Hei neidot, ladyt, tytsyt ja runomimmit! Jaksatteko hieman analysoida itseänne?
Oletteko suvaitsevaisia parinvalinnassanne? Toisin sanoen miten hyvin kumppaninne on vastannut naisihannettanne?
Oletko ollut suhteessa, jossa olet kokenut olevasi fyysesti viehättävämpi kuin kumppanisi? Ja onko siitä syntynyt ongelmia jommalle kummalle?
Kaikki varmaan tunnistavat itsestään heikkouksia ja epävarmuuksia, naisia kun ollaan. Mutta tekeekö se meistä suvaitsevampia kiinnostuksen kohteen heikkouksille? Kiinnostuuko ihminen automaattisesti va itseään kauniimmista ihmisistä? Ja missä vaiheessa tutustumista sisäinen supermalli peittoaa ulkoisen pinnan, sen minkä me haluamme muille näyttää itsestämme?
Mitä olen äijämaailmaan tutustunut, mies saa olla millainen hyvänsä, ja silti voi asettaa riman vaikka kuinka korkealle parinvalinnassa, eikä itse edes häiriinny tai koe epävarmuutta itseään upeamman daamin seurassa.
Entä naispareissa? Yltääkö suvaitsevaisuutenne itseenne asti? Saako itseänne ehkä kauniimpi ja huomiotaherättävämpi kumppani tai treffiseura hykertelemään hyvästä onnesta vai kipristymään stressistä ja menettämisen pelosta?
Olen huomannut itse, että nainen voi olla itse itsensä pahin vihollinen. Korostuvatko omat selluliitit ja pikkuiset rinna tms. jos vertaat itseäsi kiinnostukseesi tai kumppaniisi. Pääsetkö epävarmuudestasi eroon?
Ulkonäkö on vain pintaa, eikä kukaan halua kusipään seurassa elämäänsä tuhlata oli kuinka kaunis ja seksikäs hyvänsä. Toivottavasti mahdollisimman moni on erimieltä kanssani ja kiistää teesini. Haluaisin uskoa ettei lepakkomaailma ole niin pinnallinen kuin pelkään, sillä itse en ole lähelläkään täydellisyyttä. Mietinkin, estääkö oma itsekriittisyyteni minua tdella lähestymästä erästä, jota pidän maailman kauneimpana ja seksikkäimpänä ja hauskimpana tyyppinä. Heh, tunnustan, olen subjektiivinen tässä asiassa.
Oletteko suvaitsevaisia parinvalinnassanne? Toisin sanoen miten hyvin kumppaninne on vastannut naisihannettanne?
Oletko ollut suhteessa, jossa olet kokenut olevasi fyysesti viehättävämpi kuin kumppanisi? Ja onko siitä syntynyt ongelmia jommalle kummalle?
Kaikki varmaan tunnistavat itsestään heikkouksia ja epävarmuuksia, naisia kun ollaan. Mutta tekeekö se meistä suvaitsevampia kiinnostuksen kohteen heikkouksille? Kiinnostuuko ihminen automaattisesti va itseään kauniimmista ihmisistä? Ja missä vaiheessa tutustumista sisäinen supermalli peittoaa ulkoisen pinnan, sen minkä me haluamme muille näyttää itsestämme?
Mitä olen äijämaailmaan tutustunut, mies saa olla millainen hyvänsä, ja silti voi asettaa riman vaikka kuinka korkealle parinvalinnassa, eikä itse edes häiriinny tai koe epävarmuutta itseään upeamman daamin seurassa.
Entä naispareissa? Yltääkö suvaitsevaisuutenne itseenne asti? Saako itseänne ehkä kauniimpi ja huomiotaherättävämpi kumppani tai treffiseura hykertelemään hyvästä onnesta vai kipristymään stressistä ja menettämisen pelosta?
Olen huomannut itse, että nainen voi olla itse itsensä pahin vihollinen. Korostuvatko omat selluliitit ja pikkuiset rinna tms. jos vertaat itseäsi kiinnostukseesi tai kumppaniisi. Pääsetkö epävarmuudestasi eroon?
Ulkonäkö on vain pintaa, eikä kukaan halua kusipään seurassa elämäänsä tuhlata oli kuinka kaunis ja seksikäs hyvänsä. Toivottavasti mahdollisimman moni on erimieltä kanssani ja kiistää teesini. Haluaisin uskoa ettei lepakkomaailma ole niin pinnallinen kuin pelkään, sillä itse en ole lähelläkään täydellisyyttä. Mietinkin, estääkö oma itsekriittisyyteni minua tdella lähestymästä erästä, jota pidän maailman kauneimpana ja seksikkäimpänä ja hauskimpana tyyppinä. Heh, tunnustan, olen subjektiivinen tässä asiassa.
Vastaukset 50
Vanhimmat
40 naisena ajattelen, että näin vanhemmiten alkaa olla vapaa ulkonäköpaineista. Ei niin, ettei välittäisi yhtään miltä näyttäisi, taidan olla vielä vähän turhamainenkin, mutta että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Korostaa niitä puolia itsessään mistä tykkää, pukeutuu sellaisiin vaatteisiin missä itse viihtyy mielentilan mukaan. Kyllä mä aina katson naisessa kokonaisuutta, jokainen nainen on kaunis. Mä tykkään naisista, jotka hymyilee paljon ja nauraa. Sellainen positiivisuus on viehättävää. Ei se tarkoita että väkisin pitää hymy vääntää, ja on erilaisia aikoja elämässä, mutta esim. baarissa kyllä ne hymyhuulet huomataan. Vaikka en ole luonut mitään kriteeristöä niin huomaan viehättyväni eniten sporttisista tyypeistä, itse olen ehkä sellainen amatsooni eli femme, mutta minimalistisesti.Huh huh. Johan oli määritelmä.
kuin naisihanne. Jos jonkun kanssa on hyvä olla ja sen on hyvä olla mun kanssa, niin se riittää.
Jos on hetsku/lesbo-magneetti ei haittaa.
Jos toinenkin rakastaa, niin eipä se minnekkään lähde.
Jos ei rakasta, niin sitten saa mennäkkin.
Tällä systeemillä ne kyllä yleensä lähtee, vaikka rakastaavatkin :(.
Se on se ihmeellinen itseluottamuksen puute, jota ei välttämättä edes toinen huomaa.
mutta vaikka sitä näennäisesti monilla olisikin, useimmat meistä ihmisistä on pohjimmiltaa epävarmoja itsestään ainakin jollain tasolla. Kaikki riippuu paljon siitä, millaisia ihmisiä on elämänsä varrella kohdannut, miten on tullut huomioiduksi ja kohdelluksi.
Ja niin valitettavaa kuin se onkin, haukkuja, pettämisiä, torjuntoja ja syrjäänjäämisiä muistaa pidempään kuin niitä ihania egoa hveleviä hyväksynnän, rakkauden ja hemmottelun hetkiä. Jotkut arpeutuvat vieläkin pahemmin kuin toiset, en osaa sanoa onko kyse sisäisen maailman herkkyydestä vai vääristyneestä minäkuvasta.
Toiseen ei tosiaan voi takertua, sitä vain pitkittää väistämätöntä. Tulee luottaa ja olla luottamuksen arvoinen. Minä olen kuitenkin itse luonteeltani mielettömän mustasukkaisuuteen taipuvainen ja omistushaluinen ja elän jatkuvasti tämän huonon ominaisuuden kanssa häveten ja kiroten. Koska sen tiedostan, pyrin myös siitä kasvattamaan itseäni ulos.
Mitä enemmän kohtaat vastoinkäymisiä, sitä vanhempana on vaikeampi enää luottaa mihinkään. Itse yritän olla välillä optimistinen.
Ikävät kokemukset naisten suhteen kehittävät myös rimannostotarvetta ja -kyvykkyyttä. Mustasukkaisuus ja omistamisenhalu nimittäin lisääntyy, jos toinen antaa siihen aihetta ja jopa kiusaa asialla.
Ei tietenkään aina näin, mutta myös näin.
olin itsekin epävarmimmillani suhteessa, kun toinen koko ajan kertoili kuinka naiset kävivät pokailemassa ja flirttailemassa tms. Se sattui.
Onko sitten parempi että hän olisi jättänyt nämä asiat kertomatta ja minä olisin elänyt "auvoisen onnellisena" hänen rinnallaan, sitä en osaa sanoa.
tällainen, siipalleni olen sanonut, että katsoa saa mutta ei koskaan minun edessäni, minua on kunnioitettava ja itse olen toiminut samalla lailla paitsi viime aikoina mutta meidän suhde onkin muuttunut toiselle tasolle. Olen tässä tapaillut muita parin viime vuoden ajan ja jokainen on käyttäytynyt erittäin epäkunnioittavasti minua kohtaan. Eli mistä löytyy vielä ihmisyyttä kunnioittavia ihmisiä.
Minun on vaikea edes kuvitella, että jotakin ihmistä koko ajan pokaillaan ja flirttaillaan..:)
Uskon, että enempi on kysymys kertojan halusta vaikuttaa kuulijaan ja tehdä hänestä mustasukkainen.
Fiksu ihminen ei muutenkaan prassaile noilla jutuilla, sillä varatun pokailullahan ei ole merkitystä.
Oi, miksi me niin usein valitsemme rinnallemme sellaisen, joka satuttaa.:(
että uskon Sadie, että olet käyttäytynyt yhtä epäkunnioittavasti suhteissasi. Et ole ehkä huomannut. Nytkin kirjoittelet täällä ihastuksistasi, kenestä pidät eniten kenestä vähiten...kiva on ambulanssikuskinkin lukea tätä kirjoitusta ja huomata, ahaa käheä-ääninen on tapetilla tällä viikolla.
Kerran baarissa keskustelin erittäin komean, varatun miehen kanssa ja keskustelumme keskeytti nainen, joka kehui kuinka komea mies minulla onkaan ja yritti iskeä häntä. Tämä komea mies hermostui rauhallisen tasaisesti ja puuskahti että "tämä nainen käyttäytyi tosi epäkunnioittavasti sinua kohtaan". Tämä episodi aiheutti minulle vain masennuksen, todeten, että kaikki hyvät ovat näköjään varattuja.
En kirjoittelisi näistä jos pelkäisin loukkaavani jotain josta kirjoitin. Turhaan siis pelkäät ambulanssitytön vuoksi, häneen olin vain kevyesti ihastunut koska emme milloinkaan tutustuneet, ja kaiken todennäköisyyden vuoksi varmaan myös hetero.
Ja jos puhun ihastuksistani, ne eivät ole olleet samanaikaisia, eivätkä mitenkään samanarvoisia tai verrattavissa rakkaussuhteeseen. Ja rakastuessani, kun olen parhaimmassa tapauksessa suhteessa, ei minulla ole silmiä muille. Sama juttu kun rakkaus päättyy syystä tai toisesta. En kestä pitkään aikaan ajatustakaan uudesta särkyneestä sydämestä ja silloin yleensä hautaudun töihin tai urheiluun tai ystävieni suojiin. Jossain vaiheessa sitä elämä kuitenkin voittaa, ja alkaa huomioida uusia ihmisiä ympärillään.
Muutenkin kun ihastun, ihastus joko syvenee tai hiipuu, riippuu kuinka hyvin toisen oppii tuntemaan ja vastaako ihminen sitä mielikuvaa jonka hän on itsestään antanut ja johon olen alunperin ihastunut.
Suurin osa varmasti kenen tahansa ihastumisista on täysin viattomia. Se on vain alkuaste toivottavasti muille syvemmille tunteille jos hyvin käy, eikä yleensä johda mihinkään pidemmälle. Joillakin on helpompaa ihastua kuin toisilla, ehkä se riippuu avoimuudesta tai panssaroidusta sydämestä.
Onko ihastuminen siten väärin? Minusta ihastuminen tekee elämästä siedettävää ja antaa potkua arkeen. Aivan kuin se olisi synonyymi pettämiselle, tai pahimmillaan jopa kevytmieliselle ihmiselle.
Jos suhteessa oleva ihastuu toiseen ei sekään ole maailmanloppu, vaan oire jostain muusta. Ymmärtääkseni se on varsin yleistä varsinkin pitkissä parisuhteissa. Mutta on eri asia pettää kuin ihastua. Suhteessa on silloin jotain vialla jos ihastuu ulkopuolisiin.
Hieman todellisuudentajua kehiin nyt!
"Jos suhteessa oleva ihastuu toiseen ei sekään ole maailmanloppu, vaan oire jostain muusta. Ymmärtääkseni se on varsin yleistä varsinkin pitkissä parisuhteissa. Mutta on eri asia pettää kuin ihastua. Suhteessa on silloin jotain vialla jos ihastuu ulkopuolisiin."
Mun mielestä tuo kertoo yksinkertaisuudessaan sen tosiasian, että maailmassa on muitakin viehättäviä naisia kuin se oma rakas siinä vierellä. Ihastuminen on tunne, eikä sen tarvitse johtaa yhtään mihinkään. Jotkut vaan ovat helpompia ihastumaan kuin toiset, joten suhteestakaan ei tarvitse vikaa etsiä.
vaikka ois suhteessakin.käsi sydämmelle ja katse peiliin joka muuta väittää !
mainitsin aikaisemmissa kirjoituksissa jos joku on lukenut ne oikein, mutta silmien edessä ei keimailla muille. Tämä on minun periaatteeni ja minusta Sadie ajattelee samoin. Hänhän kirjoitti kuinka kurjaa oli kun joku entinen oli kertonut pokailutarinoistaan. Entä jos sinun kumppanisi flirttailisi ja keimailisi muille silmiesi edessä? Kokeillaanko?
Kyllä mä luulen, että kaikki varmaan hiffaa sen sisäisen kauneuden merkityksen parisuhteessa, mutta en mä tiedä pitääkö siitä syyllisyyksiä repiä jos vähän ulkonäköäkin katsoo tai ihailee toisen ulkonäköä? Jokaiselle se oma rakas on kuitenkin kaunein. Mutta en tiedä tulkitsinkin sun viestiä oikein, mutta mitä tässä suuressa pinnallisuudessani nyt rintoihin tulee, niin mä diggaan pieniä rintoja! Siis ainakin mua ne kovastikin kiihottaa. Ja hoikat sääret. Mutta kun joku kiinnostava nainen osuu kohdalle niin sitten sitä vaan skannaa sen kokonaisuuden ja löytää aina uusia ja ihania paikkoja, joihin ihastua.
"Ulkonäöstä ja epävarmuuksista
Sadie-77 20.7.2008 klo 08.14
Mitä olen äijämaailmaan tutustunut, mies saa olla millainen hyvänsä, ja silti voi asettaa riman vaikka kuinka korkealle parinvalinnassa, eikä itse edes häiriinny tai koe epävarmuutta itseään upeamman daamin seurassa. "
Täytyy sanoa, et tunne äijämaailmaa. Ei se mitään, ilmankin niitä elämässä selviää.
"Saako itseänne ehkä kauniimpi ja huomiotaherättävämpi kumppani tai treffiseura hykertelemään hyvästä onnesta vai kipristymään stressistä ja menettämisen pelosta? "
Kipristymään stressistä ja menettämisen pelosta.
Olen minä toki jotenkin ylpeä kun olen pokannut itselleni nättejä naisia, entisestä kv. mallista alkaen. Jostain syystä ne hakeutuvat minun seuraani. Malli hakeutui seuraani kun minulla on tapana ilmaista mielipiteeni peittelemättä.
onkohan tämä ikäasia, mutta kun en edes kiinnostu kauneudesta,enkä vertaile.
Rakas ihminen on aina kaunis, kauniimpi kuin minä, maailman kaunein omissa silmissä.
Enkä edes osaa sanoa mihin itse sijoitun kauneuskäyrällä, kaipa se on sitten siinä katsojan silmässä.
Taas yksi 39-vuotias.
Siis tuota ensinnäkään en miellä itseäni lesboksi, enkä kommunikointipulmien vuoksi tiedä, onko jutun toinenkaan osapuoli sitä. Mutta jumalaisen kaunis hän kyllä on, sitä mietin viime viikolla hänen kävellessä vastaan. Kaunis aivan eri tavalla kuin mitä esim. bulgarialainen talonpoika voisi olla.
Toivottoman rumana en pidä itseänikään, joten ehkä tässä suhteessa olisimme melkein fifty-fifty. Tunnustan, että hänen ulkoinen viehätysvoimansa tuntuu minusta melko tärkeätä pointilta. En silti sulje pois mahdollisuutta, etteikö jutussamme voisi olla myös jonkinlaista henkisempää ulottuvuutta.
Mukava aloitus pitkästä aikaa.
"Oletteko suvaitsevaisia parinvalinnassanne? Toisin sanoen miten hyvin kumppaninne on vastannut naisihannettanne?"
Vaikea kysymys. Tavallaan jokaisen on pitänyt viehättää minua jollain tavoin.. Olen ehkä suvaitsevainen siinä suhteessa, ettei minulla oikeastaan ole selkeää naisihannetta.
"Oletko ollut suhteessa, jossa olet kokenut olevasi fyysesti viehättävämpi kuin kumppanisi? Ja onko siitä syntynyt ongelmia jommalle kummalle?"
No kyllähän sitä on ollut puolin ja toisin, mutta en usko, että juuri se on tuottanut ongelmat, vaan ihan jotkut muut seikat.
"Kaikki varmaan tunnistavat itsestään heikkouksia ja epävarmuuksia, naisia kun ollaan. Mutta tekeekö se meistä suvaitsevampia kiinnostuksen kohteen heikkouksille?"
Mielenkiintoisesti asetettu kysymys. Tähän voisi vastata, että kun ihminen kasvaa henkisesti ulkoinen menettää merkitystään. Itsekäs/kehittymätön ihminen vaatii toiselta jopa kohtuuttomuuksia ja elää omissa suuruuskuvitelmissaan.
"Kiinnostuuko ihminen automaattisesti va itseään kauniimmista ihmisistä?"
Hmmmm.. Eikö tuo käytännössäkin ole täysin mahdotonta...?
"Ja missä vaiheessa tutustumista sisäinen supermalli peittoaa ulkoisen pinnan, sen minkä me haluamme muille näyttää itsestämme?"
Sanoisin että viimeistään alkuhuuman laskeuduttua.:)
"Mitä olen äijämaailmaan tutustunut, mies saa olla millainen hyvänsä, ja silti voi asettaa riman vaikka kuinka korkealle parinvalinnassa, eikä itse edes häiriinny tai koe epävarmuutta itseään upeamman daamin seurassa."
Jep. Tuo on juuri sitä itsekkyyttä ja kehittymättömyyttä, josta mainitsin tuossa ylempänä. Eletään omissa suuruus/mahtavuuskuvitelmissa. Toki tätä esiintyy myös naisten keskuudessa.
"Entä naispareissa? Yltääkö suvaitsevaisuutenne itseenne asti? Saako itseänne ehkä kauniimpi ja huomiotaherättävämpi kumppani tai treffiseura hykertelemään hyvästä onnesta vai kipristymään stressistä ja menettämisen pelosta?"
Kumpiakin tunteita saattaa herätä. Kuitenkin niistä pitäisi äkkiä päästä, sillä ne eivät ole hyvää rakennusainetta vakavalle suhteelle.
"Olen huomannut itse, että nainen voi olla itse itsensä pahin vihollinen. Korostuvatko omat selluliitit ja pikkuiset rinna tms. jos vertaat itseäsi kiinnostukseesi tai kumppaniisi. Pääsetkö epävarmuudestasi eroon?"
En vertaa itseäni kumppaneihini. Olen armollinen tässä suhteessa kummallekin.
"Ulkonäkö on vain pintaa, eikä kukaan halua kusipään seurassa elämäänsä tuhlata oli kuinka kaunis ja seksikäs hyvänsä."
Aivan samaa mieltä.
"Toivottavasti mahdollisimman moni on erimieltä kanssani ja kiistää teesini."
?
"Haluaisin uskoa ettei lepakkomaailma ole niin pinnallinen kuin pelkään, sillä itse en ole lähelläkään täydellisyyttä. Mietinkin, estääkö oma itsekriittisyyteni minua tdella lähestymästä erästä, jota pidän maailman kauneimpana ja seksikkäimpänä ja hauskimpana tyyppinä. Heh, tunnustan, olen subjektiivinen tässä asiassa."
Lepakot ihmisinä ovat yksilöitä. Iän myötä suhtautumiskyky laajentuu ja monet pinnallisuudet jäävät vuosien myötä. Lähestyä kannattaa aina, kaunista ja vähemmän kaunista, jos on kerran kiinnostunut aidosti ihmisestä.
Ei se ihmisen kauneus haittaa ja tee epävarmaksi toista ihmistä, vaan se, miten hän käyttäytyy.
ärsyttävät, mutta toisaalta ihmisessä täytyy olla aika paljon itsevarmuutta, että pystyy hyväksymään tai kestämään nämä diivat. Mielestäni kaikki käyttäytyvät huonosti toisinaan, on niin helppo moittia toista eikä tunnustaa itselleen, että itsessä on myös vikaa.
joillakin on tämä kauniin ihmisen syndrooma, ja mikäs siinä, on hienoa iskeä kaunis ihminen, siitähän saa irtopisteet kotiin..huonoa käytöstä ei pidä hyväksyä, mutta toisinaan viisas ihminen osaa olla hänelle armollinen.
Itsevarma nainen on yleensä seksikäs, mutta ainakin minusta pelottava! Sellainen kun minusta kiinnostuisi. Luulen että toisen itsevarmuudesta voi jopa saada itselleenkin lisää varmuutta. Toivottavasti kaikki itsevarmat ja epävarmat lesbot nyt äkkiä osoittavat rakkailleen niin paljon hyväksyntää ja hellyyttä ettei kukaan joutuisi ainakaan turhaan murehtimaan omasta huonosta itsetunnostaan.
Mutta siis, mitä tarkoitat kauniin naisen syndroomalla, olen superutelias määritelmästäsi? Viittaatko narsismiin vai itsekkyyteen vai peilikuvauhteisiin? Haluaako tällainen syndoomasta kärsivä kaunis nainen olla suhteessa vain saadakseen lisää egobuustia? En itse viittaa yhtään kenenkään kaunottareen tässä.
Mitä mieltä muut olette?
kun tiedät vastauksen itsekin. Sulle näyttää nämä ulkonäköasiat olevan melko tärkeitä, kun kirjoittelet tästä asiasta niin paljon. Samoin itsevarmuus ja itseluottamus. Mitä noista asioista jahkailla täällä, unohda tuollaisten vatvominen ja toimi tosielämässä. Jos ropisee ja räpisee niin jatkat vain matkaa elämässäsi. Elämä on liian lyhyt miettimiseen ja jahkailuun. Sun pitäisi kuunnella enemmän miesartistien musiikkia, sieltä löytyy enemmän oikeaa asennetta elämään...Bruce rules.
Ulkonäkö on vain yksi puoli sinusta ja minusta joten älä hermostu sisko hyvä. Visuaalisuus, mutta ei pinnallisuus on kieltämättä tärkeä asia elämässäni, mutta ei tärkein. Enkä nyt tarkota vain ihmisten ulkonäköä tai olemusta. Joskus kaikenlainen jahkailu ja pähkäily, niinkuin nyt tässä vain on tai ainakin voisi olla kiinnostavaa ja herätellä ajattelemaan. Olen pahoillani jos aihe ei sinua kiinnostanut, kun siitähän olisi voinut vielä rutista hetken vapaapäivän ratoksi.
Sinulle suosittelen kuunneltavaksi vaikkapa lempeämpää naisenegiaa kuten Chisua.
musaa kuten esím. en vogue on hyvä, mutta naisartistien musiikkia on usein hyvin pinnallista, kauneutta ja hedonistisuutta korostavia, miesartistien sanoitukset ovat maanläheisempiä, valitettavasti näin on näppylät vaikka feministiksi minua usein kutsutaan
En yhtään tiedä, mitä edellinen tarkoittaa kauniin naisen syndroomalla, enkä vielä ole lukenut vastauksia tuosta alta, mutta veikkaanpa, että se on jotein sellaista, että kaunis määrittelee itsensä kokonaan kauneuden perusteella ja kokee, että on oltava aina ja joka paikassa kaunis..vähintäänkin kaunis. Ikäänkuin kauneus jättäisi alleen kaiken muun ihmisessä. Syntyy addikti kauniina olemiseen.
niin, että nainen on kuvan kaunis ulkoa (kääntää 90% vastaantulijoiden päät), mutta yhtä kaunis (kauniimpikin) sisältä. Tarkoitan, että vaikka tietää olevansa nätti, ei juuri edes tajua ihmisten päiden kääntyvän. Ei vain kiinnitä asiaan sillä tavoin huomiota, huomion vain oman kultansa ollen muille toki kunnioittava ja ystävällinen.
voi miten on vaikea saada ajatus kunnon lauseiksi...
että lesbot ei todellakaan halua kumppanikseen itseään kauniimpaa, koulutetumpaa tai fiksumpaa,koska joko itsellä on niin huono itsetunto,että tulee alemmuuskompleksijos toinen on jossain parempi tai sitten pelätään heti, että toinen jättää kun on esim. kauniimpi tai jotain.
mieluummin seukataan sellasen vatimattoman kanssa niin saa itse loistaa. pannut ton saman merkille jo valovuosia sitten. ei kait riitä itseluottamus samanarvoseen tai kauniinpaan ,het ollaan jäykkinä.
... pariskunnan toinen osapuoli on vaatimaton ja antaa toisen loistaa, hänhän on sitten suostunut itseään upeamman pariksi. Eli ei se täysin aukotonta voi olla, että lesbot eivät halua seurustella itseään kauniimman tai sivistyneemmän kanssa :)
logiikka siis hieman ontuu;)
Itse taas ajattelen päinvastoin... on vaan hienoa, jos kumppani on fiksumpi ja kauniimpi kuin minä. Sehän tarkoittaa sitä, etten voi itsekään olla aivan toivoton tapaus, jos minut tälläinen unelmanainen huolii. Ja on onneksi huolinutkin :)
tämmösissä molemmilla on paska itsetunto : )
kyky itseironiaan;)
"Toisin sanoen miten hyvin kumppaninne on vastannut naisihannettanne?"
Suurin osa kumppaneistani on vastannut naisihannettani. Tämä siitä syystä, että homma ei yksinkertaisesti toimi ellei nainen miellytä minua ulkoisesti. En ole "suvaitsevainen", olen nirso ja valikoiva.
Suurin osa on ollut minua viehättävämpiä. En ole tuntenut mustasukkaisuutta tai pelännyt, että lähtee toisen mukaan. Luotan kumppaniini. Ongelmia lähinnä siinä mielessä, että välillä tuntuu että sydän pakahtuu ja henki salpautuu kun katson upeaa naistani.
Mahdolliset epävarmuudet karisevat aitojen tunteiden edessä. En vertaa itseäni kiinnostukseeni/kumppaniini, eihän siinä ole mitään järkeä. Jos johonkin itseäni vertaan niin exiin, jos niihinkään.
Olen pinnallinen ensivaikutelman suhteen. Mutta kusipäihin en aikaani yötä enempää tuhlaa.
Jostain syystä olen onnistunut löytämään tapailu-ja seurustelukumppaneikseni ainoastaan todella kauniita/ hyvännäköisiä naisia, vaikken ole tietoisesti valinnutkaan kumppaneitani ulkonäön perusteella. Eikä kauneus tai komeus kuitenkaan ole minulle "se" juttu: eniten minua kiehtovat sporttisuus ja tietynlainen itsevarmuus, se että osaa "kantaa" itsensä hyvin. Naisissani on ollut täysin erilaisia, erinäköisiä ja erikokoisia naisia, mutta jokaisessa on ollut minun mielestäni sitä jotakin.
En ole varmasti koskaan kokenut suoranaisesti olevani fyysisesti viehättävämpi kuin kumppanini. Olen kuitenkin lähes poikkeuksetta ollut paremmassa fyysisessä kunnossa, mikä on minulle itselleni muuta ulkonäköä tärkeämpää. Se on joskus tuntunut hiukan huolettavan toista osapuolta: kun itse pidän omasta fyysisestä olemuksestani hyvää huolta, on se tuntunut tuovan jonkin verran paineita toiselle. Olen pyrkinyt tekemään paljon "töitä", jotta sellaisista turhista paineista päästäisiin eroon.
Joskus aikoinaan, kun olin varsin nuori, tunsin ahdistavaksi sen, että kumppanini olivat kovin naisellisia ja korostivat omaa naisellisuuttaan esimerkiksi ulos mennessämme. Minusta tuntui silloin, että vaikka koin esimerkiksi meikkaamisen vastentahtoiseksi, minun täytyi tehdä niin, jotta olisimme jotenkin "samantasoisia". Jossakin vaiheessa kuitenkin ymmärsin, että minä itse olen omanlaiseni: minulle naisellisuus ei yleensäkään ole erityisen tärkeää, eikä minun tarvitse pyrkiä siihen vastentahtoisesti. Voin esiintyä maskuliinisena tai androgyyninä, ja olla oman mittapuuni mukaan silloin yhtä viehättävä kuin naisellisenakin. Panostan kuitenkin ulkonäkööni ja pukeutumiseeni. Oma hyvä olo tulee siitä, että on sinut itsensä kanssa ja että ulkoinen olemus vastaa sitä, millaiseksi itsensä sisällään tuntee.
En osaa vastata siihen, kiinnostuuko ihminen vain itseään kauniimmista. Kuten edellä mainitsin, kauneus itsessään ei ole se seikka, joka erityisesti vetoaisi minuun. Yhtälailla komeus ja maskuliinisuus vetoavat. Ja näitä tärkeämpää on se, kuinka sinut nainen on itsensä kanssa, sillä sisäinen hyvä olo ja tietynasteinen ylpeys omasta itsestä ja olemuksesta heijastuvat aina positiivisesti ulospäin. Yleisolemus vetoaa minuun aina tehokkaammin, kuin esimerkiksi kauniit kasvot.
Kumppanin ulkonäkö ei mielestäni pelkästään vaikuta siihen, kipristelenkö pelosta vai hykertelenkö onnesta. Voin kyllä rehellisesti myöntää, että hyvännäköinen seura piristää aina ja esteetikkona nautin kauniiden ja komeiden naisten seurasta. Myös ystävieni. Suhteessa merkitystä on enemmän sillä, miten keskinäinen luottamus oman naisen kanssa toimii. Jos luottamusta riittää ja tiedän naiseni rakastavan minua, ei minulla ole syytä pelätä, vaikkei kauniimpaa naista löytyisi koko maailmasta.
Niin valheelta kuin se kenties kuulostaakin, en koe hirveästi vertailevani itseäni naiseeni. Enemmän kuin sillä, miltä naiseni näyttää, on väliä sillä, millainen hän toivoo minun olevan. Minua ei esimerkiksi häiritse se, että minulla on A-kupin rinnat ja kumppanillani huomattavasti suuremmat, jos tiedän hänen viehättyvän minusta ja ulkoisesta olemuksestani ja itseni vastaavan sellaista kuvaa, millainen hänen ihannenaisensa on.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, minulle fyysinen olemukseni on aina ollut varsinaista kauneutta tärkeämpää. Se johtuu kenties siitä, että olen harrastanut lapsesta ja nuoresta saakka urheilua. Perusnaisellisilla asioilla, kuten esimerkiksi rintojen koolla, ei ole minulle lähellekään samanlaista merkitystä kuin esimerkiksi sillä, minkä kokoiset lihakseni ovat. En siis arvioi itseäni perusnaisellisilla kriteereillä vaan enemmänkin maskuliiniseen tyyliin, ja naiseni saa rauhassa kukoistaa ja loistaa vierelläni. :)
viestisi avasikin arvaamatta hyviä näkökulmia keskusteluun.
Kauneutta ja erilaisia ihanteita on todella paljon. Se ei tosiaan riitä, että oma valinta kumppanin ihanteellisuuden suhteen osuisi nappiin vaan myös vastapuolella on olemassa omat ihanteensa. Eivätkä ne yleensä mene yksi yhteen omien ihanteiden kanssa. Juuri minä tai sinä saatamme olla aivan vastustamattomia tai epäviehättäviä jonkun toisen silmissä, emmekä voi tietää sitä etukäteen. Pitäisi olla rohkea sydämeltään. Eikö kuulostakin helpolta ja yksinkertaiselta! Eihän siinä muuta vaaraa ole kuin entisestään mureneva itsetunto pahimmillaan...
Mutta, erilaisuus kunniaan! Ei minullakaan ole olemassa vain yhtä kauneus- tai naisihannetta, vaan näen usein kaikissa daameissa jotain erikoislaatuista, siis aina jotain. Toisissa sitä vain on enemmän, ja sehän on taas yksilöllistä mitä kukakin arvostaa.
Olen viimeaikoina ollut silmittömän ihastunut erääseen käheä-ääniseen, urheilulliseen ja viehättävään neitoon, joka pyörii mielessäni yöt ja päivät, joka innoittaa minut yli-inhimillisiin urheilusuorituksiin ja saa lopuksi läähättämään melkein orgastisesta väsymyksestä.
Mutta olen ollut myös rakastunut herkkään kaunosieluun. Hänen kanssaan uppouduimme toistemme maailmaan tavalla jota en uskonut mahdolliseksi. Tämä harmaasilmä osoittautui kuitenkin klassiseksi sydäntenkeräilijäksi, vaikka ehkä olen nyt hieman liian ankara häntä kohtaan. Eikä voi unohtaa viehättävää punatukkaista ambulanssikuskia... Näillä naisilla ei varsinaisesti ole mitään yhteistä. Yhdessä vetoaa upea kroppa ja mieletön energia ja hyväntuulisuus, toisessa syvällisyys ja hyväsydämisyys jne.
Et osaa päättää mitä haluat, tuntuu että olet rakastunut joka toiseen ja tuntuvat olevan vielä kaikki kaunottaria ja luultavasti sitä heiltä edellytätkin. Kirjoittelet täällä kaikenlaista mutta tosielämässä et saa mitään aikaiseksi...
Tiedätkö, en ole elämäni aikana todellakaan ollut ihastunut tai rakastunut kuin aivan kouralliseen ihmisiä, seurustellut vieläkin harvemman kanssa.
Se että puhuttelen teitä arvon neidit kaunottariksi ei kerro ihastumisesta tai ironiasta vaan arvostuksesta jokaisen ihmisen erilaisuutta ja tärkeyttä kohtaan.
En oleta että sinä tai kukaan muukaan olisi olemassa minua varten, ja se että olen nyt alkanut "kirjoittelemaan tänne kaikenlaista" ei pitäisi olla sinulta pois. Haluan todellakin herättää keskustelua ja mös osallistua siihen itse sillä sehän tämän palstan tarkoitus kai olisi, ja vieläpä kunnioituksella muita (myös sinua) kohtaan. Mutta jos joku siitä ärsyyntyy, ei se vaikuta minun elämääni, mistä sinun tietosi ovat kyllä muutenkin aika rajoittuneet.
mutta kirjoituksesi kuulostavat, että olen hieman pinnallinen. Totta kai minäkin palvon kauneutta, oli aivan fantastinen kokemus, kun flirttailin avoimesti kaupungin kauneimman lyylin kanssa, sen turvin jaksoin polkea elämässä eteenpäin pitkiäkin aikoja, mutta jos suhdetta haluan jonkun kanssa niin ulkonäköasioilla ei ole mitään merkitystä. jos olet sinkku ja se typykkä joka on sinusta on ehkä haaveillut ja arvaa kuka olet niin olet aikamoinen raakalainen ihmisenä.....
etta sinä olet pinnallinen.
En tunnista itseäni palauttestasi, mutta lupaan sisäistää sen taas syvälle sydämeni sopukkaan muiden loukkausten ja väärinymmärrysten sekaan joita sinne on vuosien saatossa kertynyt.
Sinulle toivon elämääsi hieman iloa ja uskoa ihmisiin, ettet tulkitse kaikkia ihmisiä yhtä pieleen näin vähin perustein kuin teit minulle. Uskon ättä olet hyvä ihminen, joten palautteesi todella sattui. Sen voin myöntää. Mutta aina on hyvä kun joku palauttaa maanpinnalle. Joten minäki pyydän sinulta anteeksi, kun selvästi olen kirjoituksillani jotenkin sinua loukannut.
Ei se ulkonäkö todellakaan ole ainoa asia joka ihmisiin synnyttää epävarmuutta. Myös tällainen kaikenlainen negatiivisuus ja syyttely johtavat liian usein samoihin lopputuloksiin.
Mistä seuraavaksi juteltaisiin? Minkä väriset villasukat ovat jalassasi?
kommunikaatio-ongelmia...Tiedätkö miksi annoin palautteen näin suorasukaisesti, koska olen samanlainen ja olen aiheuttanut monelle pahaa mieltä sanomisillani ja kritisoimisillani ja yms teoillani, nyt on taas minulla tilinteon aika ja mietin, että nyt tämän tytön on jo aika muuttua ns. iloisemmaksi, muuten kirjoituksesi eivät olleet iloisia...
ainakin osittain naulan kantaan. Minulla varmaan on kommunikaatio-ongelmia, mutta ehkä enemmän niitä päinvastaisia. Joudun omassa elämässäni pitämään yllä kiltin, reippaan ja iloisen tytön kuorta, joka ei turhia omista ongelmistaan valita. Tämä ominaisuus on kääntynyt mnua vastaan, pahasti. Oireilen välillä joka solullani.
Siksi olen täällä pyrkinyt rehellisyyteen ja pinnallisuus jota luet tekstistäni on varmaan juuri niitä merkkejä siitä "klownin kuoresta" jota ylläpidän liian vakiintuneesti. Kaikki tosin mitä olen sanonut, on ollut suoraan sisimmästäni, sensuroimattomana. En haluaisi loukata ketään, mutta elämässä aina joku loukkaantuu, yleensä itse.
Ulkonäkö ja kauneus ovat universaalisti ihmisiä kiehtovia asioita, mutta en ole ikinä arvottanut läheisiäni, kavereitani tai partnereitani niiden perusteella. Rakastan ja ihailenvankkumattomasti kaikkia läheisiäni, enemmän kuin itseäni. Tiedättekö, on helppoa neuvoa muita, kun tietää mitä haluaisi muutta omassa elämässään jos vain ryhtyisi toimeen. En kuitenkaan voi sanoa olevani aivan onnetonkaan elämässäni juuri nyt, vaan minulla on paljon ilonlähteitä murheiden vastapainoksi. Tosin kun kävin Galleria-sivullani, mietin että pitäsikö sitä hieman muuttaa. En ole niin optimistinen ja iloinen ja reipas läheskään aina, kuin mitä kuvailuni antaisi ymmärtää. Siihen pitäisi liittää pitkä lista shittiä perään.
Mutta aloitukseni tarkoitus nimenomaan oli kritisoida pinnallisuutta ja sen synnyttämää epävarmuutta ylipäätänsä, ei hehkuttaa omalla (olemattomalla) ylempiarvoisuudella.
Kaunis saa olla, ja kaunista saa ihailla ja tavoitella! Jotenkin vain joskus unohtuu se itsensä rakastaminen ensin.
joskus otan kantaa miehekkään lyhyesti, osaan olla pohdiskelevakin. Viime aikoina olen törmäillyt lesbo-piireihin ja minulla on semmoinen kuva, että suurin osa lesboista on aikamoisia kikoloja. kauneus ja pintaliito ovat tärkeitä asioita. Itsekin seuraa etsivänä tässä jo hermostuu, kun ensin muka kiinnostutaan ja sitten ei olla kiinnostuneita ja kun lähtee katsomaan muita niin sitten hermostutaan ja sitten kun ottaa yhteyttä niin sitten sanotaan ettei haluta olla missään yhteydessä mutta kuitenkin näkyy että ehkä halutaan mutta ei kai sitten halutakaan kun ei oteta mitään yhteyttä. Miehet on siinä mielessä helpompia että ne tekee heti selväksi mikä olet heille.
Ulkonäkö on asia, jota ei juuri tule ajateltua; sitä vain tallaa elämässä eteenpäin miten parhaiten taitaa.
En ole sen paremmin ruma kuin kauniskaan - söpöksi joskus nimittävät, ehkä enemmäksikin jos jaksaisi ja osaisi hymyillä enemmän.
Kauneus on nimenomaan hymyä, lämpöä, sisäistä voimaa ja sitä että osaa nauraa itselleen. Nykyinen naisihanne (malli/missimaailma) on minusta omituinen, en tunnista sitä omaksi.
Tällä hetkellä kaikki ajatukseni täyttää sulosilmä, jonka katse ja hymy saavat polvet pettämään. Hän on luonnollisen kaunis, naisellinen nainen au naturel. Hetero kuten muutkin ihastukseni, mutta kaikkeahan ei voi saada.
Kuitenkin: jos en tuntisi ja tietäisi tätä ihmistä vuosien takaa, pelkällä ulkonäöllään hän ei tekisi samaa vaikutusta. Fyysisellä olemuksella on väliä - paljonkin, kun tarkemmin asiaa ajattelen - mutta lähinnä siksi, että se tekee muusta paletista täydellisen.
Kun uuteen ihmiseen tutustuu, ei todellakaan voi heti tietää, mitä tämä ihminen tulee ajan kanssa itselle merkitsemään.
Pompottelu suhteessa onkin sitten jo ihan eri juttu, eikä mitenkään hyväksyttävää toimintaa. Tosin pompottelijakin usein sanoo, että pompottelu johtuu pelkästään siitä, ettei uskalla heittäytyä rakastamaan täysillä.
ja tän anteeksi-ihmisen viestejä ja se on ihan omien epäonnistumiensa ja epävarmuuksiensa kyydittämänä selkeesti antamassa sulle kommenttia jota se ei itekkään kestä ilman että sen pitää pyytää anteeksi koko aika. Sun avaus on hyvä etkä vaikuta pinnalliselta ollenkaan. Kyllä ihmisen ulkonäkö viestittää meille asioita jotka tajuamme heti kättelyssä ja jotka menevät alitajunnan kautta asennoitumiseen jotain ihmistä kohtaan.
Se ei ole pinnallisuutta sanoa pitävänsä kauneudesta, sitähän on juuri niin montaa eri sorttia kuin on meitäkin.
On luonnollisesti ikävää että jotkut ihmiset pitävät itseään rumina ja siksi inhoavat kaikea kaunista.
Opettele ottamaan maailma niin kuin se olisi sinulle tehty, et sinä ole velkaa täällä kellekkään siitä että olet ja millainen olet. Sinä saat olla itsekäskin ja sinä saat sanoa ongelmiasi kun siltä tuntuu. Voihan se tuntua tuskalliselle pitää kiltin tytön kuorta, minkä tahansa kuoren pitäminen tuntuu.
Siksi minä sinuna miettisin onko se oikeasti sen arvoista elää niin kuin ihmiset ajattelevat sinun elävän, vai elää niin kuin sinusta tuntuu. Minä en usko etä sinun kaverit kaikkoaa vaikka et ole enään Neiti- Kaikkihyvin. Sinä itse vain ajattelet liikaa toisen puolesta, oisko jo aika laittaa ne aivot tekemään työtä sinun puolesta. Ja luottaa ihmisiin ja heidän kykyynsä välittää sinusta edelleen vaikka itse et aina niin jaksaisi.
Jos koittaa elää elämänsä ettei loukkaisi ketään, ei kauheasti ehdi itse elämään. Joten älä jaksa olla liian pohtivainen mitä muut, äläkkä aina edes pohdi miksi itse. Tämä kaikki on sinun aikaasi, käytä se sinun hyväksi. Siitä se lähtee, hyvä elämä, onni, rakkaus. Siitä että osaa elää itse, itselle, kun siinä saavuttaa tyytyväisyyden ja onnellisuuden tunteen, siihen on hyvä toisen ihmisen tulla.
Ei pidä koittaa elää liian vaikeasti, yksinkertaiset asiat ovat suurin ilo. Hyvään elämään ei tarvi taikoja, vain hyvän suhteen itseensä, rehellisen, avoimen, hyvän suhteen. Se on se keskipiste. Eikä se ole itsekeskeistä,itserakasta, pinnallista. Ei ainakaan huonolla tavalla.
suustani ja enemmän!
Sadielle tsemmpiä, hali ja kiitokset mielenkiintoisesta keskustelusta.
piruiluakin....tässä hyvä kommentti vaikka sisälsi paljon pikku ristiriitaisuuksia. Loogisuutta kehiin tyttöset!! Nyt uimarannalle!
Olen kai yleisen mittapuun mukaan kauniimpi kuin kumppanini. Ja myös kauniimpi kuin edellinen kumppanini. Ulkonäöllä ei ole koskaan ollut niin väliä parinvalinnassa minulle. Siitä kertoo sekin että kaikki rakkaani ovat olleet täysin erinäköisiä ja tyyppisiä keskenään.. Jokainen on hurmannut omalla ainutlaatuisuudellaan ja persoonallaan. Ja jokaisessa olen nähnyt myös ulkoista kauneutta, söpön hymyn, kauniit silmät..
En usko että minua häiritsisi jos olisin joskus valinnut kumppanikseni itseäni kauniimman naisen. Nykyiselläni on huomattavasti parempi kroppa kuin minulla, ja siitä ainakin olen vain kovin ylpeä, ei se ole minulle mikään uhka. :)