Perimmäinen kysymys

Aquariuksen tietokilpailu herätti minussa erään kysymyksen: miksi? Se on minusta perimmäinen kysymys kaikkien muiden kysymysten pohjalla, paljon tärkeämpi kuin esimerkiksi "miten?" tai "milloin?".

Koska aion käyttää esimerkkinä aquariuksen vastauksia omiin kysymyksiinsä, pyydän etenkin häntä kommentoimaan seuraavaa.

Kysymyksiin "Mistä me tulemme?" ja "Mihin me olemme menossa?" aquarius esitti pohjimmaisena mielipiteenään, että olemme eriytyneet ykseydestä ja pyrimme siihen takaisin. Tämän valossa ajatus sielun useita elämiä ja erilaisia vaiheita kestävästä oppimisprosessista tuntuu varsin hyvältä selitykseltä täällä olemassaolomme syyksi. Mutta vastaamatta jää kysymys "miksi?".
Miksi meidän pitää pyrkiä kohti ykseyttä?
Miksi alunperin jouduimme erillemme?
Miksi pääsy takaisin on niin vaikeaa, miksi joudumme oppimaan kaiken uudelleen, jos olemme jo kerran olleet yhtä?

Vieläkin syvemmälle pyrkivät kysymykset:
Miksi tämä alkuperäinen ykseys on olemassa? (Ja siihen liittyen, missä se on olemassa?)
Miksi ylipäänsä mitään on olemassa?

Näihin kysymyksiin en ole kuullut kenenkään esittävän muuta kuin arvailtuja vastauksia, jos niitäkään. Edes yksikään uskonto ei tarjoa vastausta niihin (tai ainakaan sellaista ei yleisesti opeteta). Sen sijaan tarjolla on paljonkin erilaisia totuuksia syiksi täällä elettävään elämäämme ja siihen, miten se tulisi elää.

Miksi kukaan ei vastaa kysymykseen "miksi"?

Olisiko syy yksinkertaisesti vain se, että olemme tekemisissä niin suuren asian kanssa, että se ylittää käsityskykymme ja ajattelumme rajat? Suljemmeko tuon kysymyksen mielistämme, koska emme pysty keksimään sille ainuttakaan vastausta?

Odotan innolla asiallista keskustelua ja kommentointia.
20811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Eli... tässä vastaukseni :

Erittelen hiukan kysymystä, MIKSI me kaikki Sielut olemme "lähteneet" ykseydestä.

Jos kaikkeutta katsotaan ulkopuolelta, niin sehän on jo valmis ja on aina ollut. Se vain on tuossa yhdessä, ikuisessa hetkessä.
Mutta jotta kaikkeus voisi myös kokea itsensä, on se "jakautunut" itsensä sisälle kokemaan itsensä.

Kuinka se sitten voi koea yhden hetken, joka sisältää kaiken?
Eipä sitä kerralla voikaan omaksua, eli sitä varten tulee ottaa mukaan aika -käsitys, joka pilkkoo kaiken perättäisiin osiin. Kaikkeuden osanen (yksilösielu) lähtee liikkeelle kaikkeuden sisään ikäänkuin hidastettuun filmiin, jossa tapahtumat tulevat yksi kerrallaan eteensä ja ne on mahdollista omaksua kokemusperäisesti.

Tätä varten olemme ajan harhan sisällä. Kokonaisuus on siis ajan avulla ositettu peräkkäisiin tapahtumiin. Muutenhan kaikki asiat olisivat samassa nipussa ja niiden erittely olisi mahdotonta.

Kaikkien Sielujen elämät tapahtuvat yhtäaikaa. Siksi on mahdollista esimerkiksi tästä ajasta siirtyä johonkin toiseen aikaan, siirtämällä tietoisuuden sijaintia maailmankaikkeudessa.

Menneisyys on olemassa ja tulevaisuus, vaikka useasti mainitaan, että on olemassa vain NYT -hetki.
Niin onkin, mutta tuo NYT -hetki sisältää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden, jotka on eroteltu ajalla.

Äänestä
  • Unessa selitit tuon nimimerkkisi alkuperän, mutta enpä tietenkään muista mistä se tuli =)

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    Unessa selitit tuon nimimerkkisi alkuperän, mutta enpä tietenkään muista mistä se tuli =)

    Olemme siis tavanneet unitasolla. Koetappas muistaa mistä keskustelimme.
    Itseltäni kyllä ns. "normaalit" unet unohtuvat nopeasti.
    Voipi olla, että mikäli esimerkiksi täällä alkaisin selittelemään nimimerkkini syntyhistoriaa, luokiteltaisiin se huu-haaksi.
    Toisaalta... eihän sekään mitään haittaa.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Olemme siis tavanneet unitasolla. Koetappas muistaa mistä keskustelimme.
    Itseltäni kyllä ns. "normaalit" unet unohtuvat nopeasti.
    Voipi olla, että mikäli esimerkiksi täällä alkaisin selittelemään nimimerkkini syntyhistoriaa, luokiteltaisiin se huu-haaksi.
    Toisaalta... eihän sekään mitään haittaa.

    No tätäkö sitten ei muka luokitella huuhaaksi:

    Tapaamisen sävy oli keskusteleva ja iloinen, eli mistään kiireellisestä tai vakavasta ei ollut kyse. En muista yksityiskohtia, harmillista (muttei mulle mitään uutta), aiheet "saattoivat" löyhästi sivuta suunnilleen seuraavan yhdeksän vuoden aikana tapahtuvia asioita.

    Haluatko kertoa sen nimimerkkisi historian? Se näyttäis olevan mun muistissa päällimmäisenä, vaikkakin sekin tavoittumattomissa.

    Äänestä

  • "Eipä sitä kerralla voikaan omaksua, eli sitä varten tulee ottaa mukaan aika -käsitys, joka pilkkoo kaiken perättäisiin osiin."

    Oletko nyt tuosta aivan varma? Nimittäin voisi olla niin, että kaikkeus näkee ajan samalla tavalla kuin me näemme vaikka eteemme, eli kaiken siinä olevan ymmärtäen mikä on missäkin ja millä etäisyydellä toisistaan.

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    No tätäkö sitten ei muka luokitella huuhaaksi:

    Tapaamisen sävy oli keskusteleva ja iloinen, eli mistään kiireellisestä tai vakavasta ei ollut kyse. En muista yksityiskohtia, harmillista (muttei mulle mitään uutta), aiheet "saattoivat" löyhästi sivuta suunnilleen seuraavan yhdeksän vuoden aikana tapahtuvia asioita.

    Haluatko kertoa sen nimimerkkisi historian? Se näyttäis olevan mun muistissa päällimmäisenä, vaikkakin sekin tavoittumattomissa.

    Olemme siis pyörineet samoilla tasoilla. Saatamme olla samassa koulutusketjussa mukana.
    En nyt kuitenkaan tuohon nimimerkkiin puuttuisi.
    Itselleni ei lähiaikoina ole ilmennytkään mitään merkillisyyksiä öiden aikana, joten kaikki on ilmeisesti menossa aikataulun mukaisesti. Odotan mielenkiinnolla seuraavia tapahtumia.

    Äänestä

  • Cuthalu kirjoitti:

    "Eipä sitä kerralla voikaan omaksua, eli sitä varten tulee ottaa mukaan aika -käsitys, joka pilkkoo kaiken perättäisiin osiin."

    Oletko nyt tuosta aivan varma? Nimittäin voisi olla niin, että kaikkeus näkee ajan samalla tavalla kuin me näemme vaikka eteemme, eli kaiken siinä olevan ymmärtäen mikä on missäkin ja millä etäisyydellä toisistaan.

    Niin... kyllä Kaikkeus näkee ja tietää kaiken mitä se on, mutta nyt on kyse kokemuksesta.
    Kaikkeus haluaa kokea käytännössä mitä se on.
    Se on hiukan sama asia, jos minä väitän hyppääväni pituutta kaksi metriä. Tiedän olevani kahden metrin hyppääjä, mutta jollen hyppää, ei se tule todeksi.

    Me toteutamme Luojaa.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Olemme siis pyörineet samoilla tasoilla. Saatamme olla samassa koulutusketjussa mukana.
    En nyt kuitenkaan tuohon nimimerkkiin puuttuisi.
    Itselleni ei lähiaikoina ole ilmennytkään mitään merkillisyyksiä öiden aikana, joten kaikki on ilmeisesti menossa aikataulun mukaisesti. Odotan mielenkiinnolla seuraavia tapahtumia.

    No siinä olis häviävän pieni mahdollisuus että nimimerkkitarinan kuultuani muistaisin jotain muutakin, mutta todennäköisesti en muistaisi. Suurin osa öistäni on täydellisen blackoutin vallassa. Viime yöltä muistan esimerkiksi että nousin sen verran tietoiseen tilaan että ajattelin että jestas sentään, tämä pitää kirjoittaa ylös, sen jälkeen luulin kirjoittaneeni sen ylös ja katosin taas jonnekin =)

    On hyvinkin mahdollista että ollaan samassa koulutusketjussa. Mulla on susta aina ollut joku hunch, mutta ihan turha edes yrittää arvailla mihin se liittyy.

    Saapa tosiaan nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu. Odottavan aika on pitkä. Tai sitten ei.

    Äänestä


Kirjoitit :
"Miksi kukaan ei vastaa kysymykseen "miksi"?
Olisiko syy yksinkertaisesti vain se, että olemme tekemisissä niin suuren asian kanssa, että se ylittää käsityskykymme ja ajattelumme rajat? Suljemmeko tuon kysymyksen mielistämme, koska emme pysty keksimään sille ainuttakaan vastausta?"
Ei minullakaan ole täydellistä vastausta siihen, joka kaikkia tyydyttäisi. En lähde asiaa pohtimaan kovin filosofisesti. Olen aikoinaan uskon kriisissä pohtinut asioista hyvin maanläheisesti hieman yllättävästä näkökulmasta.
Pohdintani on pakinassa http://www.nic.fi/~jlindell/kristusko.htm

Miksi ihminen yleensä pohtii näitä asioita ?
Raamatun pohjalta lähden siitä, että Luojamme, Jumala on luonut meidät yhteyteensä. Syntiinlankeemus katkaisi tämän yhteyden. Mutta ihminen silti enemmän tai vähemmän tietoisesti tai joskus ehkä tietämättä etsii tätä yhteyttä. Jumala tarjoaa rakkaudessaan meille ilman omaa ansiotamme uudelleen tämän yhteyden evankeliumissa. Se on lahja, jonka saamme nöyrinä ottaa vastaan, kun hyväksymme Jumalan lähettämän Jeesuksen sovitustyön. Kerran saamme ehkä vielä konkreettisemmin olla Hänen yhteydessä.
Enemmän tästä : http://www.nic.fi/~jlindell

Kirjoitin äskettäin toisessa paikassa seuraavat ajatukset, jotka ehkä jotain kertovat käsityskykymme ja ajattelumme rajoittuneisuudesta :

Aika on muuten merkillinen asia.
Meille on tuttu kolme ulottuvuutta (pituus - leveys - korkeus/syvyys). Ominaista on, että me voimme näissä vapaasti (ainakin periaatteessa) liikkua tai olla liikkumatta (esim. olla matkalla tai asua kotona). Einstein aikoinaan toi esille, että aika on neljäs ulottuvuus. Siinä meillä ei ole tätä liikkumisvapautta, olemme jatkuvasti matkalla eteenpäin. Tämä johtuu tästä materia-ruumiistamme. Jos (kun) olemme vapaat ruumiistamme (materiasta), voisimme ehkä liikkua aika-akselilla mielivaltaisesti tai olla liikkumatta ( = ikuisuus !) Olen muistaakseni joskus lukenut, että ulottuvuustasoja voisi olla jopa toistakymmentä??. Niistä en kyllä tiedä mitään.

Suuri osa näitten keskustelupalstojen kiistoista mm. evoluutio - luomisasioissa johtuu mielestäni siitä, että me ihmiset yritämme selittää ja tulkita kaikki ilmiöt lähtien nykyisistä ulottuvuuksista ja tästä nykyisen olotilamme tietämyksestämme. Tällöin unohdamme, että on muita ulottuvuuksia. Miksei voisi olla meiltä näkymätön maailma ? Tämä aihe ja siihen liittyvä "tekniikka" on muuten aina kiinnostaneet ihmisiä. On noituutta ja kaikenlaisia okkulttisia ilmiöitä, on science fiction-elokuvia ja "hupi"-ohjelmia, joissa yritetään saada esineitä (ja ihmisiä) katoamaan ja sitten taas ilmestymään. Filmeissä rakennetaan usein "aikakoneita", jotta aika-akselillakin olisi liikkumisvaraa ! Ihminen aavistaa jotain tästä ?? Hän ei vaan tunne tai hallitse tätä tekniikkaa, mutta silti se voi kai olla olemassa ?
Jumala ei ole sidottu meidän nykyisiin ulottuvuuksiimme eikä aikakäsitteeseemme.
Tämä seikka vie usein keskustelut Jumalasta väärille poluille. Tämä toisaalta myös avaa täysin uusia näkymiä näissä kiistakysymyksissä. Voisin mielelläni tuoda joskus esille jotain tästä, mikä kuitenkin on ja tulee jäämään nykyisen tieteen ulkopuolelle. Tästä syystä niistä vain syntyy turhaa kinastelua tällaisilla palstoilla (juupas – eipäs-jaarittelua). Kahdenkeskeisissä keskustelussa voin vapaammin tuoda ne esille.

Äänestä
  • " Olen muistaakseni joskus lukenut, että ulottuvuustasoja voisi olla jopa toistakymmentä??"

    Niitä taitaa olla nykytietämyksen mukaan muistaakseni 16, mutta niitä löydetään kokoajan lisään ja ei ole mitään syytä olettaa ettei niitä löydettäisi loputtomasti lisää, eli niitä lienee ääretön määrä. Sama asia kuin se, että pienintä universumin elementtiä (molekyyli>atomi>protoni/neutroni/elektroni ja niistäkin on jo pienempiä löydetty) tuskin ikinä tullaan löytämään...

    Äänestä

  • Cuthalu kirjoitti:

    " Olen muistaakseni joskus lukenut, että ulottuvuustasoja voisi olla jopa toistakymmentä??"

    Niitä taitaa olla nykytietämyksen mukaan muistaakseni 16, mutta niitä löydetään kokoajan lisään ja ei ole mitään syytä olettaa ettei niitä löydettäisi loputtomasti lisää, eli niitä lienee ääretön määrä. Sama asia kuin se, että pienintä universumin elementtiä (molekyyli>atomi>protoni/neutroni/elektroni ja niistäkin on jo pienempiä löydetty) tuskin ikinä tullaan löytämään...

    Ulottuvuustasoja on ääretön määrä, eli maailmankaikkeus on lähes portaaton.

    Mainitsit tuon pienimmän hiukkasen. Maailmankaikkeuden pienin osanen on samalla sen suurin osa, eli suurin on pienin.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Ulottuvuustasoja on ääretön määrä, eli maailmankaikkeus on lähes portaaton.

    Mainitsit tuon pienimmän hiukkasen. Maailmankaikkeuden pienin osanen on samalla sen suurin osa, eli suurin on pienin.

    Onko sinulla itsetehty tohtorinhattu kotona?

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Onko sinulla itsetehty tohtorinhattu kotona?

    Haluatko että valmistan sinullekin hatun?

    Äänestä

Kiitos hyvistä kysymyksistä.

Tämä ”alkuperäinen ” ykseys on tajunnan tila, jossa ei ole lainkaan erillisyyttä. Tätä tajunnan tilaa edustaa Tao,Luoja, engl. Creator, kaikki, mikä ON. Siis ainoastaan ON. Tuo kaikki mitä ON, voi vapaasti olla ja ”levätä” itsessään TAI ilmentää itsensä omissa luomuksissaan.

Sanotaan että tuo kaikki mitä on halusi kokea ITSE itsensä ja niinpä hän LOI erilaiset kehitysympäristöt voidakseen kokea itsensä. Esimerkiksi veedoissa puhutaan Luojan sisään- ja uloshengityksestä, kun tarkoitetaan luomistapahtumaa ja prosessia, joka johtaa takaisin alkutilanteeseen. ”Uloshengityksessä” siis luodaan erilaiset kehitysympäristöt ja niihin pienet Luojan osaset, sielut, joita mekin edustamme. ”Sisäänhengitys” on prosessi, jonka avulla nuo Luojan osat palaavat takaisin sulautuakseen alkulähteeseensä. Perusperiaate, joka sisältyy molempiin, on LIIKE, kehitys. Luominen on siis JATKUVA tapahtuma, jota tapahtuu kaiken aikaa, joka hetki. Ei siis ole kyse mistään ”alkuräjähdyksestä”, vaan jatkuvasta prosessista.

Selittäisin asian kyllä vieläkin tarkemmin jos tietäisin tarkalleen, mistä Luomisessa on kyse. Periaate, jolla itse ymmärrän olemassaolomme, selvinnee edellisestä. Kaiken kaikkiaan Luojamme on ilmeisen kekseliäs ja ”leikkisä” olento. Tästä tullaan myös helposti siihen johtopäätökseen että Luojamme on meille, omille osasilleen, aina hyväntahtoinen. Miksi hän haluaisi millään tavoin ”tuomita” tai vahingoittaa meitä?

Tästä tulemmekin sitten tuohon viimeiseen kysymykseesi, miksi takaisin pääsy on vaikeaa?

Ensinnäkin, onko se sitä? Onko elämänkoulu mielestäsi vaikeaa? Ehkä Luojamme on antanut meille hieman ”liikaa läksyjä”, jos ajattelemme keskivertoihmisiä. Toisaalta on muistettava että meidän (ihmiskunnan) tietoisuutta on TARKOITUKSELLISESTI rajoitettu , jälleen oman käyttäytymisemme vuoksi. Me olemme olleet ”tarkkailuluokalla” viimeiset 13000 vuotta ja nyt meille on tarjolla vihdoin mahdollisuus päästä ”normaaliluokalle” kaikkien muiden sivilisaatioiden kanssa.

Kysymykseesi miksi tämä ykseys on olemassa vastaan; siksi kun se ON, se yksinkertaisesti ON. Ja kysymykseesi missä se on olemassa, vastaan ei missään tietyssä paikassa. Se ilmentyy eri ulottuvuuksissa eri tavoin, mutta sen ”paikkaa” ei yksinkertaisesti voi määritellä.

Miksi ylipäätään mitään on olemassa? Siksi että tajuntasi kautta tunnet olevasi olemassa, aistiesi avulla koet olevasi olemassa, mielesi avulla luulet olevasi olemassa ja sielusi avulla TIEDÄT olevasi olemassa.

Aikaa ei ole, on vain YKSI aika, paikkaa ei ole, on vain YKSI paikka.

Äänestä

Kyllä sinä varmasti keksit itse vastauksen, kun olet kysymyksenkin keksinyt. Se pulpahtaa sinulle mieleen yhtenä aamuna herättyäsi, tai saat sen unessa joltain viittaan pukeutuneelta mieheltä.
En ymmärrä, mitä toisten vastaukset sinua hyödyttäisi. Ainakaan minä en ymmärrä pätkääkään noiden Aqvaariuksen ja Marcelin selityksistä.
Ehkä se on parempi, ettei tule rasittuneeksi liikaa tietämisestä.

Äänestä
  • Jees... ymmärrän, että kertomukseni saattaa kuullostaa varsinaiselta seli-seliltä ilman mitään konkreettista ja kouriintuntuvaa.

    Mutta se kaikki on kyllä erittäin loogista, jos viitsii avoimesti asiaa itselleen hahmotella.

    Heittele vain lisäkysymyksiä. Ehkä voin valottaa asiaa lisää.

    Äänestä

Tuntematon
Kirjoittanut: Nymfopoika, 10.12.2002 klo 14.32

Kuinka käsitykseni olevaisuuden yksityiskohdista ja kokonaisuudesta tai menneisyydestä ja tulevaisuudesta kasvaakaan, tervehtii minua aina lopulta suuri tuntematon.

Suuri tuntematon on sisälläni, ulkopuolellani, tulevaisuudessani ja menneisyydessäni. Vaikka olisin kuinka yksin, suuri tuntematon on aina seuranani.

Äänestä

ghhjnvg kaikki viestit ei näyc bc

Äänestä

Miksi me ylipäätään olemme täällä? Minä en ymmärrä tämän Inhimillisen haasteen tarkoitusta. Miksi se on tarpeen? Miksi meidän täytyy pukeutua unohduksen viittaan ollessamme Ihmishahmossa? Miksi tämä kaikki ylipäätään tapahtuu?

VASTAUS: Rakas ystävä, tämä kysymys on esitetty monta kertaa, ja siihen on myös vastattu lukuisia kertoja kuluneiden vuosien aikana. Sinä kysyt elämän tarkoitusta! Se on kaikkein useimmin esitetty kysymys, ja yksi kaikkein kunnioitetuimpia. Me emme koskaan kyllästy antamaan teille tätä vastausta!

Ajattelepa hetkinen. Jos te tosiaankin olette ikuisia, ja Jumalan osia, ja tulitte tänne vapaaehtoisesti, niin jotain on silloin piilossa, eikö vain? Miksi muuten tekisitte näin? Miksi vapaa valinta? Miksi inhimillinen kärsimys ja kaikki tuska? Kaiken tämän takana täytyy olla jotain merkityksellistä, ja piilotettua, henkisestä näkökulmasta katsottuna.

Minäpä kysyn sinulta tämän: Voitko kuvitella jotain sellaista, mitä Jumala/Henki ei voisi sinun mielestäsi tehdä? Aluksi saattaisit sanoa "ei". Jumala voi tehdä mitä vaan. Vastaus on todellisuudessa tämä: Jumala on puolueellinen! Jumalalla on taipumus rakkauteen. Siksi silloin, kun Maailmankaikkeudessa on tilanne, joka vaatii päätöstä ilman tätä puolueellisuutta… puolueettomalla ja neutraalilla leikkikentällä Jumalatietoisuuden ulkopuolella, niin siihen on olemassa eräs menetelmä. Tässä tapauksessa sitä kutsutaan Maaksi.

Oletko koskaan kuullut sanonnasta "Ainoa vapaan valinnan planeetta"? Mietitkö koskaan, mitä se oikein tarkoitti? Tarkoittaako se sitä, että muut planeetat, joilla on elämää, eivät voi valita? Ei tietenkään. Se tarkoittaa sitä, että tämä on ainoa planeetta (tällä hetkellä), joka voi valita oman värähtelytasonsa. Ihmiset ovat ainoita, joilla on voima ja kyky (1) tunnistaa oma henkinen lähteensä ja (2) käyttää sitä muuttaakseen Maan todellisuutta. Tällä hetkellä Maa on ainoa planeetta, jossa asuu jumalaisia olentoja.

Me olemme antaneet teille paljon tietoa tästä aiemmin. Etsi se käsiisi. Se selittää sen, miksi avaruusolennot tulevat ja menevät, mutta eivät tee paljon muuta (kuten laskeutuisivat ja näyttäytyisivät, esimerkiksi). Se selittää sen, miksi avaruusolennot haluaisivat pariutua kanssanne (he voivat tehdä sen biologisesti, mutta eivät henkisesti). He yrittävät "kloonata" teidän Korkeamman Minänne! (Sitä he eivät voi tehdä) He aistivat teidän suunnattoman voimanne, ja te ette siihen pysty! (Kosmista huumoria, joka ympäröi teidän kaksinaisuuttanne) Se selittää sen, miksi teillä on vain yksi aurinko (useimmilla elämää sisältävillä planeetoilla on kaksoisaurinkojärjestelmät). Todennäköisyys elämän kehittymiseen on paljon suurempi, kun aurinkoja on kaksi, ja "elinalueen" sisällä on useampia planeettoja. Teillä on vain yksi, ja siksi te ette pistä silmään läheskään niin helposti eikä muiden olentojen ole siksi kovinkaan helppo löytää teitä.

Kutsu sitä halutessasi vaikka kokeeksi, mutta kokeessa ei ole kyse teistä. Tässä kokeessa on kyse ainoastaan energiasta ja värähtelystä. Jos siis haluat välttämättä antaa sille nimen, niin sano, että olet keskellä "kokemusta", et koetta. Tämä on lähempänä totuutta. Te olette vapaaehtoisia kokeen suorittajia, kokemassa maailman, mutta se pysyy teiltä tiukasti piilossa samalla, kun te tulette ja menette, tulette ja menette. Tämä on myös lauseen "tasa-arvoisiksi luotuja" ydinmerkitys. Se tarkoittaa sitä, että te kaikki olette jumalaisia olentoja, joiden henkiset kyvyt ovat samanlaisia. Se, mitä te niillä sitten teette, muuttaa teidän todellisuuttanne ja tämän planeetan todellisuutta.

Tässä sinulle lisää pähkäiltävää: Miksi Ihminen, koko elämän mittaisen koetuksen, kärsimyksen ja surun jälkeen, tulisi koskaan takaisin? Ja silti te tulette! Voitko selittää sen? Minä voin. Kun te ette ole täällä, te näette suuremman kokonaisuuden. Kun te ette ole täällä, te voitte tuskin odottaa päästäksenne takaisin tekemään lisää… jatkaaksenne tätä kokemusta ja auttaaksenne tässä energiakokeessa.

Vastaapa minulle tähän: Miksi sinä tulit takaisin tässä elämässä? Kun maailmanloppu oli nurkan takana ja useimmat Maata koskevat ennustukset sanoivat, että tästä tulisi kaiken "loppu", niin miksi sinä valitsit juuri tämän ajan tullaksesi takaisin? Luulet varmaan, että se oli sattumaa (tai pahempaa… jonkinlainen rangaistus)? EI! Itse asiassa jotkut teistä odottivat valitakseen juuri tämän ajan. Miksi? Luuletko, että valitsit tämän ajan, jotta voisit palata takaisin ja kuolla kammottavalla tavalla? Vastaus on ei. Päinvastoin, sinä maltoit tuskin odottaa päästäksesi takaisin ja muuttaaksesi sitä kaikkea! Toisella puolella sinä ymmärrät, että ei ole mitään määrättyä tulevaisuutta. Teidän parhaiden profeettojenne "kirjoittamat" asiat ovat vain sen hetkiseen energiaan perustuvia mahdollisuuksia siihen, mitä saattaisi tapahtua.

Niinpä sinun täytyy ymmärtää, että on olemassa "suuri salaisuus"… jonka kaikki tuntevat, ja joka silti on piilossa tietoisuuden tasolla. Siinä on kyse uudesta Maailmankaikkeudesta, ja sen alkuenergiasta. Kyse on Maasta, joka huolehtii puolueettomasta vastauksesta suureen, universaaliin kysymykseen. Mihin tuo energia tulee asettumaan? Kun lopullinen mittaus suoritetaan, mikä tulee olemaan tulos?

Tässä vaiheessa päästään itse asiaan: Viimeisen mittauksen oli tarkoitus olla nyt. Kaikki teidän profeettanne kertoivat sen teille. Kaikki kutsuivat teidän aikaanne "lopun ajoiksi". Te kuitenkin muutitte asioita, ja siirryitte pois vanhojen ennustusten raiteilta. Nyt te olette luoneet jotain aivan odottamatonta, täysin kaikkien koskaan annettujen ennustusten ulkopuolelta. Todista se itsellesi! Etsipä ennustus, jossa kuvataan teidän nykyistä tilannettanne. Et tule onnistumaan. Kävivätkö nuo muinaiset ennustukset toteen? Eivät käyneet. Siksi verkkoa muutettiin, ja siksi te istutte nyt paikassa, jonka koetta on jatkettu.

Se, mitä Maalle tapahtuu, tulee lopulta vaikuttamaan elämään täysin uudessa universumissa. Siitä, mitä te juuri nyt teette, tietävät kaikki teidän "verhoksi" kutsumanne toisella puolella. Tämä on ollut se syy kaikkeen opetukseen, ja siksi juuri nyt on niin monia, joilla on sama sanoma… innoittava sanoma, joka haastaa teidät jatkamaan eteenpäin ja löytämään ratkaisut aiemmin ratkaisemattomiin asioihin… ja itse asiassa löytämään oman jumalallisuutenne.

Siksi me puhumme myös teidän "suuresta alkuräjähdyksestänne". Sitä ei ollut. Se oli universaalinen ulottuvuussiirtymä, kaikki luotiin näennäisesti tyhjästä, kaikki yhdellä kertaa. Mutta on olemassa paljon värikästä historiaa siitä, miten se tapahtui, ja millainen alkuenergia oli. Te olitte täällä silloinkin, mutta sitten… se onkin ihan eri tarina.

Jumalan "taipumus" on rakkaus. Kun te pääsette lähemmäksi korkeampaa värähtelyä, teidän solunne alkavat kuulla tämän hyvin puolueellisen kannustusjoukon.

Siksi me rakastamme teitä niin paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mira kirjoitti:

Aquariuksen tietokilpailu herätti minussa erään kysymyksen: miksi? Se on minusta perimmäinen kysymys kaikkien muiden kysymysten pohjalla, paljon tärkeämpi kuin esimerkiksi "miten?" tai "milloin?".

Koska aion käyttää esimerkkinä aquariuksen vastauksia omiin kysymyksiinsä, pyydän etenkin häntä kommentoimaan seuraavaa.

Kysymyksiin "Mistä me tulemme?" ja "Mihin me olemme menossa?" aquarius esitti pohjimmaisena mielipiteenään, että olemme eriytyneet ykseydestä ja pyrimme siihen takaisin. Tämän valossa ajatus sielun useita elämiä ja erilaisia vaiheita kestävästä oppimisprosessista tuntuu varsin hyvältä selitykseltä täällä olemassaolomme syyksi. Mutta vastaamatta jää kysymys "miksi?".
Miksi meidän pitää pyrkiä kohti ykseyttä?
Miksi alunperin jouduimme erillemme?
Miksi pääsy takaisin on niin vaikeaa, miksi joudumme oppimaan kaiken uudelleen, jos olemme jo kerran olleet yhtä?

Vieläkin syvemmälle pyrkivät kysymykset:
Miksi tämä alkuperäinen ykseys on olemassa? (Ja siihen liittyen, missä se on olemassa?)
Miksi ylipäänsä mitään on olemassa?

Näihin kysymyksiin en ole kuullut kenenkään esittävän muuta kuin arvailtuja vastauksia, jos niitäkään. Edes yksikään uskonto ei tarjoa vastausta niihin (tai ainakaan sellaista ei yleisesti opeteta). Sen sijaan tarjolla on paljonkin erilaisia totuuksia syiksi täällä elettävään elämäämme ja siihen, miten se tulisi elää.

Miksi kukaan ei vastaa kysymykseen "miksi"?

Olisiko syy yksinkertaisesti vain se, että olemme tekemisissä niin suuren asian kanssa, että se ylittää käsityskykymme ja ajattelumme rajat? Suljemmeko tuon kysymyksen mielistämme, koska emme pysty keksimään sille ainuttakaan vastausta?

Odotan innolla asiallista keskustelua ja kommentointia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu