta saatuani kolmannen marsun,2 muuta olivat yli 4kk vanhoja,eli paljon isompia kuin kolmas,joka oli meille tullessaan 5 viikkoa vanha.
Ensin ei mitään ongelmia,kaikki onnellisesti yhdessä samassa häkissä. Tuosta ajasta on kulunut ehkä... Reilut 2kk tai jotain sinne päin.Viime aikoina kuitenkin alkanut ongelmia marsujen kanssa tulla.
Marsuista sen verran,että 2 isoa ovat Jaska ja Elmo. Elmo on aina pomottanut vähäsen Jaskaa... Ja kun tämä Jaska ei osaa puolustautua kunnolla,juoksee vaan karkuun vahvempaa.
Nyt kuitenkin siis on alkanut tulla SUUREMPIA ongelmia.
Elmo on koko ajan Jaskan kimpussa häkissä. Se jahtaa Jaskaa koko ajan ja pienimmälle se ei tee mitään. Sitäpaitsi Jaska ei enää uskalla edes paljoa liikkua häkissä,kun Elmo on siellä!!
En tiiä onko Elmo sit vaan niin hemmetin suojeleva,vai haluuko se kiusata Jaskaa.
Vapaana lattialla Elmo on koko ajan pienimmän perässä ja jos Jaska yrittää tulla niiden mukaan,niin Elmo alkaa jahdata sitä!
Jos Jaskan laittaa pienimmän kanssa häkkiin kahdestaan,ei tule tappeluja. Ne on ihan kiltisti kahdestaan siellä. Jos otan kaikki 3 esim. sohvalle katsoessani tv:tä niin ihan kiltisti ne siinä on. Samoin esim. kuljetuskopassa,ei ongelmia. Mutta häkissä...
Aattelen,et ne on ollu Jaskan kanssa aina parhaat ystävät ja veljet sitäpaitsi tulevat aina olemaan. Haluisin et kaikki 3 olis sovussa,niinkun alussa.
Tätä on jatkunu AIKA PITKÄÄN ja haluisin siitä lopun,mut en tiiä mitä tehdä!
Kenestäkään en haluais luopua,mut ei tää näin voi enää jatkua!
Osaatteko auttaa? Olisin tosi kiitollinen! (:

Vastaukset 9
Vanhimmat
eri häkkiin :D
Eiköhän tilanne siitä rauhotu .. :)
Kannattaa varmaan ainakin pitää Jaska ja se pikkunen samassa häkissä.. aika kinkkinen tapaus kyllä.
tilaa toiselle häkille... Eikä aina jaksa olla siivoomassa esim.olkkaria jos se laitettais olkkariin,kuitenkin sotkua tulis myös lattialle ja matoille...
Häkki siis on mun huoneessa.
Jos jonkun niistä antaisin pois,se olisi varmasti Elmo... ):
Mut en mä haluis kenestäkään luopua!
Aivan,kinkkinen tilanne! Yhden kokonaisen yön valvoin,kun tilanne meni ihan mahdottomaksi,Elmo jahtasi Jaskaa koko yön! Laitoin sen ensin kuljetuskoppaan,mut se alko puremaan kaltereita,eikä siinä melussa voinu nukkua,jos sen laittaa lattialle vapaaksi yksin,se rupee repimään tapetteja tai jyrsimään huonekaluja...
Olisin voinu laittaa pienimmän lattialle myös,mutta Jaska taas ei tykkää olla yksin ja rupee vinkumaan KOVAA! )):
Oon NIIN kyllästynyt,en todellakaan tiedä että mitä teen!
Niillä on siis vain yksi häkki? Mittaa kuika suuri häkki on.
Suurempi aitaus voisi olla ratkaisu tähän tapaukseen. Suurimmatkin häki (120 senttiset) ovat liian pieniä kolmelle, varsinkin kinasteleville uroksille.
Melko varmasti tuohon kyllä auttaa tuo täti63:n ehdottama häkin suurennus tai aitauksen tekeminen (esim. taikakuutioista). Haluaisin myös tietää mitkä ovat häkin mitat?
Onko marsuilla ruokakuppeja, juomapulloja, henäpaikkoja ja nukkumapaikkoja kaikkia kaksi? Se on toinen johon kannattaa kiinnittää huomiota. Niin kauan kun eivät pojat tappele niin että veri lennä niin ei hätää. Nuo ovat tulossa murrosikään ja näin alkaa pompottelu joka on normaalia, ja väliin ei saa mennä, ellei (niin kuin jo sanoin) veri lennä.
Ööö... Häkki on kyllä reilusti yli 150cm. Ei se pieneltä vaikuta minusta. Koska siel on tunneleita,leluja,3 ruokakuppia,juomapullo,3 eri pesää. Ja kaikkea muutakin,mitä nyt marsu tarvitsee...
Kysyn tuosta häkistä vielä sen verran, että onko se itsetehty? Noin suuria tehdashäkkejä ei ole olemassa. Entäpä leveys?
Mutta siis antaisin niiden olla samassa jos haavoja ei synny. Siellä on nyt menossa pomon paikan hakeminen koska ovat siinä iässä. Toivon mukaan rauhoittuvat kun välit selviävät ja ikää tulee lisää.
Meillä ei tule kaksi urosta toimeen laisikaan ja tiedän miltä tuo tuntuu. Itseäni ahdistaa sillä toiselle häkille ei ole tilaa ja tuota ei voi jakaa sillä muuten on liian vähän tilaa. Asuvat vielä samassa sillä joskus syövät sovussa vierekkäin, mutta muutaman kerran on ollut marsupallo jo ja molemmat verillä. Toinen kun on juuri siinä iässä, että haluaa saada sen pomon paikan kun toinen jo aikuinen.
Juu,itse tehty tottakai! (:
Helpotti kyllä kuulla,että muillakin sama juttu... Ainakin melkein! (;
Meillä oli ihan sama tilanne :( Se meni siihen että jouduimme luopumaan rähinöitsijästä.