Hyvä juoru nro 1

juorulähde

Eräs AR kertoo, että hän teki OT-tasoja 1974 ja jätti ne kesken. Hän oli sairastanut polion vuoden vanhana ja vasen jalka oli jäänyt lyhyemmäksi ja heikommaksi. Siksi hän piti vasemman jalan kengässään korkoa ja ontui 50 vuotta. Lääkärit olivat arvioineet vaivan lopulliseksi, koska hermoradat olivat niin pahasti vaurioituneet.

Sitten hän päättikin jatkaa OT-tasojaan ja matkusti Flagiin. Hän sai suuria voittoja ja lähti tyytyväisenä kotiin. Paluulennolla hän alkoi voida pahoin ja sai hirveän selkäsäryn, jonka hän itse arvioi johtuvan huonosta istuma-asennosta. Kotona hän meni omalle kiropraktikolleen tutkituttamaan selkänsä.

Mitäpä kiropraktikko sanoi? Mikä oli vikana?

Noh, jalka oli kasvanut ja vahvistunut, eikä hän tarvinnut enää korkoa kenkäänsä. Että semmosta. AR ei itse tiedä, mikä sen aiheutti. Jotain kai sitten tapahtui Flagissä, käsittelimme kyllä jotain näkökulmaani, hän sanoo.

9

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Norad-

      Hassua miten kultin sisällä ne uskovat aivan mitä tahansa, mutta kriitikoilta vaaditaan aina pitäviä todisteita.

      No niin, missä ovat kuvat ennen ja jälkeen, sekä aiheeseen liittyvät diagnoosit?

      Miksi muuten sekä DM että Tom ovat edelleen aika lyhyitä. Eikö tuo kurssitus ole kuitenkaan toiminut, sillä heidänhän pitäisi ilmeisesti olla nyt keskimittaisia. Tekivätkö he sittenkin sen jotenkin väärin.

      • Äksä...

        "Miksi muuten sekä DM että Tom ovat edelleen aika lyhyitä. Eikö tuo kurssitus ole kuitenkaan toiminut, sillä heidänhän pitäisi ilmeisesti olla nyt keskimittaisia. Tekivätkö he sittenkin sen jotenkin väärin."

        Veikkaan, että DM:lle ja Tompalle on vitun sama, ovatko he 150 cm tai 250 cm. Siksi sitä ei luultavasti ole käsitelty auditoinnissakaan.

        Ongelma se ei kai ole muille kuin sinulle ja Dekkarille. Ja teidän pitää vielä todistaa, että olette VAIKUTTAVIA mielipidevaikuttajia. (viittaan aikaisempaan viestiisi).

        Ei mulla muuta tällä kertaa. God bless Äksä .

      • ei ole
        Äksä... kirjoitti:

        heille ongelma, miksi käyttää niitä hassuja piilokorkokenkiä?

      • Norad-
        Äksä... kirjoitti:

        "Miksi muuten sekä DM että Tom ovat edelleen aika lyhyitä. Eikö tuo kurssitus ole kuitenkaan toiminut, sillä heidänhän pitäisi ilmeisesti olla nyt keskimittaisia. Tekivätkö he sittenkin sen jotenkin väärin."

        Veikkaan, että DM:lle ja Tompalle on vitun sama, ovatko he 150 cm tai 250 cm. Siksi sitä ei luultavasti ole käsitelty auditoinnissakaan.

        Ongelma se ei kai ole muille kuin sinulle ja Dekkarille. Ja teidän pitää vielä todistaa, että olette VAIKUTTAVIA mielipidevaikuttajia. (viittaan aikaisempaan viestiisi).

        Ei mulla muuta tällä kertaa. God bless Äksä .

        En ole väittänyt olevani mielipidevaikuttaja, saati vaikuttava sellainen. Asia näyttää kuitenkin olevan sinulle totta, joten pitäisikö sen olla totta myös minulle. Siis viestilläsi olet todistanut pitäväsi minua mielipidevaikuttajana, eikä muita todisteita tarvita sillä vaikuttavuuskin on nähtävissä siinä katsot aiheelliseksi vastailla viesteihin.

        Miksi muuten TC on suutelukohtauksissa aina jonkin korokkeen päällä, mutta sitä ei näytetä kuvassa. Olisihan nyt huomattavasti näppärämpää lisätä pituuttaan ja päästää ohjaaja tuosta hankaluudesta rajauksien suhteen. Kyllä niiden täytyy tehdä nuo jutut jotenkin pieleen jos se ei kerran toimi.

      • Dekkari.

        ...minäkö????

        Kiitos kunniasta scientologit,mutta valitettavsti en pidä itseäni minään mielipidevaikuttajana.

        Pidän todellisina mielipidevaikuttajina martti Ahtisaarta,Harri Holkeria ja muita rauhan edestä taistelivia henkilöitä.

        Tosin, on totuuden nimissä sanottava,että onhan "syvästi inhoamani Amerikan presidentti Bush;kin eräänlainen mielipidevaikuttaja tosin sätkyukkona....

        Mitähän muita arvonimiä te scientologit olette allekirjoittaneelle julistaneet SP;n lisäksi ?

        "Veikkaan, että DM:lle ja Tompalle on vitun sama, ovatko he 150 cm tai 250 cm. Siksi sitä ei luultavasti ole käsitelty auditoinnissakaan. "

        Väärin jälleen kerran arvon X,sillä miksi sitten kyseiset herrat käyttävät piilokorkoja kasvattaakseen pituutta ????

        Sillä eiväthän he sellaisia tarvitsisi,jos kerran auditointi kasvattaa pituutta vai olemmeko me lukijat käsittäneet pituuskasvun kohteen väärin????

        ja sitä paitsi mies käyttää korkoja vain yksissä kengissä ja ne ovat bootsit,muiden korkojen käyttöä tulkitaan neiteilyksi taikka alemmuuskompleksin piilottamiseksi....

        "God bless Äksä ."

        Hmmmm,eikös se Hubba olekkaan jumalanne vai osoitatko tuolla kirjoituksella "hengen heikkoutta" vai onko kyseessä avunpyyntö?

        D :)

      • Äksä...
        Norad- kirjoitti:

        En ole väittänyt olevani mielipidevaikuttaja, saati vaikuttava sellainen. Asia näyttää kuitenkin olevan sinulle totta, joten pitäisikö sen olla totta myös minulle. Siis viestilläsi olet todistanut pitäväsi minua mielipidevaikuttajana, eikä muita todisteita tarvita sillä vaikuttavuuskin on nähtävissä siinä katsot aiheelliseksi vastailla viesteihin.

        Miksi muuten TC on suutelukohtauksissa aina jonkin korokkeen päällä, mutta sitä ei näytetä kuvassa. Olisihan nyt huomattavasti näppärämpää lisätä pituuttaan ja päästää ohjaaja tuosta hankaluudesta rajauksien suhteen. Kyllä niiden täytyy tehdä nuo jutut jotenkin pieleen jos se ei kerran toimi.

        "En ole väittänyt olevani mielipidevaikuttaja"

        Et niin, mutta kyllä sinä olet sellainen. Laitat tänne kaikenlaisia linkkejä, jotka vaikuttavat lukijaansa. Miten kuhunkin.

        "Miksi muuten TC on suutelukohtauksissa aina jonkin korokkeen päällä"

        No en tiedä. Kinkkinen kysymys.

        "Kyllä niiden täytyy tehdä nuo jutut jotenkin pieleen jos se ei kerran toimi. "

        Kyllä niiden täytyy tehdä joitakin juttuja oikeinkin, tuloksista päätellen.

        Missä ovat todisteet tuloksista?

    • juorulähde2

      Samainen AR menehtyi viikkoa myöhemmin syöpään, joka alkoi jalasta ja levisi suurella nopeudella koko kehoon. Ruumiinavauksessa löydettiin useita muitakin tauteja, kuten leukemia ja aivokasvain.

    • Dekkari.

      ...moisen "menestyskertomuksen" todenperäisyyttä, koska;

      -asia on selitetty hyvin epämääräisesti.
      -todisteet puuttuvat,eli koska ja missä ,sekä
      kuka/ketkä todistaa asian.

      Samanlaisia "ihemparantumisia" löytyy kristinuskon puolelta pilvin pimein.

      Todellisuudessa moiset selitykset ovat vain vilkkaan mielikuvituksen tuotteita ja ne voidaan asettaa omaan arvoon olemattomaan.....

      D :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10944
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5230
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2433
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2133
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1701
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1544
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1241
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1176
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe