Hyvä juoru nro 2

juorulähde

Venezuelassa 26 miljoonaa asukasta elää koyhyysrajan alapuolella.

Scientologi Carolina Lombardo aloitti maanlaajuisen kampanjan saadakseen maansa rauhan ja suvaitsevaisuuden tielle. Kolmen lapsensa inspiroimana hän alkoi ihmisoikeuskampanjan kouluissa, televisiossa ja radiossa. Mukaan tuli 12 julkkista ja muita mielipidevaikuttajia.

Seuraavaksi tuli kirjan "Mitä ovat ihmisoikeudet?" -julkaisu ja levitys.

Sitten hän osallistui näkemyksillään "Rauhaa Colombialle!" -konserttiin.

Pian hän oli perustanut 40 erilaista ihmisoikeusryhmää.

Sitten tuli kuvaan Carolinan ja 12 julkkistaiteilijan kokoonpanema tilaisuus, jonne saapui 300 000 ihmistä.

Carolina sanoo, että aloitti kampanjansa, kun oma maa oli lähellä sotaa.

"Me scientologit emme voi katsoa vierestä, meidän on tehtävä jotain. Sain voimani Flag-auditoinnista" hän sanoo.

4

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Norad-

      Todisteita todisteita. Onko tosiaan 26 miljoonaa. Onko Lombardo scientologi ja millä perusteella (mikä versio opista kun tuota on muutettu niin usein). Todisteet kolmesta lapsesta. Todisteet että ovat omia lapsia. Todisteet että lapset ovat lapsia. Todisteet että juuri nämä lapset inspiroivat. Todisteet inspiroitumisesta. Todisteet ihmisoikeuksista. Todisteet kampanjasta kouluissa, televisiossa ja radiossa. Todisteet julkkiksista. Todisteet että julkkikset ovat julkkiksia. Todisteet mielipidevaikuttajista, Todisteet että mielipidevaikuttajat ovat vaikuttavia.

      Todisteet kirjasta, julkaisusta ja levityksestä.

      Todisteet näkemyksistä ja että ne ovat scientologian mukaisia ja ettei niitä ole kopioitu muualta. Todisteet konsertista.

      Todisteet ihmisoikeusryhmistä ja että ovat hänen perustamiaan.

      Todisteet tilaisuudesta ja osanottajista. Allekirjoitukset osanottajilta.

      Todisteet kampanjasta. Todisteet että sota oli lähellä.

      Todisteet että henkilö on sanonut noin. Todisteet että henkilö on edes olemassa. Todisteet että Flag on olemassa. Todisteet auditoinnista. Todisteet voimista.



      Jos muiden pitää todistaa teille, niin tehkää te samoin. Vai onko niin että jos jokin on totta DM:lle, niin se on automaattisesti totta myös teille.

      • Googletusss

        Carolina Lombardo on avannut Venezuelassa yhden scientologiamissionin, siinä kaikki.


    • kansalaisaktivismin

      aikaansaannoksia. Alullepanijat ovat vaikka minkä merkkisistä uskontokunnista ja poliittisista liikkeistä. Jos tuo on totta, se kertoo yhden ihmisen urotyöstä, ei scientologiasta. Mutta koska ei ole mitään todisteita tapahtuneesta, se taitaa olla otsikkonsa mukaan juoru, vailla kytkentää todellisuuteen.

      Scientologit ovat kovia valehtelemaan, etenkin omilleen ja ihastelemaan scientologian saavutuksia. Juoruja scientologien parissa pyöriikin yllin kyllin. Tuo tuntuu olevan vain yksi muiden joukossa, eli perätön propagandatoimiston valmistama juoru.

    • Dekkari.

      ...taitaa todellakin olla vain juoru ja vielä kovin heppoinen sellainen....

      En oikein usko herra Hugo Chávez:n hyväksyvän moista matkallaan sosialismiin....

      Taitaa olla ACD:n Amerikan kumppaneiden aivopieruja tyhmille jäsenilleen....

      D :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      26
      19355
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6342
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      5976
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      95
      5815
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5659
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5544
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4983
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4657
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3996
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3635
    Aihe