Painajainen

Näin unta viime yönä, missä sain kuulla kuolevani.
Lääkärit olivat löytäneet keuhkoistani jotain kasvaimia, ja jollei niitä leikattaisi 3 kk sisällä, kuolisin. Mutta, koska leikkaus olisi vaikea, lläkärit sanoivat että tuskin jään henkiin silloinkaan, vaikka minut leikattaisiin. Eli minulla oli 3 kk elinaikaa jäljellä. Itkin unessani äidilleni kuolemastani, mutta äitini vain sanoi että et sinä mihinkään kuole. Uni oli niin elävä että haistoin kaikki hajut ja tunsin kaikki kosketukset.Tunsin kuinka järkeni alkoi lähteä ja huusin vain että sinä päivänä kun kuolen, haluan rauhoittavia. Olo oli kuin kuolemaan tuomitulla. Heräsin siinhen kun itken.
8337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oletkohan sinä se sama nimimerkki "nukkumaija", joka tällä palstalla on hauskasti tulkinnut ihmisten unia? Jäin miettimään untasi siltä varalta, että olet! Annan tämän tulkinnan huumorilla, koska vieras ihminen ei oikeasti voi tulkita toisen unia, niinkuin joskus itsekin puhuit...Minä en tiedä sinusta yhtään mitään, joten älä nyt ainakaan loukkaannu tästä selityksestä.

Näit unta kuolemasta, viasta keuhkoissa, lääkäreistä ja äidistä. Uni muuttaa symboleja joskus päinvastaisiksi. Entä jos näitkin unta kuoleman sijasta syntymästä?

Näit unta viasta keuhkoissa. Se on elin pitkän henkitorven päässä, vähän niin kuin kohtu on emättimen takana. Voisiko vika keuhkoissa symboloida vikaa kohdussa?

Näit unta lääkäristä, joka kertoi sinulle, että sinulla ei ole toivoa. Kuolet pois. Lääkäri on jonkinmoinen auktoriteettihahmo, voisiko lääkäri kuvata tässä isääsi ja miehiä yleensä?

Näit unta äidistä, joka kertoo sinulle että et kuole tautiisi. Voisiko äiti symbolida tässä sinua itseäsi, omaa naisellista puoltasi. Se kertoo sinulle, että kaikki ei nyt ehkä olekaan ihan niin kuin kuvittelet unessa?

Pelkäsit unessa. Voisiko uni kertoa, että pelkäät jotain vaikeaa naistentautia ja sitä, että et pysty saamaan lapsia leikkauksen jälkeen? Voisiko uni kertoa, että pelkäät miesten kertovan sinulle, että et ole kykenevä äidiksi?

Äänestä
  • Ja yksi juttu lisää... Näit unta 3 kk:n ahdistavasta määräajasta. Voisiko aika viitata biologiseen kelloon?

    Äänestä

  • Ei ole minun kirjoittamani uni, tulkitsen omat uneni aina itse, olen niissä paras asiantuntija. Tänne on liittynyt keskuuteemme toinenkin nukkumaija, tervetuloa joukkoon kaimani!

    Äänestä

Jaakon selitys oli todella hyvä. Annan nyt oman näkemykseni. Sinulla voisi olla voimakas äiti, joka tukahduttaa sinua jollakin tavalla. Olet hänessä jotenkin kiinni niin, että tunnet tukahtuvasi. Pyristelet irti äidistäsi. Tai sitten olet kovin ahdistunut jostain syystä. Uni yrittää sanoa, että nyt olisi korkea aika irrottautua henkisesti raskaista asioista, turhista painolasteista, syyllisyydentunteita. Jos jatkat samaan tyyliin, et enää jaksa.

Äänestä
  • Niin, meillä on nyt tässä kaksi erilaista tulkintaa. Me emme voi tietää, kumpi niistä on oikeampi tai ovatko ne kumpikin täysin metsässä. Niin tärkeitä ovat unennäkijän itse unelleen antamat selitykset! Sen takia kirjoitin antavani tulkinnan huumorilla ja jatkan sitä samaa rataa nyt.

    Itse asiassa minullekin tuli mieleeni naiseus ja äiti- ja isäsuhde, mutta en tullut niitä eilen kirjoittaneeksi. Unessahan on kuva kastraatiosta ja Oidipaalisesta torjutuksi tulemisesta. Kirjoitan niistä hyvin lyhyesti.

    Unen Oidipaalinen asetelma on tällainen: on äiti, isä (lääkärit) ja lapsi (unen näkijä). Lapsella on jotain ylimääräistä (kasvain), joka pitäisi leikata pois. Isä (lääkärit) on sitä mieltä, että lapsi ei voi siitä selvitä (kuolee, tulee hedelmättömäksi) ja torjuu sillä tavalla lapsen. Äiti taas on sitä mieltä, että ei siihen kuole. Äiti ei torju lasta ja se on kuva äidin ja lapsen riippuvuudesta.

    Jos antamassani tulkinnassa olisi jotain perää, mitä uni sitten opettaa? Nyt heti mieleeni tulee kolme opetusta. Ensinnäkin, unen näkijä on kiinni äidissä, ja edessä on itsenäistyminen. Toiseksi, unen näkijä on tullut torjutuksi lapsena seksuaalisesti isänsä taholta. On vain hyväksyttävä se, että torjutuksi tuleminen kuului asiaan ja että sitä samaa torjutuksi tulemista ei tarvitse tapahtua nyt aikuisena muissa miessuhteissa. Kolmanneksi, unen näkijän on vain hyväksyttävä, että myös pelot vioista "sisätilassa" ja lapsensaannissa ovat nekin vain lapsuuden kaikuja. Nekin tunteet kuuluivat lapsuuteen, ei aikuisuuteen (jos todellista aihetta ei ole).

    Eli aika lailla tuttuja tunteita meille kaikille.

    Äänestä

  • Jaakko kirjoitti:

    Niin, meillä on nyt tässä kaksi erilaista tulkintaa. Me emme voi tietää, kumpi niistä on oikeampi tai ovatko ne kumpikin täysin metsässä. Niin tärkeitä ovat unennäkijän itse unelleen antamat selitykset! Sen takia kirjoitin antavani tulkinnan huumorilla ja jatkan sitä samaa rataa nyt.

    Itse asiassa minullekin tuli mieleeni naiseus ja äiti- ja isäsuhde, mutta en tullut niitä eilen kirjoittaneeksi. Unessahan on kuva kastraatiosta ja Oidipaalisesta torjutuksi tulemisesta. Kirjoitan niistä hyvin lyhyesti.

    Unen Oidipaalinen asetelma on tällainen: on äiti, isä (lääkärit) ja lapsi (unen näkijä). Lapsella on jotain ylimääräistä (kasvain), joka pitäisi leikata pois. Isä (lääkärit) on sitä mieltä, että lapsi ei voi siitä selvitä (kuolee, tulee hedelmättömäksi) ja torjuu sillä tavalla lapsen. Äiti taas on sitä mieltä, että ei siihen kuole. Äiti ei torju lasta ja se on kuva äidin ja lapsen riippuvuudesta.

    Jos antamassani tulkinnassa olisi jotain perää, mitä uni sitten opettaa? Nyt heti mieleeni tulee kolme opetusta. Ensinnäkin, unen näkijä on kiinni äidissä, ja edessä on itsenäistyminen. Toiseksi, unen näkijä on tullut torjutuksi lapsena seksuaalisesti isänsä taholta. On vain hyväksyttävä se, että torjutuksi tuleminen kuului asiaan ja että sitä samaa torjutuksi tulemista ei tarvitse tapahtua nyt aikuisena muissa miessuhteissa. Kolmanneksi, unen näkijän on vain hyväksyttävä, että myös pelot vioista "sisätilassa" ja lapsensaannissa ovat nekin vain lapsuuden kaikuja. Nekin tunteet kuuluivat lapsuuteen, ei aikuisuuteen (jos todellista aihetta ei ole).

    Eli aika lailla tuttuja tunteita meille kaikille.

    Todella mielenkiintoista. Toivottavasti nukkumaija-kaimani, vastaisi meille, olemmeko yhtään oikeilla jäljillä. Tarkentaisin vielä myös tulkintaani. Tämä henkilö pelkää kovin yksin jäämistä ja itsenäistymistä. Tämä tuntuisi olevan hänen omaa taistelua irti äidisidonnaisuudesta, åidistä,joka ei haluaisi päästää häntä itsenäistymään, koska ei halua ja anna hänen kuolevan leikkaukseen. Sillä vain kuoleman kautta tulee muutos, jota äiti ei halua nähdä tulevan. Kasvaimien leikkaus jo sinänsä on luopumista, mutta täydellinen irtiotto tulee vasta kuoleman kautta, joka nyt tuntui olevan väistämätön ja niin pelottava kohdata ( kuolemahan oli joka tapauksessa tulossa). Lääkärin ääni tässä oli hänen oma viisas itsensä, joka yrittää ohjata tekemään vaikean ratkaisun. Ratkaisuahan tässä unessa ei asiaan kyllä tullut, sillä unennäkijä ei siihen vielä pysty. On ehkä helpompi paeta tilanteesta, herätä, kun kokea se. Unennäkijä voisi nyt kyllä miettiä mikä asia hänen elämässään on niin vaikea kohdata, mistä on niin vaikea luopua. Oli asia mikä hyvänsä, se on hyvin kipeä ja pelottava asia, mutta vain tuskan kohtaamalla, ja luopumalla, siitä pääsee eroon. Ja saa rauhan sisimpään.

    Äänestä

Hei! pääsen nyt taas vasta koneen äärelle, ja huomasin että te oikea nukkumaija ja jaakko kirjoitteli.En tiedä voisiko lääkäri heijastaa isääni tai miestäni unessa, sillä lääkäri ei ollut niin keskeinen hahmo. Mutta välini isään ovat nyt viimeisen kahden vuoden aikana parantuneet. Lisäksi minulla oli väkivaltainen mies, joka saattaisi selittää jotain. Näen aina tosi eläviä unia. Kausittain näen painajaisia oikein sarjalla, välillä taas ihan "normaaleita".

Viime yönä näin unta että avomieheni kosi minua,olin valtavan onnellinen.Hän polvistui vanhanaikaisesti ja oli ostanut juuri oikean kokoisen sormuksen minulle.

Nyt täytyy mennä nukkumaan..:)

Äänestä
  • Sormus viittaa avioliittoon tai sen toiveeseen. Hän on sinulle se oikea, olihan sormuskin sopiva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nukkumaija kirjoitti:

Näin unta viime yönä, missä sain kuulla kuolevani.
Lääkärit olivat löytäneet keuhkoistani jotain kasvaimia, ja jollei niitä leikattaisi 3 kk sisällä, kuolisin. Mutta, koska leikkaus olisi vaikea, lläkärit sanoivat että tuskin jään henkiin silloinkaan, vaikka minut leikattaisiin. Eli minulla oli 3 kk elinaikaa jäljellä. Itkin unessani äidilleni kuolemastani, mutta äitini vain sanoi että et sinä mihinkään kuole. Uni oli niin elävä että haistoin kaikki hajut ja tunsin kaikki kosketukset.Tunsin kuinka järkeni alkoi lähteä ja huusin vain että sinä päivänä kun kuolen, haluan rauhoittavia. Olo oli kuin kuolemaan tuomitulla. Heräsin siinhen kun itken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu