Massa ferrarin eittämätön

enää siitä ei ole kahta sanaa. suomalaisen formulamedian on turha syytä enää sitä räikköspropagandaa. totuus on että Massa on Ferrarin ykköskuljetta ja mestaruus on kahden kauppa ja se ratkaistaan Hamiltonin ja Massan välillä. JJ lehtokin sanoi että se joka nelikosta tänään parjää heikoiten on pudonnut taistosta.
5257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

MONESKO SE RÄIKKÖNEN OLI...SE VIIME VUODEN MAAILMANMESTARI...SITÄ TARKOTAN

Äänestä

Ei jäänyt viimesillä kierroksilla Piruetille kuin 0,4 sekka kierros

Äänestä

Nelikollahan tarkoitettiin Hamiltonia, Massaa, Räikköstä ja Kubicaa. Kubica sijoittuis kisassa heikoiten.

Äänestä

Seuraavia ajatuksia tulee mieleen:
- Ferrari: Tänä vuonna Massan voittovuoro. Muistatte, kun Massa toi mukanaan rahaa tullessaan talliin. Olette lukeneet, mitä Schumacher sanoi (Schumin ystävä). Tämän vuoden ajot on vielä mielessä; Räikköselle on tapahtunut "outoja" mokia tai auton rikkoutumisia.
Ferrari yrittää tänä vuonna kaksoismestaruutta, Massa 1. ja Kimi 2. Ainakin tallimestaruutta.

- HEIKIN kohdalla tämänpäiväinen (ole hyvä ja ohita, kun POMO käski) SUURI PETTYMYS.
-Tuntuu, ettei kaikki ole sitä, mitä meille yritetään näyttää.

Äänestä

käkkos kuksi sahta kanaa sössitä söö

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ykköskuski kirjoitti:

enää siitä ei ole kahta sanaa. suomalaisen formulamedian on turha syytä enää sitä räikköspropagandaa. totuus on että Massa on Ferrarin ykköskuljetta ja mestaruus on kahden kauppa ja se ratkaistaan Hamiltonin ja Massan välillä. JJ lehtokin sanoi että se joka nelikosta tänään parjää heikoiten on pudonnut taistosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu