Isäni on kannattanut koulukiusaamista 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen kerran kiusasin päiväkodissa muistaakseni jo kahden ikäisenä eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat koulukiusaamista. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi työpaikkakiusausta!
Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin koulukiusaus on ollut suosikkini puuhaani jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt kiusata kuitenkin jo melko kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni kiusaamista kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että koulukiusaaminen on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
obvious troll is obvious