todellakin 60 tekemiä, vai hilluuko täällä öisin esikolussa, ala-asteella olevat.
Tohtori sentään saanut poistetuksi ketjunsa, eli nikillinen, vaikka se yöllä ei esillä ollutkaan.
Yleensä lapset nukkuvat tuohon aikaan, joten ihmetellä vaan täytyy?
Tohtori sentään saanut poistetuksi ketjunsa, eli nikillinen, vaikka se yöllä ei esillä ollutkaan.
Yleensä lapset nukkuvat tuohon aikaan, joten ihmetellä vaan täytyy?
Vastaukset 22
Vanhimmat
olin aika kännissä.
kyllä hiukan sinuakin, jos epäilet että esikouluikäiset (6 v.) täällä öisin hilluvat.
Lapsenlapseni, 17v surffaili iltayöllä,omassa ikäryhmässään lukemassa ketjuja. Hän tuli sanomaan; tuu tsiigaa mitä juttuja sun ikäset oikein skrivaa, aloituksethan näkyivät siinä ikäryhmä palstalla, mistä valitaan.
no, hymähtelin ja sanoin et varmaan koltiaiset keksineet laittaa vähän "väärään" palstaan. Kun hän luki niitä, totesi vaikuttavan eskari-ikäisiltä.
Ja, minähän totesin aloituksessa myös epäileväni sen ikäisten jo nukkuvan. ;)
tosiaan tiedä niin paljon eskari-ikäisistä kuin vaikka tällainen mummi.
Omalta eskari-ikäiseltäni kysyin taannoin, tarvitsetko apua (pyyhkimisessä).
Ei kiitos, kyllä minä pisuttimen osaan pyyhkiä hyvin itsekin, oli vastaus.
Että eipä tuollaisilla tiedoilla ja sanavarastolla tänne juuri kirjoiteltaisi, onneksi, ajatuskin tuntui niin kauhealta.
En yhtään ihmettele, että päättäjät ”kävelevät eläkeläisten yli”, kyllä nämä yö keskustelut siihen antavat aihetta. Ei kukaan voi ottaa tosissaan ikäryhmää joka tuollaista tekstiä tuottaa. Typeryyksiä voi naruttaa menne tullen.
Viagra Villet ja Estrogeeni Essit vonkaavat seksin perään yöstä toiseen , kyllä hävettää. En haluaisi samaistua tähän ikäryhmään vaikka siihen kuulun.
ihminen muiden takia rupea häpeämään!
Minä luulen että ne, jotka nauttivat seksistä ja joskus laskevat leikkiäkin siitä, ovat vireitä ja aktiivisia yleensäkin.
Itse ainakin nautin seksistä enemmän kuin koskaan, löysin ihanan 60 miehen, joka todella tietää, miten naista tulee käsitellä.
Siitähän saa vain lisää virtaa muihin asioihin ja kyllä minut ainakin otetaan ihan tosissaan täällä töissä ja muuallakin. Ei kävele kukaan yli, eikä naruta, hiukan yritän jopa huolehtia, ettei muillekaan tehtäisi niin. Äänestyskelpoinenkin olen ja äänioikeuttani myös käytän, saatanpa joskus muullakin tavoin viestitellä noille mainitsemillesi päättäjille!
Ja kerrankos sellaista sattuu, että yöllisissä keskusteluissa mopo karkaa käsistä, Maijakin tuossa myönsi olleensa kännissä.
se ole niin, että siitä puhe mistä puute. Kuuskymppisetkin voisi mennä seksipalstalle.
sekaisin. Mut ihan kiva lukee ku ei ihan pornon puolelle mee, niinku seksipalstalla helposti.
Aikas yleinen leikinlaskun aihe kuiteski, sopii siis tännekki.
Paljastit itsesi nimittäin kukaan 17v ei puhu noin vanhaa slangia jos sunkin jäi yritykseks.
Älä häpäise Stadin slangia lande paukku.
on suomenkielinen palsta.
Ruotsiksi kirjoittaminen ei ole suotavaa, niin olen ymmärtänyt.
Kehä ykkösen ulkopuolella en vielä ole ehtinyt asua, mutta aikaahan on vielä, luulisin.
nämä yökirjailijat. Nehän eivät juuri enää yölläkään nuku, kakarat unta tarvitsevat. No, ne yöjutut voi tosiaan välillä lipsua vähän lapsellisiksi vanhoiltakin. Ei pidä säikähtää, että kersat olivat palstan vallanneet :)))
kirjoittaa yöaikaan?
Itse olen aina ihmetellyt, mikä lukujärjestys käskee lopettamaan kirjoitamisen jo ilta-aikaan.
Meillä ihmisillä on hyvin erilainen ajankäyttö, mutta tänne et saa kirjoittaa, kuin vain rajallisena aikana!
Silti jotain rajaa ja itsekontrollia voisi olla.
Täälläkin tuo pitkä ketju on asiallinen, vaan nämä kun tahtovat mennä ala-arvoisiksi.
Sekoilua, ja lapsellista jorinaa. Sentään yksi tajusi poistaa ketjunsa.
kirjoitanko keskiyöllä tai keskipäivällä, ainoa tyylini on liiankin asiallinen.
"Sekoilua, ja lapsellista jorinaa", kenen mielestä? Jospa vielä jollakin harvalla tämänikäisellä palstaajalla on jossain hampaankolossa millilitra huumorintajua, joka ei kuivakiskoisissä ketjuissa uskalla pyrkiä päivänvalossa esiin?
Kovin kuivakkaa on keskustelu yleensäkin täällä. Tilkka huumoria veisi asioita paljon paremmin eteenpäin.
ja outoja sanavalintoja sinulla? Jorina yleisesti mielletään vanhojen ukkojen tai juopuneiden puheeksi. Lapsellinen jorina ei oikein toimi.
Sekoilua varmasti, ja sitähän näemme usein päiväsaikaankin täällä, aiheiden vaihdellessa. Rivohkot viestit öiseen aikaan ovat ainakin jollain tavalla aitoja. Suotakoon siis meille tuon tyylin harrastajillekin pikku ilomme!
Nimenomaan vanhat ukot jorisevat, tässä tapauksessa lapsellisesti.
Ihminenhän voi ilmaista itseään myös rivosti, kohteliaasti, älykkäästi, tyhmästi vaikka miten, nämä vaan lapsellisesti, ikäänsä nähden jorisivat.
Lääkärileikkejä ja muuta tuollaista leikitään yleensä ikäluokassa 5-7v
sanoa, että jonkun muun huumori on vääränlaista?
Kuvittelisi jo tähän ikään ehtineiden paremmin sietävän toisiaan.
Ehkä olemmekin sitä ikäluokkaa, joille ei nuorena paljonkaan suotu nuorena olemista, vaan jo aikaisin piti käyttäytyä aikuismaisesti.
Jospa edes nyt, pienen hetken vain, saisi huumorin kukka vapaasti kukkia?
Edes yöperhosena?
Pakko vastata tälläiseen kysymykseen, vaikka näin yöllä. Mikä ihme se on jos tänne yöllä kirjotellaan,
on paljon sellaisia ettei uni tule, jos on vähänkin aikaisemmin laittanut nukkumaan, niin loppuu uni, ja täällä on hyvä sentään aikaansa kuluttaa, eikä syödä mitään unilääkkeitä. Ei tarvitse olla lapsi eikä humalainen, aina pitää vain pahaa ajatella toisista. Ja joillakin tulee halvemmaksikin olla yöllä netissä jos on puhelimen kautta. Minä satun olla töissä tälläisessä paikkaa, missä joudun valvomaan, mutta en aina silti tule tänne kirjoittelemaan, vaikka koneella istunkin melkein työkseni.
Että tässä olisi nyt sitten niitä aiheita miksi on yökirjoittajia.
Joten oikein mukavaa alkanutta maanantaipäivää sinullekin, vaikka et pidäkään yöllä kirjoittajista. Ja kauniita loppuyön unia, vaikkapa seuraavaksi yöksi.
Antakaamme kaikkien kukkien kukkia, ja kaikkien kirjoitella silloin kun se heille kullekkin sopii.
Kyllä minäkin kirjoittelen, kuten nyt juuri, vaikka osin vielä yö onkin ;D
Aloituksessa olisi pitänyt tuoda ehkä selväksi, öiset ALOITUKSET, ja joita sitten poistetaan,onneksi kylläkin.
Ne ovat sen tasoisia, että sopisivat paremmin kylläkin aivan muille sivuille, täällähän otsikot todella näkyvät kaikille, siis KAIKILLE, suomi 24 sivustolla vieraileville, myös öisin valvoville kaiken ikäisille, ja kuva mikä 60 tulee, on naurettava. Näissä höpöaloituksissa, ja ketjuissa. Sen aloittajatkin hyvin tietävät, siksi niitä öisin tehdäänkin.
On suljettuja, ja avoimia sivustoja, mihin sopisivat paremmin.
on sitä tasoa, että antaa tyhmän kuvan koko ryhmästä. Vastauksista puhumattakaan.
Katos vähän kriittisemmin. Ei noi pikkutuhmat jutut ole sen kummempia. Huumoria se on siihen asti kun joku tosi törkyturpa tulee mukaan.
Siis en todellakaan oo mikään, pipo kireellä oleva "nutturapää", mistä tuossa yhdessäkin oltiin onnellisia että jo koisaavat. ;)
Aiemmin jo kirjoitin, tuosta piiiitkästä ketjusta, sehän on hauska, paria ehkä lukuun ottamatta, ainakin minulle se oli viihdettä, silmät vedessä nauroin osalle.
olen myös hamassa nuoruudessani ollut aikuisviihdekaupassa töissä, joten ei ongelmia siinäkään suhteessa, tuttavapiiriini kuuluu seksuaalivähemmistöä, ja kykenen keskustelemaan seksistä, pornosta punastelematta.
Silti katson, etteivät ne kirjoitukset mistä aloituksen tein, oikein kuuluneet tälle saitille.
Kiitos keskustelijoille, jokaisella saa ja pitääkin olla oma mielipide asiaan, omalta osaltani lopetan tämän "jankkaamisen" tähän.
Kesän jatkoa, hyvää naistenviikkoa, ja onnea Hanneleille.
Onnea vain kaikille Hanneleille ja kaikille tänään nimppariaan viettäneille, niinkuin myös koko viikon nimipäivä sankareille.
En kyllä uskonutkaan, että olet joku nutturapäinen tiukkapipo, mutta ehkä olit vähän asian vierestä kirjoitellut täyttäkin asiaa.
Vaan sitä ihmettelen, että kuka päästää yöllä lapsensa lukemaan näitä juttuja, ja yleensä tietokoneelle lainkaan yölliseen aikaan.
Eiköhän yöt ole lasten nukkuma aikoja, ja muutenkin olisi hyvä valvoa, millä sivuilla alaikäiset surfailevat, onhan niista esimerkkejä aivan tarpeeksi mihin sellaiset useinkin johtavat.
Kiitos vain sinulle mielenkiintoisesta aloituksesta, mutta minä olen sellainen yö-ihminen, että en näin päivällä juurikaan poikkea täällä, mutta nyt kun taas pitää alkaa katsoa töihin lähtöä, niin piipahdin tänne teitä tervehtimään, ja voi veikkonen kirjoitathan tänne yhä vain, ei olla tiukkapipoja kukaan, hypätään yli mikä ei kiinnosta, eikös niin.
Hyvää jatkoa kaikille.