SonyEricsson

Mites voi olla mahdollista, että yritys joka on siirtänyt liki kaiken toimintansa halpamaihin, voi tehdä businesta nollakatteella? Eikö halpamaissa tehdäkkään halvalla huippulaatua varsinkin tuotekehityksestä puhuttaessa!!??

SonyEricsson siirsi tehtaat ja lähes kaiken tuotekehityksen mm. Intiaan jo 2000-luvun alkupuolella. Tuolloin laitettiin Vaasastakin kiinni parinkymmenen jantterin tuotekehitysyksikkö. Sinne oli kuulemma tullu muutamaksi viikoksi inkkareita oppiin ja niiden lähdettyä toimiston ovet pistettiin säppiin lopullisesti.
4612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

koodareihin miten? Jos ei tuote myy vaikka sen softa olisi halvalla ostetukin niin minkäs teet?

Äänestä

Sony Ericsson on sekä ohjelmistoltaan, että muotoilultaan paljon laadukkaampi kuin Nokia. Nokiaa ostetaan hyvin pitkälle tottumuksesta samoin kuin ihmiset käyttävät Windowsta vaikka parempiakin käyttöjärjestelmiä olisi. Myös markkinointi ja mielikuvat ovat tärkeitä ja niissä Nokia on onnistunut toistaiseksi Sony Ericssonia paremmin. Jos ihmiset ostaisivat laadun eikä mielikuvien perusteella olisi Nokialla kusiset paikat!

ps: vaihtakaa Nokia toiseen merkkiin ja huomaatte miten mukavaa on kun ei ole bugeja ja puhelinta ei tarvitse koko ajan käyttää huollossa. Vain Nokioissa näyttö hyytyy tai puhelin soittelee itsestään tai lähettelee tekstareita muistissa oleviin numeroihin yms. heikosta laadusta johtuvaa ongelmaa.

Äänestä
  • Aikamoista tuubaa. Itellä on ollut puhelimia useammiltakin valmistajilta ja kyllä sitä on kaikilla valmistajilla pahempia ongelmia kun nokialla.

    Omasta mielestäni nokian puhelimien ja pc-softan käytettävyyden taso on todella paljon kilpailijoita edellä (iphonesta mulla ei ole kokemusta, se taitaa olla nokialle tällä hetkellä kova haastaja).

    Äänestä

ennenkuin jatkat paasaamistasi niin perehdy faktoihin, ne pilaavat hyvän paatoksesi

vai onko esim. ruotsi tai englanti joku hyvä esimerkki "halpamaasta"? Sitäkö yritit sanoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2000 ulkoruokintaan kirjoitti:

Mites voi olla mahdollista, että yritys joka on siirtänyt liki kaiken toimintansa halpamaihin, voi tehdä businesta nollakatteella? Eikö halpamaissa tehdäkkään halvalla huippulaatua varsinkin tuotekehityksestä puhuttaessa!!??

SonyEricsson siirsi tehtaat ja lähes kaiken tuotekehityksen mm. Intiaan jo 2000-luvun alkupuolella. Tuolloin laitettiin Vaasastakin kiinni parinkymmenen jantterin tuotekehitysyksikkö. Sinne oli kuulemma tullu muutamaksi viikoksi inkkareita oppiin ja niiden lähdettyä toimiston ovet pistettiin säppiin lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu