Kun olin aivan pieni lapsonen, muutimme perheeni kanssa asumaan Suomeen. Päiväkodissa ja pihalla opin puhumaan melko täydellisesti suomea mutta minuun tarttui toinenkin asia: häpeä omaa syntyperää kohtaan.
Pelkäsin, että minua kiusattaisiin, pidettäisiin epäonnistuneena ihmisenä. Vaikenin siis kokonaan syntyperästäni ja kulttuuristani.
Tapasin vähän aikaa sitten venäläisen tuttavani, joka avasi silmäni täysin. Hän oli niin avoimesti kaikkea sitä, mitä en itse koskaan uskaltanut olla. Iski jopa mustasukkaisuus ja halusin oppia ajattelemaan samoin.
Keskustelumme aikana ymmärsin, ettei perheemme, omat arvoni ja haluni aina natsaa ympäristön kanssa - aina ennen syytin ristiriitatilanteista itseäni ja tyhmyyttäni. Syynä saattaa olla sittenkin kulttuurierot.
Mahtaisko täällä olla ihmisiä samojen kokemusten kera? :) Kertokaa omia tarinoitanne!
Pelkäsin, että minua kiusattaisiin, pidettäisiin epäonnistuneena ihmisenä. Vaikenin siis kokonaan syntyperästäni ja kulttuuristani.
Tapasin vähän aikaa sitten venäläisen tuttavani, joka avasi silmäni täysin. Hän oli niin avoimesti kaikkea sitä, mitä en itse koskaan uskaltanut olla. Iski jopa mustasukkaisuus ja halusin oppia ajattelemaan samoin.
Keskustelumme aikana ymmärsin, ettei perheemme, omat arvoni ja haluni aina natsaa ympäristön kanssa - aina ennen syytin ristiriitatilanteista itseäni ja tyhmyyttäni. Syynä saattaa olla sittenkin kulttuurierot.
Mahtaisko täällä olla ihmisiä samojen kokemusten kera? :) Kertokaa omia tarinoitanne!
Vastaukset 1
Vanhimmat
No itse olen suomalainen, mutta mulla on venäläinen ystävä, jonka tapasin harrastusten parissa..