Määritelmiä

Kysynpä nyt vaan, kun on edelleen epäselvää.

Mikä on kirjailija? Mikä taas on kirjailijanalku? Määrittääkö kyseisiä lokeroita nimi kustannussopimuksessa? Tekeekö liiton jäsenyys kirjailijan? Missä vaiheessa sitä lakkaa olemasta "alku"? Jos on alku, voidaanko olettaa, että jonain päivänä on kirjailijanloppu? Vai jääkö ikuisesti aluksi?

Ehdotan kirjailijanaluksi henkilöä, joka vähintään työstää tekstiä kustantajalle tarjottavaksi. Kirjailijaksi muututaan vasta kolmannen julkaistun teoksen jälkeen. Mikäli kyseessä on omakustanne, korottaisin tuota julkaisujen määrää, elleivät sitten ole saaneet osakseen erityistä tunnustusta. Mikäli alku on julkaissut yli viisi vuotta sitten, voidaan hänet rankata kategoriaan "entinen kirjailijanalku".

Missä kohtaa itse olette? Toivon ensi vuonna saavuttavani oman määritelmäni "kirjailijasta".
3271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kirjailinalku on tähtäämässä kirjailijaksi - siis noin kahden kustannetun kirjan kirjoittakjaksi, mitkä eivät ole omakustannuksia. Tosin osa täällä kirjoittaa vain leipätyönsä ohella, huvikseen, eli he eivät varsinaisesti ole edes kirjailijanalkuja, vaan "kirjoittajia". Kirjailijanloppu on minulle vieras käsite, oletan että jos sille pitää syvällinen merkitys etsiä; edesmennyt kirjailija, joka on siis julkaissut (ei omakustanteina) väh. kaksi kirjaa. Mikäli kyseessä on kuitenkin kirjailijanalunloppu, on kirjailijanalusta tulossa kirjailija. Kirjailijanlopunalku on juuri edesmenneen kirjailijan (kts. käs. kirjailija, ei kirjailinalku) jälkeinen aika, jolla ei kuitenkaan ole ko. kirjailijalle mitään merkitystä, sillä hän on loppu. Voidaan tuoda esille myös kirjailijanalunalku, joka on siis juuri aloittanut kirjailijaksi tähtäämisen eli on siis uusi kirjailijanalku. Kirjoittamisen keskeyttäneen henkilön, mikäli kyseessä on kirjailijanalku, voidaan sanoa kirjailijanalunlopuksi, taikka keskeytykseksi, tilanteesta riippuen. Samoin asia menee kirjoittamisen lopettaneen kirjailijan kanssa, joka kuitenkin luultavasti tunnetaan loppuelämänsä kirjailijana, vaikka ei kirjoittaisikaan. Taikka entisenä kirjailijana, kirjailijanloppuna, joten tultaisiin taas edesmenneeseen kirjailijaan/kirjailijanalkuun.

Nämä ovat vaikeita asioita pohdittaviksi, eikä niihin ole yhtä oikeaa vastausta. Vastauksia on yhtä paljon kuin on myös, kirjailijanalkuja, loppuja, kirjailijoita ja edesmenneitä kirjailijoita ynnä muita edellä mainittuja, kuten myös niitä jotka eivät kirjoittamista ole aloittaneet. Ovathan hekin kuitenkin joskus kirjoittaneet. Eli ovat siis kirjoittajia. Kuten osa täällä palstalla. Mutta eivät samanlaisia?

Äänestä
  • No voi jösses sentään.
    Voisit kyllä pykätä kirjan

    Kirjailijanalku.

    Saattaisin jopa ostaa kirjahyllyyni koristeeksi, jos sitten vielä oikein nahkakantinen ja kultakirjaimilla nimi selkämyksessä.

    Voi että !

    ... ihanaa tekstiä suollat kertakaikkiaan,
    kirjoitappa lissää, tekase oikein tietokirja... mie innolla jään oottelemmaan, kun ilmoittelet sitten kirjasi valmistumisesta täällä meille kaikille.
    Kirjailijanalku.

    Kiitos !

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    No voi jösses sentään.
    Voisit kyllä pykätä kirjan

    Kirjailijanalku.

    Saattaisin jopa ostaa kirjahyllyyni koristeeksi, jos sitten vielä oikein nahkakantinen ja kultakirjaimilla nimi selkämyksessä.

    Voi että !

    ... ihanaa tekstiä suollat kertakaikkiaan,
    kirjoitappa lissää, tekase oikein tietokirja... mie innolla jään oottelemmaan, kun ilmoittelet sitten kirjasi valmistumisesta täällä meille kaikille.
    Kirjailijanalku.

    Kiitos !

    Loistava ja lähes tyhjentävä analyysi aiheesta.
    Tämä tyylilaji sopii sinulle, esim. pakina, parodia. Ehkä olet monipuolisempikin, en yhtään ihmettelisi. Älystä tuleva menestyksesi ei ole kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RajamaanAchmed kirjoitti:

Kysynpä nyt vaan, kun on edelleen epäselvää.

Mikä on kirjailija? Mikä taas on kirjailijanalku? Määrittääkö kyseisiä lokeroita nimi kustannussopimuksessa? Tekeekö liiton jäsenyys kirjailijan? Missä vaiheessa sitä lakkaa olemasta "alku"? Jos on alku, voidaanko olettaa, että jonain päivänä on kirjailijanloppu? Vai jääkö ikuisesti aluksi?

Ehdotan kirjailijanaluksi henkilöä, joka vähintään työstää tekstiä kustantajalle tarjottavaksi. Kirjailijaksi muututaan vasta kolmannen julkaistun teoksen jälkeen. Mikäli kyseessä on omakustanne, korottaisin tuota julkaisujen määrää, elleivät sitten ole saaneet osakseen erityistä tunnustusta. Mikäli alku on julkaissut yli viisi vuotta sitten, voidaan hänet rankata kategoriaan "entinen kirjailijanalku".

Missä kohtaa itse olette? Toivon ensi vuonna saavuttavani oman määritelmäni "kirjailijasta".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu