rikas mies rakastuu merenneitoon

Tämä vastaus on lyhykäisyydessään nopea.

Disneyland?

rikas mies kirjoitti:

Disneyland?

Sinä olet niin hauska rikas mies ja kun minä en osaa kirjoittaa runoja, niin..
Mutta voitais lähteä disneylandiin vaikka yhdessä esiintymään ?

sisäpiirin juttu on ?

sivusta seuraaja kirjoitti:

sisäpiirin juttu on ?

on hauskaa pilailla uusien nikkien ja runojen kirjoittajien kustannuksella.

Hauskoista jutuista tuli mieleen tämä; luulen että kyse on eräänlaisesta "reelinkihuumorista"

:)

Käy istumaan. Kaadan sinulle viiniä. Kuinka sinulla on mennyt?

Olen ollut niin kauan poissa, etten oikein vieläkään ole täällä. Minulla tämä kotoutuminen kestää aina niin tolkuttoman pitkään. Pitää ikään kuin kaapia kaikki taas kokoon, jotta voisi tukevasti istuutua elämänsä kääntöpuolen päälle. Siinä sitten aloittaa normielo, ehkä rauhallisella meditaatiolla.

Enkä oikein uskokaan, että minä tästä koskaan miksikään muuttuisin. Kyllähän sinä minut tunnet. Olenko minä muuttunut tässä matkan varrella? No tuskin. Sama naama ja samat jutut, iät ja ajat, näetkö?

Tiesitkö, että Kreikan saaret ovat tulessa? Savu nousee korkealle taivaalle ja lentokoneet räjähtelevät kentillä. Turistit säntäilevät ympäriinsä tukahduttavassa savussa ja etsivät jotain tahoa jolle valittaa. Paikalliset viettävät siestaa varjoissa ja lököttävät housuissaan tilanteen herrana. Kaikki palaa. Aivan kaikki.

Vuokrasin moottoripyörän ja kurvailin pahimmasta savusta Kreetan pohjoisille rannoille. Ajelin ihan minne sattui. Katselin silloin tällöin auringosta minne ilmansuuntaan olin menossa, mutta vain sokaistuin. Olisi ostettava paremmat aurinkolasit.
Sinähän tiedät, etten minä eksy koskaan.

Löysin suhteellisen savuttoman kaupungin nimeltä Kissamos. Parkkeerasin hetken pörräilyn jälkeen pyörän satamaan ja nappasin rinkkani tarakalta. Ihmettelin tyhjää satamaa edessäni. Sillä olin kuullut, että täältä lähtisi lautta turkoosille laguunille kaukaiselle saarelle, laguunille jossa olisi vaalea hiekka ja kristallinkirkas vesi.

Laiturissa oli kaksi lauttaa. Ja näytti siltä, että ne olivat lähdössä jonnekin: Niitä lastattiin, ja niiden ympärillä hyörinä tuntui koko ajan vain lisääntyvän. Sitten tapahtui aivan käsittämätön käänne. Paikalle kaarsi suuria busseja täynnä ihmisiä. Busseja tuli toinen toisensa jälkeen: sinisiä, punaisia, vihreitä, mustia...etc, ja koko satama oli kohta mustanaan ja punaisenaan turisteja.

Katosin joukkoon ja olin menettää identiteettini. Puristin rinkan hihnoja hikisin käsin ja koetin olla ymmärtämättä, että he kaikki olivat ahtautumassa näihin samoihin laivoihin kuin minä. Järkyttävää. Onneksi en voinut ahtautua kuin toiseen niistä. Se puolittaisi tuskan.

Uteliaat monikansallisuudet katselivat sukellusvarusteitani ja rähjäistä olemustani - näky ei luultavasti sopinut hyvin yhteen. Olin ollut pitkään reissussa, eikä se tehnyt hyvää minimaaliselle garderoobilleni.
Ajattelin erästä naista, joka oli lastannut lentokentällä kärryihinsä neljä suurta matkalaukkua. Hän oli hieman kuivanoloinen, ja hänellä oli suuria vaikeuksia saada kärryjä edes liikkeelle. Muutoin hän oli oikein mukava, joskin turhamainen ja hyvin ärsyttävä. Laukullinen kenkiä…tsuh.

Monikansallisuudet olivat menossa ottamaan aurinkoa. Minä tarvitsin viileyttä ja hiljaisuutta. Ja sitä meri minulle tarjoaisi - rauhaa.

Sitä rauhaa ei sitten ollut siinä bootissa missään. Istuin samassa pöydässä kolmen bahrainilaisen kanssa, joista nuorimmainen puhui ranskaa. Muut puhuivat vain omaa kieltään, mutta olivat muuten oikein mukava. Kun he saivat tietää että asun suomessa, niin siitäkös puhe sitten tämän nuoremman miehen kanssa lähti hevoslaukkaan. Hän tunsi Helsinkiä, ja oli tulossa Otaniemeen opiskelemaan. Minä halusin pois Otaniemestä takaisin tänne jossa olin. Mutta hän piti minua väkisin siellä missä itse oli.

Seurueen kolmas jäsen, vaitonainen vanhempi nainen, ei ottanut osaa minkäänlaiseen keskusteluun kenenkään kanssa. Ilman uteluita, käsitin heidän kaikkien olevan sukua toisilleen. Yhtäkkiä havahduin ymmärrykseen siitä, että matroona vilkuili ikävästi minua, ja luultavasti, veljenpoikaansa. Aivan toisin kuin hänen hyväntuulinen aviomiehensä, joka jaksoi pelleillä ja laskea leikkiä ja ilveillä, vaikka en ymmärtänyt hänen puheestaan sanaakaan.

En aluksi kiinnittänyt asiaan mitään sen suurempaa huomiota - olihan koko laiva tupaten täynnä puoli-alastomia naisia. Mutta kun käsitin, niin tunsin itseni ensimmäistä kertaa hyvin vaivautuneeksi. Seksuaalisuus nousi istumaan siihen pöydälle kaikkien katseltavaksi. Hyvä Jumala! Minua hävetti.
Olin aivan järkyttynyt. Asiasta tuli niin hankala, että minun oli vedottava nälkään ja janoon ja ties mihin, että saatoin poistua pöydästä alakertaan ja etsiytyä johonkin koloon jossa oltaisiin vapaamielisempiä.

Ajattelin hypätä mereen ja uida… mihin tahansa. Kurkkuani kuristi ja korviani poltti. Räpylät törröttivät rinkasta ja snorkkeli tökki ihmisiä portaissa. Olin joutua paniikkiin. Hulina, tungos ja mieletön sekamelska eri maiden kieliä survoutui hien, parfyyminlemun, oluen ja paistinkäryn seassa älymössöksi, joka sumensi kykyni ajatella. Se oli kuin ihmisyyden häkkikanala. Kammottava paikka josta ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä pois.

Löysin jonkinasteisen purserin, tai minkä lie, ja tivasin surkealla kreikalla milloin olisimme perillä. Hän osoitteli sormellaan jonnekin eteenpäin ja puhui puhumistaan. Ja kun en saanut hänen puheestaan mitään tolkkua, niin hän veti minut käsivarresta aluksen laidalle ja osoitti edessä olevaa saarta. Sinne oli matkaa muutama sata metriä, ehkä alle viitisensataa. Purserintapainen pojankolli katseli ihmeissään kun revin rinkkani auki, vedin liivit ylleni, maskin kaulaani ja heitin räpylät mereen. Rinkan jätin niille sijoilleen ja hyppäsin ulos aluksesta peräaaltoihin.

Hullu mikä hullu.

Mutta muista kaksi asiaa: toinen on se että mutalla ei aloiteta lausetta, ja toinen on se että shiraz on paras ja kelluvin rypäle

(kirjoittanut jobotin eli rikas mies eli minä)

rikas mies kirjoitti:

Hauskoista jutuista tuli mieleen tämä; luulen että kyse on eräänlaisesta "reelinkihuumorista"

:)

Käy istumaan. Kaadan sinulle viiniä. Kuinka sinulla on mennyt?

Olen ollut niin kauan poissa, etten oikein vieläkään ole täällä. Minulla tämä kotoutuminen kestää aina niin tolkuttoman pitkään. Pitää ikään kuin kaapia kaikki taas kokoon, jotta voisi tukevasti istuutua elämänsä kääntöpuolen päälle. Siinä sitten aloittaa normielo, ehkä rauhallisella meditaatiolla.

Enkä oikein uskokaan, että minä tästä koskaan miksikään muuttuisin. Kyllähän sinä minut tunnet. Olenko minä muuttunut tässä matkan varrella? No tuskin. Sama naama ja samat jutut, iät ja ajat, näetkö?

Tiesitkö, että Kreikan saaret ovat tulessa? Savu nousee korkealle taivaalle ja lentokoneet räjähtelevät kentillä. Turistit säntäilevät ympäriinsä tukahduttavassa savussa ja etsivät jotain tahoa jolle valittaa. Paikalliset viettävät siestaa varjoissa ja lököttävät housuissaan tilanteen herrana. Kaikki palaa. Aivan kaikki.

Vuokrasin moottoripyörän ja kurvailin pahimmasta savusta Kreetan pohjoisille rannoille. Ajelin ihan minne sattui. Katselin silloin tällöin auringosta minne ilmansuuntaan olin menossa, mutta vain sokaistuin. Olisi ostettava paremmat aurinkolasit.
Sinähän tiedät, etten minä eksy koskaan.

Löysin suhteellisen savuttoman kaupungin nimeltä Kissamos. Parkkeerasin hetken pörräilyn jälkeen pyörän satamaan ja nappasin rinkkani tarakalta. Ihmettelin tyhjää satamaa edessäni. Sillä olin kuullut, että täältä lähtisi lautta turkoosille laguunille kaukaiselle saarelle, laguunille jossa olisi vaalea hiekka ja kristallinkirkas vesi.

Laiturissa oli kaksi lauttaa. Ja näytti siltä, että ne olivat lähdössä jonnekin: Niitä lastattiin, ja niiden ympärillä hyörinä tuntui koko ajan vain lisääntyvän. Sitten tapahtui aivan käsittämätön käänne. Paikalle kaarsi suuria busseja täynnä ihmisiä. Busseja tuli toinen toisensa jälkeen: sinisiä, punaisia, vihreitä, mustia...etc, ja koko satama oli kohta mustanaan ja punaisenaan turisteja.

Katosin joukkoon ja olin menettää identiteettini. Puristin rinkan hihnoja hikisin käsin ja koetin olla ymmärtämättä, että he kaikki olivat ahtautumassa näihin samoihin laivoihin kuin minä. Järkyttävää. Onneksi en voinut ahtautua kuin toiseen niistä. Se puolittaisi tuskan.

Uteliaat monikansallisuudet katselivat sukellusvarusteitani ja rähjäistä olemustani - näky ei luultavasti sopinut hyvin yhteen. Olin ollut pitkään reissussa, eikä se tehnyt hyvää minimaaliselle garderoobilleni.
Ajattelin erästä naista, joka oli lastannut lentokentällä kärryihinsä neljä suurta matkalaukkua. Hän oli hieman kuivanoloinen, ja hänellä oli suuria vaikeuksia saada kärryjä edes liikkeelle. Muutoin hän oli oikein mukava, joskin turhamainen ja hyvin ärsyttävä. Laukullinen kenkiä…tsuh.

Monikansallisuudet olivat menossa ottamaan aurinkoa. Minä tarvitsin viileyttä ja hiljaisuutta. Ja sitä meri minulle tarjoaisi - rauhaa.

Sitä rauhaa ei sitten ollut siinä bootissa missään. Istuin samassa pöydässä kolmen bahrainilaisen kanssa, joista nuorimmainen puhui ranskaa. Muut puhuivat vain omaa kieltään, mutta olivat muuten oikein mukava. Kun he saivat tietää että asun suomessa, niin siitäkös puhe sitten tämän nuoremman miehen kanssa lähti hevoslaukkaan. Hän tunsi Helsinkiä, ja oli tulossa Otaniemeen opiskelemaan. Minä halusin pois Otaniemestä takaisin tänne jossa olin. Mutta hän piti minua väkisin siellä missä itse oli.

Seurueen kolmas jäsen, vaitonainen vanhempi nainen, ei ottanut osaa minkäänlaiseen keskusteluun kenenkään kanssa. Ilman uteluita, käsitin heidän kaikkien olevan sukua toisilleen. Yhtäkkiä havahduin ymmärrykseen siitä, että matroona vilkuili ikävästi minua, ja luultavasti, veljenpoikaansa. Aivan toisin kuin hänen hyväntuulinen aviomiehensä, joka jaksoi pelleillä ja laskea leikkiä ja ilveillä, vaikka en ymmärtänyt hänen puheestaan sanaakaan.

En aluksi kiinnittänyt asiaan mitään sen suurempaa huomiota - olihan koko laiva tupaten täynnä puoli-alastomia naisia. Mutta kun käsitin, niin tunsin itseni ensimmäistä kertaa hyvin vaivautuneeksi. Seksuaalisuus nousi istumaan siihen pöydälle kaikkien katseltavaksi. Hyvä Jumala! Minua hävetti.
Olin aivan järkyttynyt. Asiasta tuli niin hankala, että minun oli vedottava nälkään ja janoon ja ties mihin, että saatoin poistua pöydästä alakertaan ja etsiytyä johonkin koloon jossa oltaisiin vapaamielisempiä.

Ajattelin hypätä mereen ja uida… mihin tahansa. Kurkkuani kuristi ja korviani poltti. Räpylät törröttivät rinkasta ja snorkkeli tökki ihmisiä portaissa. Olin joutua paniikkiin. Hulina, tungos ja mieletön sekamelska eri maiden kieliä survoutui hien, parfyyminlemun, oluen ja paistinkäryn seassa älymössöksi, joka sumensi kykyni ajatella. Se oli kuin ihmisyyden häkkikanala. Kammottava paikka josta ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä pois.

Löysin jonkinasteisen purserin, tai minkä lie, ja tivasin surkealla kreikalla milloin olisimme perillä. Hän osoitteli sormellaan jonnekin eteenpäin ja puhui puhumistaan. Ja kun en saanut hänen puheestaan mitään tolkkua, niin hän veti minut käsivarresta aluksen laidalle ja osoitti edessä olevaa saarta. Sinne oli matkaa muutama sata metriä, ehkä alle viitisensataa. Purserintapainen pojankolli katseli ihmeissään kun revin rinkkani auki, vedin liivit ylleni, maskin kaulaani ja heitin räpylät mereen. Rinkan jätin niille sijoilleen ja hyppäsin ulos aluksesta peräaaltoihin.

Hullu mikä hullu.

Mutta muista kaksi asiaa: toinen on se että mutalla ei aloiteta lausetta, ja toinen on se että shiraz on paras ja kelluvin rypäle

(kirjoittanut jobotin eli rikas mies eli minä)

Mutta rakastaminen pitää pinnalla!