Piikillekö

pitää 6kk koirani viedä. Puri pihaamme tullutta käsivarresta, piti laittaa tikkejä. Hänellä kotona narttukoira, omani uros. Isokokoinen sekarotuinen. Koirani on aika tarkka pihastaan ja siitä ettei tulla äkkiä liian lähelle. Vieras kumartui koiran silmien tasolle ja leperteli. Ei ole uhitellut aiemmin ja kotona ihan lupsakka otus tosin haukkuherkkä. Nyt mietin mitä tehdä? Lopetettavako????
4524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä rotuja koirassa on? Ettei vaan olis jotain laumanvartijaa tai muuta tiukkaa vahtia?

Eikös tuonikäisen koiran koulutus ole vielä ihan kesken. Ja mahtaako omistajakaan osata käyttää vielä koiraansa ihan oikein....
Meinaan siis tällä lauantai-iltaisella viestilläni, että jos kyseessä on hyvin vahtiviettinen koira, niin sen tappaminen on mielestäni tarpeetonta, sille vaan tarvitsee järjestää sellaiset olot, ettei se ole vaaraksi vieraille. Ei vahtiva koira ole hullu, se vaan tekee työtään.

Jos tarvitset pihaasi jonkun kaikille ystävällisen otuksen, on ehkä parempi luopua nykyisestäsi ja hankkia vaikka joku noutaja. Tai voitko aidata pihasi niin, että vieraat eivät pääse koiran reviirille? Koiratarha?

Äänestä
  • joka varamasti tikkaa kiinni jos joku menee pihalle.
    Eli ihan turha sanoa, että osta joku seurakoira niin se ei pure. Kuinka moni seurakoira tikkaa sekä omistajia että vieraita, ihan pirun moni. Eivät vaan pääse otsikoihin kuten ei ilmeisesti tämäkään sekarotuinen. Jos se olisi ollut dobberi tai rotikka tai seefferi niin iltalehti olisi taas tienannut kunnon rahat. Se siitä.

    Mutta siis. Omistajat vain kuiskaa tälle labradorinnoutajalle- "älä hauku" (sillä äänellä mikä on poliisiopisto-leffan tummalla pienellä naisella eli onnetonta vikerrystä) ja koira vain haukkuu raivoisasti välittämättä mitään ihmisen vikinöistä.

    Kyllä se nyt on sillä tavalla, että koulutus on tärkeää kaikille roduille. Älä mieti sitä, että tuleeko koiralle nyt paha mieli kun kiellän siltä jotain. Itseasiassa koira on onnellisimmillaan kun sen ei tarvitse ylettömästi vahtia ja suojella sinua kaikilta ohikulkijoilta.
    Koiralle pitää pystyä ärähtämään ja haetaan se koira pois ihmisten luota räkyttämästä.
    Koira ei saa ensimmäisenä olla vastaanottamassa vieraita.

    Nyt opetat koirasi istumaan paikallaan.
    Sinä menet sitten vieraan luokse ja tervehdit.
    Koiran voi vaikka viedä pois tässä vaiheessa ja annat sen tutustua vieraaseen vasta hiukan myöhemmin.

    Vieraan käsket, huom! KÄSKET seistä paikallaan (he ehkä sanovat ettei haittaa vaikka koira riekkuu tms. mutta ole tiukkana) ja koira saa vasta ANNETTUASI luvan, mennä omalla tahdillaan haistamaan vierasta.
    Vieras ei kumartele eikä pyri silittelemään vaan on lähinnä kuin ei oliskaan. Toistoa ja toistoa.

    Kun koira on jo kerran noin napakasti purrut (tappajakoira, huono vitsi) niin nyt muutat kätöstäsi välittömästi.

    Lisäohjeita löytyy varmasti -koiraneuvola-. Siellä on myös tarjolla koirankoulutusta juuri niille ongelmakoirille, joita muut kouluttajat eivät ole saaneet kasvatettua.

    Älä anna enää koirasi päättää siitä, että milloin leikitään tai hellitään. Sinä kutsut koiran hellittäväksi ja leikkeihin. Sinä sanot -NYT RIITTÄÄ tai LOPPU ja koiran pitää poistua. Jos ei toimi niin koira eri huoneeseen HETI.

    Jos koirassa tosiaan on laumanvartijaa niin sitten ei ehkä nuokaan ohjeet toimi. Sinun vain täytyy estää koirasi ja vieraiden kohtaaminen.

    Äänestä

  • on labradorinnoutaja kirjoitti:

    joka varamasti tikkaa kiinni jos joku menee pihalle.

    Tässä (anonyymin kirjoittamassa) viestissä oli asiaa. Todellakin.

    Tosin meillä on "laumanvartijoita", ja olen sitä mieltä että ei niilläkään ole "lupa" purra ketään. Jämäkällä johtajuudella ja kouluttamalla näihin tilanteisiin ei päädytä. Joskin meillä harrastetaan tavallaan ennakointia, koirilta kielletään kaikki sellainen käytös mikä "edeltää puremista", eli kaikki pullistelu yms. Yleensä ottaen silloin kun koiralaumamme johtajanarttu alkaa liikaa pullistelemaan, se tarkoittaa yks-yhteen myös sitä, että kyseinen koira kokeilee rajojaan myös meidän kanssamme (omistajien), ja johtajuusharjoituksissa on oltava tiukkana.

    Niin, noista edellisen anonyymin neuvomista harjoituksista piti kommentoida sen verran, että mielestäni kaikkein vaikein osuus on saada vieras "koehenkilö" ymmärtämään miksi näitä harjoituksia tehdään, ja miksi koiran ei saa mielivaltaisesti loikkia ja pomppia vieraita kohti (edes hyvät mielessä). Koiraa ei kyllä ole vaikea saada ymmärtämään että mikä on meininki ja missä se kaappi seisoo, mutta ne ihmiset...

    Äänestä

vaa koulutukseen,sekä koira että omistaja.. ja rodut ois kans kiva tietää että vois es vähä saaha jotai hajua et mistä johtuu..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

pitää 6kk koirani viedä. Puri pihaamme tullutta käsivarresta, piti laittaa tikkejä. Hänellä kotona narttukoira, omani uros. Isokokoinen sekarotuinen. Koirani on aika tarkka pihastaan ja siitä ettei tulla äkkiä liian lähelle. Vieras kumartui koiran silmien tasolle ja leperteli. Ei ole uhitellut aiemmin ja kotona ihan lupsakka otus tosin haukkuherkkä. Nyt mietin mitä tehdä? Lopetettavako????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu