TAASKO

   
Naiset varastelivat lakanan turvin vanhusten palvelutalossa
20.7.2008 14:11

Vaatteita ja lakanoita vanhusten palvelutaloissa kauppaamassa käyneet naiset ovat varastaneet asukkaiden rahoja ja koruja Leppävirralla Pohjois-Savossa.

Poliisi kertoo, että neljä naista ovat liikkuneet pareittain. Kun toinen naisista on mennyt sisälle asuntoon, hän on jättänyt ulko-oven auki. Sisään mennyt nainen on alkanut esitellä myytäviä vaatteita ja lakanoita, joiden turvin toinen naisista on päässyt sisälle ja penkonut asunnon kaappeja ja laatikoita.

Poliisin mukaan naiset ovat tummatukkaisia, ruskeasilmäisiä ja iältään 20-30-vuotiaita. He ovat pukeutuneet siististi tavallisiin vaatteisiin. Naiset ovat suomalaisia, jota he ovat korostaneet myös kaupantekohetkellä. Naiset ovat liikkuneet tummanpunaisella tila-autolla.

Paikallinen poliisi kehottaa varovaisuuteen, kun tuntemattomat ihmiset pyrkivät asuntoon sisälle. Naiset ovat liikkuneet alueen palvelutaloissa viikko sitten maanantaina, mutta poliisi tiedotti asiasta vasta sunnuntaina.

STT
6657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Päättelen siitä,että valkolaisten hiusten ja SILMIEN väriä,ei yleensä erikseen mainita, ja tekotapakin noudatti vanhaa kaavaa....

Äänestä
  • TON PORUKAN ALIMPAAN HELVETTIIN. OLKOON HEIDÄN ELÄMÄNSÄ NYT PELKKÄÄ ALAMÄKEÄ JA VASTOINKÄYMISIÄ AMEN.

    Äänestä

  • KIROON kirjoitti:

    TON PORUKAN ALIMPAAN HELVETTIIN. OLKOON HEIDÄN ELÄMÄNSÄ NYT PELKKÄÄ ALAMÄKEÄ JA VASTOINKÄYMISIÄ AMEN.

    ittensä mutta jos siunaa niitä joka tämmöstä tekee niin se on sama kun tulisillä hiilillä kävelis

    Äänestä

  • toisen ,sillä kiroo vaan kirjoitti:

    ittensä mutta jos siunaa niitä joka tämmöstä tekee niin se on sama kun tulisillä hiilillä kävelis

    EN HYVÄKSY MISSÄÄN NIMESSÄ NOITA VANHUKSIIN KOHDISTUNEITA RYÖSTÖJÄ MAHTAA MUMMOILLA OLLA AHDISTUNUT OLO KUN KOTI ON "RAISKATTU". OLI TEKIJÄ MUSTA TAI VALKONEN, NIIN SAA MÄDÄNTYÄ HELVETISSÄ.

    Äänestä

  • kiero on kiero.romkanit aina valittaa että heitä syytettään turhaan .NUO TEKIJÄT OLIVAT RUSKEASILMÄSIÄ TUMMATUKKIA JOTKA MAINOSTIVAT ERIKSEEN OLEVANSA SUOMALAISIA..HOI SUOMALAISIA.JOTTA vanhukset kertoisivat käryn jälkeen että ei olleet romanieta vaan suomalaisia.jos olivat romaneja TOIVON ETTÄ LEHDET KERTOVAT SEN KOKO SUOMELLE

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MEIKÄLÄISIÄ??? kirjoitti:

   
Naiset varastelivat lakanan turvin vanhusten palvelutalossa
20.7.2008 14:11

Vaatteita ja lakanoita vanhusten palvelutaloissa kauppaamassa käyneet naiset ovat varastaneet asukkaiden rahoja ja koruja Leppävirralla Pohjois-Savossa.

Poliisi kertoo, että neljä naista ovat liikkuneet pareittain. Kun toinen naisista on mennyt sisälle asuntoon, hän on jättänyt ulko-oven auki. Sisään mennyt nainen on alkanut esitellä myytäviä vaatteita ja lakanoita, joiden turvin toinen naisista on päässyt sisälle ja penkonut asunnon kaappeja ja laatikoita.

Poliisin mukaan naiset ovat tummatukkaisia, ruskeasilmäisiä ja iältään 20-30-vuotiaita. He ovat pukeutuneet siististi tavallisiin vaatteisiin. Naiset ovat suomalaisia, jota he ovat korostaneet myös kaupantekohetkellä. Naiset ovat liikkuneet tummanpunaisella tila-autolla.

Paikallinen poliisi kehottaa varovaisuuteen, kun tuntemattomat ihmiset pyrkivät asuntoon sisälle. Naiset ovat liikkuneet alueen palvelutaloissa viikko sitten maanantaina, mutta poliisi tiedotti asiasta vasta sunnuntaina.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu